Pieniä tarinoita arjesta, maustettu käsitöillä, hörhöilyllä, onnella ja joskus ajatuksillakin.

lauantai 17. tammikuuta 2009

Kummallinen puuhailija

Gradu ja sijaisuudet ovat vieneet aikani niin tehokkaasti että blogimaailma on jäänyt vähän kakkoseksi. Pitänee korjata tilanne ja raportoida aamun puuhailusta. Ompelin ystävälleni neljä kestosidettä ja pienen pussukan niiden kuljetukseen. Materiaalit sain yhdeltä vaippoja ompelevalta nettitutulta. (Kuvassa vasemmalla olevat kosteussulku päällä päin ja oikealla olevat imupuoli päällä päin.)

Minulla on kummallinen pakkomielle taloudelliseen ajatteluun. Tässäkin asiassa pakkomielteeni tulee esiin seuraavasti. Sidetarpeet ovat jo alunperinkin vaippojen leikkuujätettä. Ystävälle yritin tehdä viimeisen päälle hyvät siteet noista jätteistä, leikaten lankasuoraan, mutta mahdollisimman taloudellisesti kankaita käyttäen. Niistä syntyneistä leikkuujätteistä (luetaan pienemmistä paloista) yhdistelin ja kikkailin vielä itselleni muutaman sellaisen siteen joita ei kyllä kehtaa esitellä, mutta jotka menee koti käytössä vallan mainiosta.  Ja materiaalejahan jäi vielä vaikka kuinka moneen siteeseen, mutta itselleni en periaatteesta tee priimaa, vaan odotan jos löytyy joku muukin siteitä tarvitseva, niin sitten taas niiden leikkuujätteistä suon ehkä itsellenikin jonkun hauskuuden.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hei kummallinen puuhailija, teeksä mullekkin siteitä,paljo maksaa? :)
vois kokeilla et osaanko käyttää niitä.
T:Late

Anonyymi kirjoitti...

juu, noista tuli kyllä ihania, ja mitä nyt oon ehtiny kokeilla, niin toimii maintiosti! toi fleese pintanenkin imee tposi hyvin, vaikka sitä vähän epäilitkin. on se hienoa kun on noin ihana ystävä kuin sinä! ja se pussukka opn kyllä niiiin söpö. oon jo pohtinu että oisko sen saanut ottaa lompakoksi..?..

terveisin salaperäinen ystävä

Ouppa kirjoitti...

Heipan Late! Mielelläni teen. Materiaaleja on vielä tosiaan ihan hyvin, joten saat tästä samasta satsista. *kuikuilee jo kankaiden suuntaan...*

Ja salaperäinen ystävä, :) mainiota että toimii! Jos haluut lompakon, niin voin tehdä sen jostain muusta kankaasta, pidä tuo kosteussuojattu pussukka niille siteille, niin saat ne siististi kulkemaan. Tai tietty jos sä välttämättä haluat kosteussuojatun lompakon niin en voi estää... :D

Olipas mukavia kommentteja, mä oon täällä ihan yhtä hymyä.

Pilvi kirjoitti...

Kuulostaa tutulta tuo taloudellinen ajattelu. Mä mietin aina hirveän tarkasti, mihin tarkoitukseen raaskin mitäkin kangasta käyttää. Omiin siteisiin en ole edes PULia laittanut, vaikka jämäpaloja olisi. Mutta kun fleecekin riittää... PULin paloista olen ommellut hyväntekeväisyyteen siteitä ( ovatpahan varmasti pitäviä), ja sitten säästelen niitä kun olen ajatellut että joskus voisi kokeilla tehdä vaipan yhdistämällä pienemmistä PULin paloista.
Olin joskus aika äimänä kun joku mainitsi tilanneensa uutta flanellia nimenomaan siteitä varten... itse(lle) ei tulis mieleenkään tehdä muista kuin kierrätyskankaista ja jämäpaloista. ;)

Ouppa kirjoitti...

Voi Pilvi, meidän pitäs perustaa piheilykerho (pihistelykerho ei oikein vakuuta :) ). Tosi kivaa että en ole ainut tämän joskus ehkä hiukan (minulla) liiallisuuksiin menevän taloudellisuuden kanssa. Sun fleeceidea sai mut heti toimimaan ja pyöräytinpä jotain jossa hyödynsin materiaalin kosteuden imemättömyyttä. Mutta sitten ihanainen ompelukoneeni sanoi poks ja homma jäi kesken. Nyt ei ommella vähään aikaan.