Hiukan hyötyompelua

Yritin piristää ankeaa viikonloppua ompelemalla. Se mitä ensin tein jäi kesken, kun siitä tuli hölmö. Jotain kivaa ja jotain hyödyllistä sain kuitenkin tänäänkin aikaiseksi. Korjasin yhden kitarasankarin housut, mikä oli piristävää. Hän kun oli tässä paikalla itsekin ja kertoili hurjia tarinoita elämästään samalla kun housuja surauttelin kuosiin. Arvostan todella paljon huiken- televaisen nuoren miehen asennoitumista vaatehuoltoon. Hän tuo vaatteitaan kor- jattavaksi silloin kun ne ovat vielä korjattavissa. Kun vaatteet korjataan ajoissa, ne pysyvät siisteinä ja käyttökelpoisina, eivätkä huuda vastaantulijoille, että meidät on korjattu ja parsittu kasaan. Ai niin, ilman minua hänellä ei kuulemma pysyisi housut jalassa. Olen kyllä kuullut juttuja että ei minun mahtini taida kuitenkaan olla ihan tarpeeksi voimakas.

Itselleni tein kestointiimihygieniatarvikeille :) kuljetuspussin joka näkyy yllä olevassa kuvassa. Tummempi puoli on tavallista puuvillakangasta ja siellä kuljetan puhtaita kestoja. Turkoosi puoli taas on kosteussulkua ja sen sisään pujotan likaiset kestot. Koristeet olen virkannut jo joskus vuonna miekka ja kirves, ne ovat vain olleet kaapissa odottamassa sopivaa kohdetta. Vaaleansininen on collegeneulosta ja vaaleat koukerot olen tikannut kankaaseen ihan ompelukoneen suoralla tikillä.

Lauantain ostoksia

Nyt voisin esitellä lauantaisia ostoksia. Kävin Kouvolan Fidassa ja vietin siellä useamman tunnin tonkien ja penkoen. Löysin farkut ja collegehupparin, ja nuo kuvassa olevat saviruukut, emalikattilan ja sydänliinan. Farkut on Blendin farkut, epämuodikkaasti leveät ja suorat lahkeet ja takataskut roikkuu melkein reisissä, mutta ne on nätit ja sopii mulle, joten ostin. Huppari on R-collectionin, aivan ihana, perushuppari. Väri muistuttaa punaisia viinirypäleitä. Perus arkivaatteita.

Kuvan sydänliina piti ostaa ihan Lauran kiusaksi ja koska se sattuu olemaan aika saman tyylinen kuin mun pienempi sydänliina, joka näkyy muffinikuvassa. Saviruukut taas tulee täysin tarpeeseen, ikkunalaudan yrteille, joskus tulevaisuudessa. :) Ja sitten tuo ihana emalikattila. Olen useista blogeista lukenut, kun ihmiset on vähän hulluna emaliastioihin. Minä en ole, mutta kun tuo kattila tuli kirpparilla vastaan, käteni tekivät automaattiliikkeen ja kahmaisivat kattilan kainalooni. Se on niin kauniin värinen ja kerrassaan suloinen. Kattila pääsee varmaankin noitten saviruukkujen seuraksi keittiönikkunalle, jotakin tärkeää virkaa toimittamaan. Lisäksi mukaan tarttui vähän pientä ja tarpeellista, kuten helmilankaa.

Tänään tein retken kirpparille, palkinnoksi eilen valmistuneesta käsityötieteen syventävän kirjal- lisuuden esseestä. Kirpparilta löytyi vaikka mitä, mutta palaan niihin myöhemmin. Toteutin nimittäin matkalla mallikuvauksen itsestäni, minkä Vilijonkka keksi ja "kaikki " tekivät perässä. Myös minä halusin mallikuvailla, mutta ilmat on olleet niin ankeat, että ei ole oikein ollut mahdollisuutta kuvata ulkona. Eihän nyt kotona voi mitään mallikuvia ottaa.

Aluksi olin menossa johonkin puistoon tai metsään, mutta sitten keksinkin paremman paikan. Autotien sillan alla, paikallisten taiteilijoiden teosten edessä. Ei ole yhtään minun juttuni, mutta sepä tekeekin kuvista niin kivoja. Tässä oleva kuva on ehkä toinen neljästä räpsäisystä. Ja niin hyvä lavastaja minä olen, että en edes tajunnut mennessäni tuohon paikkaan istumaan, että taustalla lukee rauha. Että olihan siellä se minunkin juttuni.

Iloiset patalaput, ankea kuva

Totesin sunnuntaina muffineja leipoessa, että meillä on ihan kamalat patalaput. Ekkuli on varmaan ollut tätä mieltä aina, mutta enpähän ole tullut kuunnelleeksi. Tartuin toimeen ja tein uudet. Vanhat pesen ja jemmaan, mietin että jos ne värjäisi jollain oikein tummalla värillä häviäisi ehkä ikitahrat ja kamalat kuviot ja niitä voisi taas käyttää. Nyt kuitenkin halusin jotain erilaista ja sympaattista. Vanhat olin ommellut kankaasta ja kantannut vinokantilla. Väri joku kumma vaalea violetti ja jotain kamalia kuviakin niissä oli. Kaiken lisäksi tein ne aikoinaan ihan jotain muuta ihmistä ajatellen, mutta jostain syystä ne kuitenkin päätyivät meille käyttöön. Käsityövarastoistani löytyi vanha ja virunut punavalkoraidallinen trikoopaita, jonka leikkasin kuteeksi ja neuloin uudet kivemmat lappuset. Avokkikin oli onnellinen kun sai varmistuksen että hänen mielestään aivan kamala raitapaita ei enää eksyisi päälleni.

Yritin siis tasoittaa hiukan itsekästä suhtautumistani vanhoihin kamaliin patalappuihin, antamalla niille vielä armonaikaa ja tekemällä uudet kierrätysmateriaalista. Vaikka eihän se kovin ekologista ole, korvata nyt täysin toimivat, aivan kamalat, patalaput "uusilla".

Kuvassa siis uudet patalaput vahtipaikallaan täällä blogissa jo hiukan huomiota saaneessa keittiössämme. Laput roikkuvat pannunalusessa, jonka olen omin kätösin tehnyt, veikkaisin että ensimmäisinä kouluvuosinani. Niin ja pahoittelen että kuva on ankea, oli pakko ottaa nyt illalla kun sain laput valmiiksi, että saan heti tänne laput esittelyyn. Viime talven oivalluksen jälkeen, olen pyrkinyt kuvailemaan ulkona ja kirkkaalla ilmalla niin paljon kuin mahdollista. Jos kyseisellä tekniikalla saisi edes vähän kompensoitua puuttuvia kuvaustaitoja.

Rimpsessa

Jostain syystä olen poistanut käytöstä turkoosin vohvelipyyhkeen, jonka toisessa päässä oli virkattu oranssi pitsi ja toisessa virkattu kellertävä pitsi. Keksinpä sitten tässä menneenä päivänä, että reunapitsistä tulee hyvä hiuspanta. Irrotin oranssin pitsin, joka oli onneksi vain siksakoitu ompelukoneella pyyhkeen reunaan. Leikkasin hiukan lyhyemmän pätkän pitsiä kuin pään ympärykseni on ja kanttasin pitsin päät punaisella vinokantilla. Kantattujen päiden väliin ompelin oranssia kuminauhaa. Ja tadaa, tässä pantani valmiina. Edestäpäin näyttää ihan kruunulle, (mitä en ollut etukäteen tajunnut) kun siinä on vain toisessa reunassa tuo "röyhelö". Että mie oon nyt sitten self-made-rimpsessa.

Elämän aakkoset

Nappasin Tiivin Lahonneelta lankkulattialta idean ja listaan oman elämäni aakkoset. Keskityn siihen mitä ne ovat juuri nyt, jotta voin vaikka kymmenen vuoden päästä nähdä häivähdyksen tästä hetkestä. Muutama jäi pois kun en millään keksinyt.

A auttaminen, aurinko, aivopierut

B blogit

C chibi (uusi automme, josta voisinkin kirjoittaa joku päivä)
D dialogi
E Ekkuli, ekologisuus
F fysioterapia, foorimit
G gradu, Göteborg
H hiljaisuus, huumori, hippeily, hiusten kanssa räpeltäminen, hyvyys
I iskä
J julkiset kulkuneuvot
K kierrätys, käsityöt, kirpputorit, kirjasto, kummeus, koti
L luonto, luottamus, luomu, laulaminen, lehtiroskis :), liikunta
M metsä, matkustaminen
N netti, nettipelit, nukkuminen, näpertäminen
O oppiminen, ompelukone, opintotuki
P polkupyörä, parisuhde, positiivisuus
R retro, reppu ja rinkka, reilu kauppa
S sauvakävely, stressaaminen, Stockholm, sämpylät, sijaisuudet
T tietokone, tanssiminen, talkoohenki
U uusiokäyttö, uudelleenkäyttö, uusiutuvat luonnonvarat, ulkoilu
V vastuu, viini,vaeltaminen
W wikipedia
X x-akseli tai vaan joku muuttuja
Y ystävät, ympäristöystävällisyys, yhteistyö
Å Åland
Ä äippä

Kuvassa polkupyöräilyä, matkustamista, Ålandia, ulkoilua, käsitöitä, näpertämistä ja vaikka mitä muuta. Erityisesti huomioitavaa kauniit taiteilemani lehdet, jotka edustavat piirrustustaitoni huippua.

Onnellinen päivä

Tänään piti olla kaunis ja aurinkoinen päivä. Odottelin, mutta ei näkynyt aurinkoa. Kaunis siitä kuitenkin tuli, ainakin mieleinen. Aamupäivän istuskelin koneella lueskellen minulle uusia blogeja, kuten Tiukusen, Kataliinan ja Tiivin blogit. Rentouduin ja tempauduin taas aivan eletyn elämän syvyyksiin ja nauttimaan vanhojen asioiden hengestä. Mielessä oli myös pyörineet keittiössä majailevat, kohta vanhaksi menevät kananmunat ja niiden hyötykäyttö. Yhdistin ihanuuksia, vanhoja tavaroita ja herkuttelun, ja väänsin minikokoisen muffinitaikinan. Paistoin muffinit kirpparilöydössä, kuuden muffinin vuoassa. Siinä häärätessäni muistin myös tuon kuvassa olevan ihanan keittiön pikkuliinan, jonka kaivoin käyttöön taas hetken lepotauon jälkeen.

Muffneissa on ruokosokeria, kaakaojuomajauhetta (ei siis leivontakaakaota) ja pari palaa Fazerin lontoonrae suklaalevystä. Kovasti jännitin noin pienen taikinaerän onnistumista ja noiden ainesten sopimista muffineihin. Avokin makutestin mukaan kelpaavat kuulemma töihin evääksi, joten taisin onnistua. Olo on hurjan onnellinen, koska en ole mikään leipoja enkä keittiöihminen. Sopiva itsetunnon kohotus viikon lopetukseksi.

Hyvän mielen kaupunkireissu

Ekoshoppailimme tänään Hanna-ystäväni kanssa. Meidän pesuaineet alkoivat olla vähissä, joten uudelleen täyttöä kaivattiin jo kipeästi. Aloitimme luonnonsuojeluliiton Luontopuodista, siellä kävimme täydentämässä tyhjentyneet pyykinpesuaine-, tiskiaine- ja shampoopurnukat. Sitten suuntasimme Kouvolan Luontaistuote -kauppaan mistä ostin Avena sativaa ja Passifloraa. Avena sativaa olen käyttänyt nukahtamiseen, minulle se ei enää tehoa kovin hyvin, mutta avokille tehoaa, joten ostin myös Passifooraa testiin, josko se tehoaisi minullekin. Luontaistuotekaupasta ostin vielä hammastahnaakin. Tähän asti olen luullut että tarvitsen fluorillista hammastahnaa, mutta Hanna ystäväni tiesi kertoa, ettei Kouvolan alueella tarvitse, koska vedessä on fluoria ihan riittämiin. Ostin siis fluorittoman.

Seuraavaksi suuntasimme kirjastoon, josta ongin muutamia kirjoja graduun ja Hanna kävi lukemassa päivän lehden. Lehden lukeminen tekisi minullekin hyvää, niin tietäisin mitä täällä tapahtuu, mutta jäi taas lukematta. Ennen kotiin lähtöä taapersimme vielä suutarille kyselemään, josko Haltin mainioita kävelykenkiäni voisi korjata. Ja minusta ihan uskomatonta, suutari sanoi korjaavansa ne 12 eurolla. Kengistä oli siis kantavahvike hiertänyt sisäpuolelta kankaan rikki. Paremmin en osaa ongelmaa selittää. Pääasia että saan hyvät ja luotettavat kenkäni takaisin toimintakuntoisina niin ei jalat kastu syksyn sateissa.

Tuli tosi hyvä mieli moisesta shoppailureissusta. Pääsimme autokyydillä retken alkuun ja muuten kävelimme ekohenkisesti rastilta toiselle ja lopuksi kotiin asti. Emmekä edes kastuneet, kun sade alkoi vasta vartin kotiin tulon jälkeen.

Kuvassa Luontaistuotekaupan ostoksia.

Perusasiat kunnossa

Tänään olen tutustunut vaihtoehtoisen kaupan järjestöön nimellä MarketPlace: Handwork of India, joka tarjoaa Intian slummeissa asuville naisille mahdollisuuden työskennellä käsityöläisinä, kouluttaen työntekijöitä samalla terveyteen liittyvissä asioissa ja tarjoten haasteellisia työtehtäviä ja maan tulotasoon suhteutetun palkan. Systeemi kohottaa naisten itsetuntoa, elämänhallintataitoja, elämänlaatua ja vaikka mitä muuta (hyvin tieteellinen ilmaus tuo viimeinen). Luin tästä siis Clothing and Textiles Research Journal -lehden artikkelista ja sain graduunkin kirjoitettua pienen kappaleen aiheesta. Teksti oli hyvin innostava, ja yksi kohta siitä jäi erityisesti mieleen. Naiset esittelivät onnellisina yhden huoneen kokoisia siistejä kotejaan, joiden kohentaminen oli mahdollistunut omien tulojen myötä.

Edellinen pisti ajattelemaan. Ehkä minulla olisi vielä vähän varaa tinkiä kestävän kehityksen ajatuksen hengessä omista tarpeistani. Kestävän kehityksen ideahan on kaikille tasapuoliset mahdollisuudet elämän perustarpeiden tyydyttämiseen. Minun elämässäni on kaikki perusasiat kohdallaan, ja asunnossammekin on useampi huone. Joten pyrin muistamaan tämän. Intialaiset naiset ovat ylpeitä yhden huoneen kodeistaan, johon joku oli esimerkiksi saanut betonilattian itse hankituilla ansioilla. Noissa kodeissa asuu varmasti myös enemmän ihmisiä kuin meillä, joten miksi en olisi tyytyväinen omaan kotiini? Mitä olennaista minulta puuttuu?

Ihan vain itseäni ruoskiakseni, otin kuvan yhdestä kotimme inhokkikohdasta, keittiötä. Ruskeat kaapinovet, kamala välitilan muovimatto "laatoitus", valokatkaisijasta en edes vaivaudu sanomaan mitään ja sitten tuo teräksinen tiskipöytä... Mutta siis, ole onnellinen Ouppa siitä mitä sinulla on. Nehän toimivat tarkoituksessaan.

Ojensin käteni

Eilen kävin elämäni ensimmäistä kertaa luovuttamassa verta. Olin Hanna-ystäväni kanssa liikkeellä, joten minun kovan jännittäjän ei tarvinnut jännittää ihan niin paljon. Lisäksi olin lukenut Veripalvelun sivuilta mitä tuleman piti. Ensiksi terveydenhoitaja katsoi terveystietojani läpi ja tenttasi kovasti onko ihonsiirteeni varmasti kokonaan omaa ihoani. Vakuutettuani että iho on omaani pääsin luovuttamaan. Siinä pedillä pötkötellessäni, vasemmasta käsivarrestani yritettiin löytää verisuonta, pienen pistelyn jälkeen jouduttiin vaihtamaan kättä. Onneksi oikeasta kädestä löytyi verisuoni helpommin ja pääsin lopulta luovuttamaan. Itse luovutus kesti vain kymmenisen minuuttia ja sen jälkeen piti vielä pötkötellä ja istuskella hetki. Kokonaisuudessaan reissuun meni kuitenkin yli tunti, kun oli noita mutkia matkassa. Verenluovuttajille oli varattu juomista, pientä purtavaa, ruusut, pinssit ja ensikertalaiset sai vielä hengenpelastaja-kassin tietovihkosen kera.

Verenluovutuspäivänä pitää juoda paljon ja luovutuksen jälkeen ei saisi saunoa tai rasittaa itseään fyysisesti. No minulle ainakin tuli sen verran hutera olo että ei olisi edes tehnyt mieli. Itse asiassa olo oli heikko vielä tänään aamupäivälläkin. Lisäksi aivotoiminta on ollut jotenkin hidasta ja nurinkurista. Vaikka eihän sitä välttämättä voi verenluovutuksen piikkiin laittaa. Kuitenkin luulen, että minusta tuli nyt verenluovuttaja. Olen aikoinaan saanut itse aika paljon toisten luovuttamaa verta, joten nyt kun fyysisesti kykenen, haluan maksaa omalla verelläni takaisin.

Kuvassa ruusu jonka sain urheasta suorituksestani palkkioksi. Kukkateema näköjään jatkuu...