Hiukan valoa

Myönnettäköön että en ole maailman fiksuin ihminen. Onnistuin saattamaan itseni tilanteeseen, jonka seurauksena varvas ei voi hyvin, koko kroppa on kipeä sieltä täältä ja mustelmiakin löytyy. Onneksi selvisin lähinnä säikähdyksellä ja vaikuttaa että kovin pahoja jäänteitä tapahtumasta ei jää. Toivottavasti irroitettu varpaankynsikin kasvaa joskus takaisin. Nyt on oltu kotosalla pari päivää aika hissukseen.

Selkeitä paranemisen merkkejä ilmassa, sillä iltapäivästä tuntui että on pakko näpertää. Jostain muistin syövereistä esiin pompsahti origamipallo. En muistanut miten se tehdään, mutta nopeasti apu löytyi. Kokeilin ensin kopiopaperista, mutta siitä ei näkynyt valo tarpeeksi läpi. Silkkipaperi olisi ollut taas liian ohutta. Vaan sittenpä keksin täydellisen materiaalin, ilmaisen ja kaikkea. (Meille kun tulee nykyisin Vartti ja PK, vaikka mainoksia ei tulekaan, niin ilmaista materiaalia riittää. Tosin taisi tuohon upota yksi vanha KouSa:kin.)

Aika monta tuntia noita näpertelin (20 origamipalloa), mutta niistä tuli kivat. Merimieskin myönsi, vaikka kulmiaan nosteli keskeneräiselle projektille. Paikkaa täytyy vielä miettiä, nyt ovat toistaiseksi piristämässä minua tuossa heti oman tietskaripöydän yläpuolella. Pieni kettu-taideteos on merimiehen tekemä, varmaan yli 20 vuotta sitten. Minusta niin ihana, että kuuluu seinälle.

Vanha ystävä

Reppu (tuo vaikeasti valokuvattava esine) on yli kymmenen vuotta vanha. Sen kanssa on käyty reppumatkoilla Ruotsissa, Puolassa ja Virossa, on käyty myös bussin alla yhdessä ja minivaelluksilla pöpelikössä. Reppu on elänyt läpi asuntolasta_viikonlopuksi_vanhemmille ja opiskelija-asunnosta_viikonlopuksi_poikaystävän_luokse -vaiheet. Reppu elää ja muokkautuu aina tarpeen mukaan. Ajan saatossa siihen on rakenneltu passitasku, roikotuslenkkejä, lisätty heijastin ja vaihdettu taskun vetoketju.

Nyt viimeisimpänä vaihdoin reppuun ison vetoketjun ja lisäsin sateelta suojaavaa kangasta (alemmassa kuvassa harmaa kangas), kun repun oman kankaan pinnoite on jo aika kulunut. Tällä kertaa pohdin jo useamman kerran, joko reppu saisi jäädä eläkkeelle, mutta tuolla repulla on niin monta tarinaa ja se on hyvä kantaa. Toisin sanoen se on rakas ja niin kropalleni sopiva, että päätin sitten taas korjailla ja parannella. Tuon repun kanssa on niin mukavaa reissata.

Nyt pakkaan repun ja lähden muutamaksi päiväksi Tallinnaan lomailemaan.

Tuolin tuunaus

Mitä tehdään vanhalle tuolille, joka toimii tarkoituksessaan, mutta on kulunut ja ruma sekä kirpparilta ostetulle neuletakille, joka on nyppyinen ja keinokuituinen, mutta ihanan värinen? Ne yhdistetään! Tästä lähdettiin liikkeelle:

Tuoli majailee meidän eteisessä, vessan ja keittiön oven väliin jäävässä kulmassa. Se on ihan täydellisen kokoinen siihen ja jotenkin asettunut paikoilleen. Meille se on kulkeutunut kummityttömme (4v) kotoa aikoinaan. Tuoli itse on vanha Martelan tuoli. Pohjassa luki vuosiluku 1985. Sopii hienosti meidän 1979 rakennettuun asuntoomme, joka on alkuperäiskunnossa. Se huomaa erimerkiksi tuosta ihanasta koiranoksennusmuovimatosta, mitä on kaikissa asunnon huoneissa (paitsi vessassa ja kylppärissä). Tuolin alla lattialla on myös joku kumma tahra, täytyy vielä testata jos se siitä jollain vähän hälventyisi.

Neuletakki on akryylia, nyppyyntynyt sieltä täältä ja hihassa joku musta läikkä. Makso vissiin vajaan euron aikoinaan ja mukaan lähti tosiaan ihan vaan tuon värin takia. Joskus mietin että teen siitä itselleni semmosen kesävaatteen, mikä vähän lämmittää jos ei pelkällä t-paidalla tarkene, mutta sitten tuo akryyli ei oikein inspiroinut...

Vaan tulihan se inspiraatio sieltä viimein! Tässä pari kuvaa lopputuloksesta.

Tykkään!

Sur sur surauteltu

Tällä viikolla olen tehnyt kovasti töitä, koska ensi viikolla olen kotona tekemässä gradua. Olen myös käynyt Lahdessa Jenni-ystävää tapaamassa ja samalla vähän jouluostoksilla. Perjantai-iltana vietimme kaveriporukan pikkujoulunt meillä. Kotikin on siis jo aika hyvällä joulumallilla. On ollut touhukas viikko ja siitä toipumiseen olen tarvinnut paljon aikaa ompelukoneen ääressä.

Eilen tein muutaman kauppakassin jo aikoja sitten kirpparilta mukaan terttuneesta kankaanpalasta. Tästä lähtien ei pitäisi ostaa muovikasseja edes yllärikauppareissuilla työpäivän jälkeen, sillä nuo kassit muuttavat jemmailemaan autoon (siihen pieneen jolla minä ajan).

Metsäterapiaa

Minulla on uusi vanha harrastus. Ulkoilutin tässä sauvoja yksi päivä purkkarilla ja tunsin olevani väärässä paikassa. Purkkarilla on nimittäin jo ladut, ei tosin koneen tekemät, mutta ei se himohiihtäjiä haittaa. Siellä suihkii suksimaakareita ihan solkenaan, joten suksettoman sauvojan on parempi pysyä poissa. Tämä on minulle aina haikeaa aikaa vuodesta, koska rakastan metsää ja jos en voi kävellä purkkarilla en pääse metsään. Kunnes tajusin ihan äskettäin että koiraihmiset metsäilevät talvellakin. Pakkohan koirien on päästä ulos. Joten minäpä otin asiakseni opetella lähimetsän koirapolut ja samoilla niitä pitkin illan hämärissä. Toivottavasti koirat ja koiraihmiset eivät pahastu että käytän heidän polkujaan. Itse ajattelen sen niin että onpahan helpompi kulkuiset polut kun useampi jalkapari niitä tallustaa.

Datsunit kaulaan

Äitillä oli semmoinen akvaarion oloinen punainen Fiat kun olin pieni. Siellä oli puuhelmistä tehty istuimen päällinen. En minä sitä silloin ymmärtänyt, enkä taida ymmärtää vieläkään, mutta joku ymmärsi. Fiat on ollut historiaa jo kauan, mutta talteen jäi se puuhelmistä tehty istuimen päällinen. Mikä lie mielen häiriö iskenyt ihmiseen, mutta pyysin saada tuon helmiviritelmän itselleni. Iloisena äiti siitä luopui.

Jonkun aikaa marinoin helmihässäkkää kaapissa odottaen inspiraatiota ja aikaa. Lopulta se tuli. Purin kasan helmiä ja pujottelin ne sitten isännän vanhan työtakin helmasta löytyneeseen pyöreään kuminauhaan. Materiaalia uusiin helminauhoihin ja muihin puuhelmivirityksiin on nyt sitten tässä taloudessa ihan vain pikkasen. En edes viitsinyt purkaa vielä kaikkia, kun ovat helpompia säilyttää kun pysyvät kiinni toisissaan.

Nii joo, nimitän syntyneitä helmiä Datsun-helmiksi, koska Datsunit edustaa minulle automaailmassa juuri tuota puuhelmi-istuinpäällisten kulta-aikaa...

Tänään onnellinen

Monen muun lailla minutkin valtaa keväisin hirveä pesänrakennusvimma. Luen sisustusblogeja ja katselen myynnissä olevia asuntoja huokaillen. Sitten palaan todellisuuteen ja tajuan että kotona, täällä missä nyt asun, olisi paljon paljon tehtävää. Ja sitten siinä puuhaillessa muistan että olen päättänyt iloita siitä mitä minulla on, enkä haikailla sitä mitä ei ole, niin voin olla onnellinen aina kun haluan. Niinpä nappasin äärettömän käytännöllisestä, mutta samalla niin suloisesta kyökin seinästä kuvan ja päätin olla tänään siitä iloinen.

Seinällä on yllättävän paljon lämpimiä tunteita ja muistoja, mitkä eivät ehkä näy tuosta kuvasta. Pienen kaapin olen tehnyt itse ala-asteella, se toimittaa nyt lääkekaapin virkaa. Sen päällä on minun ja äidin neulomat tiskirätit. Keskimmäisen naulakon olen saanut rippilahjaksi silloiselta kaveriporukaltani. Muut naulakot on ostettu Savonlinnassa asuessa, norsunaulakko Karoliinasen kanssa. Pikkunaulakossa roikkuu Savonlinnasta kirpparilta ostettu minun essu ja kummitytölle (3v) itse tekemäni essu, sillä hänestä on itsestään selvää että hän tulee meille leipomaan silloin kun tulee. Iso kukan rotisko joka tunkee kuvaan, on Nalletädiltä saatu. Oikeasti se on ihana, eikä mikään rotisko. Ei hullumpi seinä.

Parvekkeella tapahtuu taas

Parvekkeen muovikalusteet saavat verhoilunsa yksi kerrallaan. Nyt oli yhden tuolin vuoro. Aluksi oli tarkoitus leikellä ja ommella mummon vanha päiväpeitto tuolille hupuksi, mutta sitten keksinkin tämän. Päiväpeitto on vain pyöritelty ja taiteltu tuolin päälle, se on edelleen kokonainen. Näin se pysyy käyttökelpoisena ja monikäyttöisempänä pidempään. Tuolin kaapu oli itsekseen niin vaalea että halusin siihen jotain väriä ja siksi pyöräytin pöytäliinasta jääneistä jämäpaloista ja muista pikkutilkuista tuolille tyynyn. Tyynyn oli tarkoitus olla täysin esteettinen olio, mutta istuttuani tuolille ensimmäisen kerran tyynyn kanssa, muomasin että tuolilla on paljon mukavampi istua kun tyyny on ristiselän takana.

Monta sanaa pienestä puuhasta

Taas piiiitkä pitkä aika ilman päivittelyä. Vaan nytpä olen täällä. Pieni tiivistelmä kuluneesta viikosta ensin. Olin koko viikon yhden kuudennenluokan opettajan sijaisena. Kuudesluokkalaiset on aika höppänöitä, eivät vielä isoja, mutta eivät enää ihan pieniäkään. Viikko oli hauska, mutta aika rankka myös. Torstai-iltana oli kansalaisopiston kevätjuhla, missä pääsin esiintymään tanssiryhmämme kanssa. Voi kauhia kun oli jännää ja ihan huippufiilikset esityksen jälkeen. Siitä onkin jokunen vuosi kun olen aikaisemmin lavalla esiintynyt... Ja sitten kun työt loppuivat perjantaina puolilta päivin, iski flunssa saman tien. Ihmettelinkin jo torstaina kun oli niiiin kuuma, että mikä juttu tämä on, mutta taisin olla jo silloin kipeä, en vain malttanut tajuta sitä kun oli niin paljon muuta meneillään. Viikonloppu on siis mennyt pieniä puuhaillen, nenää sarvikuonolla huuhdellen ja leväten. 

Aamut on sairastajan kulta-aikaa. Yön levänneenä jaksaa hetken jotakin puuhata ja minä pyöräytin äsken parvekkeen pöydälle liinan. Meidän parvekkeen kalusteet on ihan samaa sarjaa kuin kaikki muutkin kalusteet, jostain meille kulkeutuneita. En mitenkään rakasta noita muovikalusteita, mutta kerta toimivat ja ovat olemassa niin mitäs sitä uusia hankkimaan. Mennään niillä mitä on. Siksipä olen ajatellut että kalusteista saa mukavammat kun niitä vähän verhoilee ja näin kipeänä oli mukavaa aloittaa tuosta pikkuhommasta, pöytäliinasta. Liina on tehty kangaskaupan palakorista napatusta verhokapasta. Liinan reunaan hyödynsin suoraan verhokapan aaltoilevaksi vinokantatun reunan, paitsi seinää vasten tulevalle sivulle sitä ei riittänyt. Eihän sitä kukaan kurki sieltä seinän vierestä ja vaikka kurkkisikin niin mitäpäs siitä. (Hauskasti tulee varjo tuohon pöydälle ulkoilmailua opettelevasta ahkeraliisasta, nimittäin valo heijastuu meidän puhtaiden olkkarin ikkunoiden kautta sinne kukan taakse.)

Shopattua

Eilen kävin (taas) kirpparilla. Oli kyllä hyvä reissu. Mukaan tarttuin urheilu- ja ulkoiluvaatteita ison rahan edestä (jos olis kaupasta ostanu nimittäin) sekä kasa käsityötarvikkeita, kankaita ja lankoja. Erityisen onnellinen olen tosi hyväkuntoisesta polarfleecetakista, jota voin käyttää kuoritakin alla ja ihan itsekseenkin. Niin ja ne muut löydöt oli parit mikrokuituiset (vai mikähän sen kuidun kauppanimi tänäpäivänä on) ulkoiluhousut ja coolmax pyöräilypaita.

Huomasin kankaita penkoessani että olen jostain syystä mieltynyt retrokankaisiin, missä on kaksi väriä, valkoinen ja joku muu (joo joo, tiedetään, valkoinen ei oikeasti ole väri, mutta...). Minulle on kauhean vaikea ostaa kankaita joissa on enemmän värejä kuin kaksi tai kankaita joissa ei ole valkoista. Yritän päästä tästä yli ja eteenpäin. Ainakin olen tiedostanut pienen vajaavuuden itsessäni.

Myssykkä ensi talveksi

Olen aloittamassa graduun liittyen verkkokeskustelua viisaiden ihmisten kanssa ja käytännön järjestelyt hidastavat etenemistä tällä hetkellä. Siitä syystä ajatuksia järjestellessä ja voimia tulevaan koitokseen kerätessä piti saada käsille hommaa. Maanantaina hain lähikirjastosta pinon käsityökirjoja ja rentouduin selailemalla niitä. Uskomattomia aarteitä löytyy ihan tuosta läheltä. En voi kun taas ihastella että meillä on edelleen ilmainen kirjastojärjestelmä ja kaiken lisääksi omasta lähikirjastostamme löytyy niin paljon kivaa luettavaa. Tunnen olevani etuoikeutettu.

Kirjasta nimeltä Hyvän olon neuleet jonka on kirjoittanut Sanna Vatanen löysin ihanan Peru-myssyn. Jollakin kirpparireissulla joskus (tarkkaakin tarkempi määritelmä) olin napannut mukaan pienen muovipussin oranssisävyisiä villalankoja. Tämä myssy-ohje ratkaisi noiden lankojen kohtalon. Langat oli ilmeisesti jonkun huivin tai shaalin kudontaprojektin jämät, sillä olivat aika lyhyitä pätkiä. Tähän projektiin sopivat oikein hyvin ja menivätpähän käyttöön viimeistä pätkää myöden. Tein koko myssyn kaksinkertaisella langalla, värejä luovasti vaihdellen. Jouduin kyllä laskemaan kaikki silmukat ja kerrokset ihan itse uudelleen kun minun lankani oli kaksinkertaisenakin ohuempaa kun kirjan mallineuleen lanka, mutta ei se mitään. Pieni laskeminen pitää aivot vireänä. :)

Sadas ja arvonta

Joku hetki sitten pyöräytin naistenpäivän innoittamana uuden leimasimen kankaan painantaa varten, Moonikan. Rakastan myös kankaasta ommeltuja pikkulompakoita, joiden tuotekehittely on tarpeen sanelemana tällä hetkellä tapetilla. Joten pyöräytin tuollaisen hempeän pirteän Moonika-lompakon. Kaikki kangasmateriaalit ovat käytettyjä kokonaan tai lähes kokonaan puuvillaisia. Vetoketju on käyttämätöntä metriketjua, mutta erään ompelimon perintöä. Niin ja lompakko on myös vuoritettu, että kestäisi käyttöä edes vähän pidempään. (Terveisin nimimerkki "ei vielä kahtakaan vuotta käytössä ollut sammakko prinssi -kangaslompakkoni on täynnä pieniä reikiä".)

Nyt on siis 99 viestiä kirjoitettu tähän blogiin ja tästä tulee sadas. Kun en juhlistanut blogin vuosipäivää niin juhlistetaan nyt sitten tätä sadannetta postausta. Sen kunniaksi olen valmistautunut pistämään Moonikan matkaan maailmalle, eli arvon Moonikalle uuden omistajan. Vapaaehtoiset uudet omistajat saavat ilmoittautua kommenttilootaan 15.3.  mennessä.

Jumppapatja

Minulla oli tässä parin kuukauden tauko fysioterapiasta. Jostain kumman syystä se lamaannutti muutenkin liikkumishalut ja jymähdin paikoilleni. Nyt kuitenkin uudelleen alkanut fysioterapia ja lisääntyvä auringonvalo ovat saaneet taas liikkumisinnostuksen heräämään. Niinpä parantelin kotijumppaolosuhteita ja askartelin jumppapatjan. 

Patja on vanha makuualustani, joka on päällystetty vanhasta lakanasta tehdyllä pussilla. Pelkän makuualustan päällä jumppaaminen on inhan tuntuista ja piristäähän se mieltä kun on harmaan epämääräisen värisen ja kuluneen makuualustan sijasta raikkaan kukikas alusta. Lakanaan on vielä ommeltu kuminauhalenkit, jotka hujautetaan patjan ympäri pitämään rulla kasassa. Idean tähän lainasin äipän teollisesti valmistetusta jumppapatjasta. Lakanapussin toinen pää on ommeltu umpeen pussiksi ja toinen pää ihan vaan suora. Suoran pään ylimääräinen kangas on taiteltu patjan ja kankaan väliin pussiksi. Päällinen on siis ihan helposti irroitettava ja pestävä, mikä voi olla silloin tällöin tarpeen...

Kummallinen puuhailija

Gradu ja sijaisuudet ovat vieneet aikani niin tehokkaasti että blogimaailma on jäänyt vähän kakkoseksi. Pitänee korjata tilanne ja raportoida aamun puuhailusta. Ompelin ystävälleni neljä kestosidettä ja pienen pussukan niiden kuljetukseen. Materiaalit sain yhdeltä vaippoja ompelevalta nettitutulta. (Kuvassa vasemmalla olevat kosteussulku päällä päin ja oikealla olevat imupuoli päällä päin.)

Minulla on kummallinen pakkomielle taloudelliseen ajatteluun. Tässäkin asiassa pakkomielteeni tulee esiin seuraavasti. Sidetarpeet ovat jo alunperinkin vaippojen leikkuujätettä. Ystävälle yritin tehdä viimeisen päälle hyvät siteet noista jätteistä, leikaten lankasuoraan, mutta mahdollisimman taloudellisesti kankaita käyttäen. Niistä syntyneistä leikkuujätteistä (luetaan pienemmistä paloista) yhdistelin ja kikkailin vielä itselleni muutaman sellaisen siteen joita ei kyllä kehtaa esitellä, mutta jotka menee koti käytössä vallan mainiosta.  Ja materiaalejahan jäi vielä vaikka kuinka moneen siteeseen, mutta itselleni en periaatteesta tee priimaa, vaan odotan jos löytyy joku muukin siteitä tarvitseva, niin sitten taas niiden leikkuujätteistä suon ehkä itsellenikin jonkun hauskuuden.

Pientä puuhastelua

Sairastaminen ei ole mukavaa. Onneksi kuitenkin jaksan vähän puuhailla, ettei ihan tarvitse sängynpohjalla maata. Tänään olen vähän ommella surautellut aikani kuluksi. Tein omaan käyttöön kaksi vihreäkukallista ja kaksi keltaista hedelmäpussia. Pussin muodon kopioin muovisista hedelmäpusseista ja materiaaleina on vanhat valoverhot. Noita vihreäkukallisia lähti kaksi jo joulun aikaan paketeissa muualle, enempää niitä en voinut luovuttaa pois sillä verhosta tuli vain neljä pussia ja halusin ehdottomasti myös itselle juuri tuosta kankaasta olevia pusseja.

No nyt se kukkii

Aloitan räkäisesti alkaneen vuoden ekohenkisesti käsitöistä ja tarvikkeista. eli kutakuinkin juuri niin mitä lupaannkin tässä blogissa kirjoitella. Jos joku kysyy minulta mielipidettä siitä millainen ompelukone tulisi hankkia. Vastaan aina että iällä ei ole niin väliä (siis käytetytkin koneet ovat hyviä vaihtoehtoja), kunhan on mahdollisimman vähän muoviosia. Silloin se useinmiten tarkoittaa että metallia jossain muodossa on paljon. Minun aarteessani, vihreässä Husqvarna Automaticissa on jopa rautainen runko (ja paljon muita metalliosia). Metalliosat ovat siksi parempia, että ne eivät kulu niin helposti ja kestävät pienen ikuisuuden kun muistaa öljytä konetta. Ei siis tarvitse hankkia uutta ompelukonetta mikä on ympäristöteko. 

Nyt olen kuitenkin keksinyt metalliselle rungolle myös uuden perustelun. Siinä kestää magneetit kiinni! Muutama päivä sitten huovutin omin pikku kätösin pienen huopakukan, johon liimasin magneetin pohjaan. Nyt kukka toimii ompelukoneen neulatyynynä ja on ihan täydellinen työssään, koska kestää tukevasti kiinni koneen rungossa ja on järjettömän helppo siirreltävä.

Sellainen oli se Joulu

Viime vuoden kaavalla ruodin hiukan pois hiipivää Joulua eli tarkastelussa suhaaminen, suuhunpantava ja sähkö. Vietimme joulua kolmessa paikassa tänä vuonna, Kuusankoskella, Savitaipaleella ja Mäntyharjussa. Hyvä ei ole ajella paikasta toiseen, mutta sentään teimme loogisen rengasmatkan ajelematta edestakasin vaan yksinkertaisesti lähdimme aattona kotoa Kouvolasta Kuusankoskelle, sieltä joulupäivänä Savitaipaleen kautta Mäntyharjuun, josta Tapanina takaisin kotiin. Olen itseasiassa ihan ylpeä tuosta Ekkulista joka tätä reittisuunnitelmaa ehdotti. Omassani olisi ollut vähän enemmän edestakaista suharointia.

Suuhunpantava meni samoilla linjoilla kuin viimekin vuonna. Kotiin en varannut muuta kuin herkkuja pitkin lähestyvää joulua. Ruokapaikoissa joissa söimme oli kohtuu maltillisesti syötävää, ei siis mitään ylilyöntejä, jouluruokaa muutamaksi päiväksi vain. Oman ruokataloutemme suurin turhuus on kyllä yksittäiset leivonnaispellit joita paistelin pitkin matkaa. Olisihan ne voinut jättää kokonaankin nauttimatta tai sitten paistaa enemmän kerralla. Se tosin olisi lisännyt leivonnaisten kulutustakin.

No entä sitten se sähkö. Omassa kodissa ratkaisimme sähkön kulutuksen niin, että tingimme jouluvalojen määrästä. Keittiön ikkunalla paloi koko Joulukuun kynttelikkö, muita jouluvaloja emme tänä vuonna laittaneet ollenkaan. Keittiössä pärjäsi pitkälle ilman keittiön omia valoja kynttelikön turvin, joten en ota kynttelikön jatkuvasta valosta kovin huonoa omaa tuntoa. Ja iso osa sähkön kulutuksen säästöstähän tuli myös siitä että meidän kotona ei paistettu kinkkua, eikä mitään muutakaan jouluruokaa joulunaikaan, joten emme sinänsä kasvattaneet aaton läheisyydessä sähkökuormaa. Tokihan ainakin aattona syömämme kinkun koossa oli huomioitu meidätkin syöjinä, mutta se olikin paistettu leivinuunissa, joten siihen ei kulunut sähköä.

Ei ollut tämäkään joulu mikään ekologisuuden huippu, mutta kyllä tätä ihan ajatuksella rakennettiin, idealla että vähempi on enemmän. Kaikkeen hömpötykseen ei tarvitse mennä mukaan, ja silloin vähäinenkin tuntuu hienommalta.

Kuvassa joulupukin tuoma suloinen sydänheijastin (iso kiitos Sanna-ystäväni), joka pääsi heti villakangas takkiani koristamaan.

Kirppikseltä

Kävin tuhlaamassa aikaa oppituntien välillä kirppiksellä. Harvoin löydän kenkiä käytettyinä, koska minulla on niin iso kavio tai räpylä (kuten äippä sanoisi). Vaan nytpä löysin nämä ihanuudet. Ten pointsin mokkanahkaiset vähän käytetyt saappaat. On ihan miun näköset, viis siitä että ei ehkä ole enää ihan pintamuodin mukaiset. Sopivat jalkaan vielä farkunlahkeiden kanssakin, joten ovat aivan mainiot. Tykkään. Tälläsiä popoloita mun kenkävalikoimasta onkin puuttunut, joihin voi sonnustautua pillifarkkujen kanssa, kun ei ole vielä ihan vielä kunnon toppakenkäkelit. Nii ja kyllä, minulla on toppakengät joita pidän pakkasilla pillifarkkujen kanssa.

En kyllä oikein tiedä onko tämä ostos nyt ekologisesti ihan viimeiseen asti perusteltu. Tietty ihan hyvä että ostin käytetyt kengät ja sellaiset joita tiedän varmasti käyttäväni ja paljon, mutta olisin minä ilman näitäkin pärjännyt, ehkä. 

Joulu"paketteja"

Niin hurahti taas yksi työviikko. Näin viikonloppuisin on himpun edes aikaa miettiä joulujuttuja ja tänäaamuna pyöräytin muutaman joululahjapussukan. Pussit on tehty Lahdesta kirpparilta mukaan tarttuneista vanhoista joululiinoista, nauha on jostain omista varastoista ja muoviset "pakettikortit" kovasta pakkausmuovista, siis myös kierrätysmateriaalia. "Pakettikortit" ovat kaksinkertaiset, että sinne muovien väliin voi sujauttaa vaikka vain pienen paperinpalan missä lukee lahjan saajan nimi. 

Sellaisiin talouksiin jossa roskat poltetaan, paketoin lahjat varmaan sanomalehteen ja koristelen paketit sitten käytetyllä joulupaperilla. Kummilasten lahjat paketoin ihan oikeisiin joulupapereihin, tosin nekin saattavat olla jo käytettyjä, jos sopiva osuu kohdalle. Siis ihan siksi ettei lahjan paketti rikkoisi joulupukki-illuusiota. Ja nämä lahjapussit leviävät pikkuhiljaa sellaisiin talouksiin jossa on vain aikuisia ja joissa ei ole mahdollista pakettikääreitä polttaa.

Kuvaa voi taas klikata suuremmaksi jos haluaa tarkemmin pussukoita syynätä.

Joulun tunnelmaa

Viikonloppuna on väännetty joulukalenteria, kuunneltu joululauluja, leivottu joululeipomuksia, piipahdettu peltojen keskellä, kärsitty päänsärystä sekä ihmetelty ja ihasteltu lumen paljoutta. Joulukalenterista en edelleenkään voi kertoa muuta kuin että se valmistuu pikkuhiljaa ja sen tekeminen on mukavaa. Joululeipomuksia olivat pieni maustekakku ja elämäni ensimmäiset piparit, itsetehdystä taikinasta. Etsin Joulumieltä tekemällä leipomukset mahdollisimman luomuna, reiluna ja lähellä tuotetuista raaka-aineista. Niin ja tärkeää on myös että leivoin vain ihan vähän, vain sen verran kun Joulumieleni todella tarvitsee löytyäkseen. Kuvassa pienen pieni erä pieniä piparkakkusiani ja Lahdesta kirpparilta mukaan tarttunut viehättävä Finlaysonin joululiina. 

Laitanpa piparitaikinan ohjeen tähän. Ohje on Martan joulukirjasta. Taikinassa muuten mainitsemisen arvoista on se että taikina itsessään ei ole niin herkullista kuin valmiit piparit. Tämä on mainio ominaisuus sellaisen ihmisen talouteen jolla on tapana syödä 80% piparitaikinasta ennenkuin se ehtii uuniin.

100 g voita

1 rkl kanelia

1 tl neilikkaa

1 tl inkivääriä

1 tl maustepippuria

1 dl siirappia

1 muna

1,5 dl sokeria

5-6 dl ruisjauhoja

2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Sulata rasva, sekoita joukkoon mausteet, siirappi, muna ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Ja eikun taikina kylämään leipomista odottamaan.