Pieniä tarinoita arjesta, maustettu käsitöillä, hörhöilyllä, onnella ja joskus ajatuksillakin.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2008

Ahkeraliisa parhaimmillaan

Viimeinkin olen saanut gradusta otteen. Reilun viikon sisällä on syntynyt 11 sivua ihan kelvollista tekstiä. Olen lukenut ja kirjoittanut tekstiilien ympäristövaikutuksista ja miettinyt käsityötaidon ja käsityöläisyyden asemaa kestävän kehityksen mukaisessa tekstiilien kulutuksessa. Teoriaosan kolmanneksesta on siis jo selkeä käsitys, vielä jokunen sivu lisää, niin asia on käsitelty tarpeeksi kattavasti ja pääsen vaihtamaan toisenlaisiin asioihin. Kyllä minä tästä hommasta tykkään kunhan vaan saan itseni vauhtiin.

Aivan kuin oman ahkeruuteni palkinnoksi tätiltä keväällä kärräämäni Ahkeraliisa päätti sitten ryhtyä kukkimispuuhiin. Olin ihan varma että kukat kuolevat muutamassa viikossa, eivätkä ainakaan kuki minun hoidossa, mutta niinpä vain kävi. Että Nalletäti, jos luet tätä niin kaikki kukat on hengissä ja viereisessä kuvassa ensimmäinen kauniisti kokonaan auennut kukka.

maanantai 21. heinäkuuta 2008

Omat "tuliaiset"

Jos vielä sen verran Ruotsin reissusta, että mitä tarttui mukaan. Ylemmässä kuvassa on Ruotsista ostetut t-paita ja laukku. Molemmat löytyivät Myrorna-kirpparilta, joka on ruotsalainen kirppariketju. Kiersimme myös useita ihania vintage-tyylin liikkeitä, joista en kuitenkaan raaskunut ostaa mitään.

Ostamani t-paita on valkopilkullinen ja siinä on pussihihat. Ihastuin paidan yhtäaikaiseen tyttömäisyyteen ja naisellisuuteen. Pussihihat, pilkullinen kuosi ja pyörehtävät kaulukset on mielestäni hyvin tyttömäiset, mutta napitus ja kaarevat leikkaussaumat taas ovat enemmän naiselliset. Juuri sopivasti molempia.

Laukku on kanvaasikangasta, ihan yksinkertainen kutistettu kauppakassi. Olen kuolannut Marimekon hyvin samantyyppistä kassia jo pitkään, mutta Marimekon kassissa ei ole näin pitkiä kahvoja, miksi kassi on jäänyt ostamatta (ja ehkä hinnallakin on ollut vähän vaikutusta). Marimekon kassissa kahvat menevät pohjasta asti kassin päällä tikattuina, tässä kassissa kahvat ilmaantuvat vasta kassin suulta. Marimekon kassin ulkomuodosta olisin tykännyt ehkä vähän enemmän, mutta tämä osui kohdalle oikeaan aikaan, oikean hintaisena ja kahvat ovat juuri täydellisen pituiset.

Alemmassa kuvassa on sitten laivaostokseni. Isäntä kantoi selkä vääränä laivalta karkkia ja tupakkia, mutta minä kun en kumpaakaan käytä, sain sitten kuitenkin jotain Marimekkoa. Myönnettäköön että kukkarolle ei ole vielä edes käyttötarkoitusta, mutta eiköhän se aikanaan osu kohdalle. Muutama potentiaalinen kohde on jo olemassa, mutta asian työstö on vielä vähän kesken.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Rentouttava Ruotsin matka

Yhtenä Ruotsiaamuna nautimme aamupiknikin Tyresön linnan puistossa. Linna itse on 1630-luvulta ja linnaa ympäröi ihastuttava englantilainen puisto joka on rakennettu 1770-luvulla. Puisto oli ruotsin ensimmäinen englantilainen puisto ja he todella pitävät sitä nähtävyytenä. Eipä silti, kaunis, viihtyisä ja suuri puisto olikin. Siellä jossain oli kuulemma myös niin iso puu, että sen sisällä oli pidetty kioskia joskus menneinä vuosina. Sitä emme löytäneet, harmi. Emme siis käyneet linnassa sisällä, vaan tutustuimme vain sen ympäristöön.

Muuten yhteinen aikamme isäntäpariskunnan kanssa kului pelaillen minigolfia, korttia, lautapelejä ja pihapelejä, syömällä iltaisin ulkona ja vain jutellen ja nauttien heidän talonsa terassista ja mainiosta ilmasta. Niin ja Eekki pääsi soittamaan rumpuja yhtenä paivänä, mikä oli yksi hänen reissunsa kohokohtia. Kokonaisuudessaan kovin rentouttava ja mukava reissu.

Kuvassa Tyresön linnan sisäänkäynti. Jostain syystä puisto kaikkine ihanine yksityiskohtineen jäi kokonaan kuvaamatta.

perjantai 18. heinäkuuta 2008

Ekologisia herkkuja

Molempina Södermalmipäivinä piipahdimme myös vanhassa kaupungissa. Sieltä löytyi aivan ihana Naturbageriet Sattva, josta ostin omenahillolla täytetyn rasvataikinaleivonnaisen. Oli muuten mahtavan makuinen! Jos olisi vähän lähempänä tuo puoti, niin minusta tulisi vakioasiakas. Mutta en nyt ihan taida Tukholmaan asti leivosten perässä juosta, ehkä.

Kuvan otin alunperin siitä syystä, että meillä urbaaneilla seikkailijoilla oli kyllä kartta, mutta ei kynää jolla merkitä liikkeiden olinpaikkoja karttaan. Ihan itse ratkaisin ongelman ottamalla aina kuvan liikkeestä johon haluan, siten että kuvaan tuli myös kadun nimi. Kävelimme nimittäin vanhassa kaupungissa jo ennen kymmentä, kun liikkeet olivat vielä kiinni. Tosin juuri tämä kyseinen oli jo silloin auki, mutta minulla ei ollut vielä tarvetta mennä sisään, onneksi, koska muuten olisin ehkä palannut ostamaan liikkeen tyhjäksi.

torstai 17. heinäkuuta 2008

Södermalmin puistoista

Ei näyttänyt enempää olevan mökkeilystä kerrottavaa, joten siirryn Tukholman reissun ruotimiseen. Pari päivää saimme kulumaan Eekin kanssa ihan Tukholman Södermalmilla seikkaillen. Eekin sisko, jonka luona siis Ruotsissa kyläilimme, asusteli ennen Södermalmilla ja kaupungin osa olikin meille jo entuudestaan osittain tuttu. Ehdottomasti parasta antia oli DesignTorget, joka myi paikallista designiä, arjen käyttöesineitä ja kaikkea jännää. Paikka oli tasapuolisesti jännittävä kokemus sekä minulle että avokille.

Lisäksi osuimme muutamaan mahtavaan puistoon istuskelemaan ja ihmettelemään. Kuva on puistosta ja sen penkistä jossa istuimme evästämässä, lepuuttamassa jalkoja monen tunnin kävelyn lomassa ja kuuntelemassa samalla äänikirjaa. Tuossa vieressä oli kiva lasten kiipeilytelinekin missä oli semmoinen hauska sokkelopeli, mutta se ei mahtunut kuvaan... Tämä puisto oli rauhallinen. Toinen puisto johon osuimme myöhemmin oli ihan erilainen. Siellä oli paljon ihmisiä ja toimintaa. Skeittimontut täynnä huimapäisiä lapsukaisia, iso kiipeilyteline täynnä myös huimapäisiä lapsia ja niiden vanhempia. Oli siellä pari muutakin toimintahökötystä lapsille. Ja iso nurmialue lötköttelijöille. Sielläkin viihdyimme jonkun aikaa, ihmetellen miten taitavia pikkumukelot oli skeittaamaan. Ihanan rentoja lomareissupäiviä.

maanantai 14. heinäkuuta 2008

Helpotusta matkaneulojalle

Perus saunomisen ja soutelun lisäksi mökillä myös nikkaroitiin. Isän kanssa rakensimme saunalle uuden rappusen. Äiti tuli viikonlopuksi seuraksemme ja hänen kanssaan kierrätimme mummon vanhan harjanvarren neulepuikkojen päiden suojuksiksi. Olen nähnyt tämän tyyppisiä puikkojen päiden suojuksia jossakin joskus, mutta silloin en kokenut niitä tarvitsevani. Nyt on kuitenkin ajat muuttuneet ja neulepuikot lähtevät aika herkästi mukaan matkaan. Puikkoja on kuitenkin ollut vähän ikävää kuljettaa kassissa, kun ne tuppaavat tulemaan kassista läpi.

Enää ei tule neulepuikot läpi kassista tällä neulojalla. Lisäksi tuli vanha yksinäinen harjanvarsi kierrätettyä pitkäkestoiseen käyttöön. Suojukset toimivat siis niin, että puupulikassa on melkein läpi porattu reikä sisällä. Puikkojen päät laitetaan reikään ja toiset päät toisen puupalikan reikään. Palikoitten ympäri kiertää kuminauha, joka pitää palikat paikoillaan puristaen niitä toisiaan kohti.

Sahasimme siis ensin harjanvarren pään tasaiseksi. Sitten siihen porattiin muutaman sentin syvä reikä. Seuraavaksi reiällinen pää hiottiin, koska kysesssä oli käytössä tummunut harjanvarsi. Hioimme siis pulikat vähän vaaleammiksi ja siistimmiksi. Sitten harjanvarresta sahattiin reiällisestä päästä vähän reikää pidempi pätkä, joka vielä lopuksi hiottiin kauttaaltaan. Näitä siis kaksi yksiin suojuksiin, me teimme sarjatuotantona useampia, koska äidinkin puikot kaipaavat suojuksia. Lopuksi nidoimme tavallista kuminauhaa puupulikoiden päihin lenkiksi, jotta suojukset kestävät paikoillaan. Äiti suunnitteli vielä jatkavansa tuotekehittelyä tästä kuvan esittämästä vaiheesta, minä tuskin viitsin tämän pidemmälle tätä puuhata, kunhan toimii tarkoituksessaan.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2008

Lomailu takana

Olen pitänyt gradun teosta kolme viikkoa lomaa. Juhannuksesta alkaen mökkeilin kolmella eri mökillä ensimmäisen reilun viikon, kävin välillä pesemässä pyykkiä kotona ja vaihtamassa varustusta ja taas matkaan. Toissa viikolla vierailimme Ruotsinmaalla avokin kanssa. Ja tämän pian loppuvan viikon mökkeilin meidän mökillä isukin kanssa. Nyt on akkuja ladattu, tosin haikeus iski silti, kun mökiltä piti lähteä. Yritän tässä nyt tulevien päivien aikana keräillä vietetyiltä lomapäiviltä blogiin sopivat "kohokohdat".

Yksi mökkeilyn ihanuuksista on kyllä se, että siellä maalla on niin vihreän ympäröimänä. Koen vihreän hyvin rentouttavana ja olen huomannut tarvitsevani vihreää juuri tässä elämänvaiheessa todella paljon. Ihanaa että pääsin sitä imemään itseeni!

Kuvassa kaunis kontrasti vihreän kanssa, mökin pihamaalta.