Tykkään monista vanhoista asioista, mikä tuskin yllättää blogin lukijoita. Äsken nautiskelin 23 vuotta vanhasta leffasta. Jotkut ovat käyneet kesän aikana ihailemassa Sarah Jessica Parkeria leffateatterissa, minä tyydyin sohvailemaan. Kyseessä oli siis Girls Just Want to Have Fun -leffa, jossa Parker sekä kanssanäyttelijänsä Helen Hant ja varsinkin Shannen Doherty olivat vielä aika nuoria. Olihan tuo elokuva tämän päivän vinkkelistä katsottuna aika lapsellinen, mutta se sai silti aikaan ajatustulvan. Leffan tai minkään muunkaan taidemuodon ei tarvitse aina olla hyvä, upea tai laadukas aiheuttaakseen ajatuksia. Tässä elokuvassa oli kunnon perinteinen draaman kaari, eli vaikeuksien kautta voittoon ja kaikki tutut hahmot olivat myös mukana. Päähenkilö muuttui tarinan aikana rinnallaan muuttumaton ja kannustava hyvä ystävä sekä vastassaan muutama pahis.Mutta voi ah niitä vaatteita ja kampauksia. Nykypäivän muka kasarit vaatteet on ihan tylsiä, semmosia massaerilaisia. Tuossa leffassa oli kiva semmonen tee-se-itse -henki, mikä on minusta paljon arvokkaampaa kuin kaupasta ostetut, valmiiksi tuunatut, revityt ja kulutetut rievut. Luovuuden pitäisi saada kukkia ja sille pitäisi olle enemmän tilaa. Onkohan se niin että nykyisin halutaan olla erilaisia, yksilöllisiä, mutta pelätään niin paljon yli ampumista että ollaan massaerilaisia, mikä ei loppupeleissä ole erilaisuutta ollenkaan. Elokuvassa Helen Hantin hahmolla oli joku pillerihatun tyyppinen keltainen kotsa päässä, mitä koristi aika aidon näköinen sammakko. Joo, aika karmea ilmestys, mutta olipahan erilainen. Muuten kautta linjan roolihahmon tyyli oli mielestäni raikas, rempseä ja nätti, kyllä se aina yhdet sammakot kestää. Miksi ulkonäkö otetaan niin vakavasti, miksei välillä voisi olla sammakkohattuja? Jaa-a, taidan aloittaa peilistä vastausten hakemisen.
Koska tykkään kasarihengestä niin paljon, pistän tähän kuvan itsestäni viime vuoden kasaribileistä. Eläköön luovuus ja tee-se-itse -henki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti