Keskiviikon sammakoita

Tänään viimeistelin jo aikaisemmin tehdyt pikku neulomukset. Viikonloppuna olemme menossa katsomaan pienen pientä kummipoikaamme ja nuo viereisen kuvan sammakkopipo ja sammakkosukat ovat menossa hänelle. Poika on avokin siskon poika ja meidän toinen yhteinen kummilapsi ja minun jo kolmas kummilapsi. Lisäksi hän on ensimmäinen kummipoikani ja vähän olen innoissani, kun saa välillä väsätä pienen pojan juttuja. Sammakkoneulomukset on Suuri Käsityö -lehden vuoden 2007 numerosta 6-7. Sukkien silmien kirjailut kehitin itse, kun lehden ohjeessa oli vain irtosilmät, mitkä ei mielestäni näyttäneet kivoille. Lankana Novitan tummanvihreä Florica, sekä vaaleanvihreä ja joku muu vihreä (jota en löytänyt enää nettisivuilta) Wool.

Vastoin periaatteitani lanka on jälleen Novitaa eikä pieniä kotimaisia kehräämöjä, osittain ihan laiskuuttani ja myös siitä syystä, että nuo ovat nyt konepestäviä. Helpottavat kummipojan äidin arkea.

Viikonlopun pikakelaus

Kivaa kun kavereilla on omia pihoja. Perjantaina kävin kahdelta pihalta hamstraamassa omenoita ja lauantaina kävimme vähän kasaamassa autotallia yhdelle pihalle ja illan pimentyessä grillasimme samalta pihalta löytyvässä grillikodassa. Meillä ei ole pihaa, vaan parveke, mikä tuli tänään kummitytän toimesta useaan kertaan todettua.

Kohta jo kolmevuotias kummityttömme oli tänään siis meillä kyläilemässä ja me leivoimme ja herkuttelimme sämpylöitä,. Me myös pelailimme, luimme, leikimme ja vähän väliä kävimme parvekkeella tarkastamassa että olemme yhä yhtä korkealla kuin aikaisemminkin. Lisäksi pidimme kovaa meteliä, hypimme, pompimme ja ihailimme hiuksia. Tuon ikäisen pikkuihmisen kanssa on kyllä helppo olla, kun tyttösellä on minä itse -vaihe menossa. Ei tarvitse paljon autella, kunhan vähän katsoo perään että ei itseään telo.

Kuvassa siis perjantaina haalitut omenat, joita saan tuhota koko ensiviikon pakastimeen ja ties minne, sekä se mitä taiteellisista sämpylöistämme on enää jäljellä.

Paidan söpöstämistä

Viikonloppuna löysin porukoilta mummon vanhan ihanan koukeroisen ja kukallisen oranssi-keltaisen tyynyliinan. Äippä pyöritteli vähän silmiään kun sanoin vieväni sen. Ja niin pyöritteli muuten tuo avokkikin kun esittelin aarrettani. Maanantaina Lahden Kontista mukaan tarttui punainen pitkähihainen trikoopaita, jossa mainostettiin Lumenea sekä etu- että takapuolella. Paita oli tosi hyväkuntoinen ja paksuhkoa pehmeää puuvillaa, joten pakkohan se oli mukaan ottaa, vaikka kävelevästä Lumenen mainoksesta minä en taida ihan mennä. Ajattelin jo silloin Lahdessa, että nämä kaksi löytöä voisi yhdistää, Tiukusen sydänpaidasta innostuneena.

Tänään ryhdyin tuumasta toimeen ja prosessi oli tosi nopea ja onnistui jopa yli omien odotusteni. Leikkasin tyynyliinasta kuvion. Ompelin kuvion ulkoreunaan ompeleen, että raunan kääntäminen olisi helpompaa. Siltin käänteen. Neulasin kuvion paitaan Lumene-tekstien päälle ja ompelin sen kiinni kapealla siksakilla. Löytyi lankalaatikosta jopa yksi oranssi lanka, ja se upposi tosi nätisti tuohon kuvioon.

Sulovilénit Lahdessa

Eilen vietettiin ansaittua vapaapäivää Ekkulin kanssa Lahdessa. Väsytimme itsemme uuvuksiin Luhdan tehtaanmyymälässä, Exit Onessa, Punaisen Ristin Kontti-kierrätystavaratalossa ja ulkoilemalla vielä Lanupuistossa. Välillä kävimme syömässä patonkia Sub Wayssa.

Päätimme jo kotona että tänään ostetaan (ainakin meille) uusia vaatteita, sillä vaatekaappimme eivät ole oikein pysyneet perässä elämänmuutoksissa. On tullut uusia harrastuksia ja ihan töitäkin. Niinpä sitten ostimmekin ison kasan vaatteita. Kaikki vaatteet ovat jokun sortin alennuksesta tai sitten jo käytettyjä. Aikamoisia ostosparatiiseja olivat nuo Luhdan tehtaanmyymälä ja Exit One, myyvät laatumerkkejä tosi edullisesti. Kontissa taas hinnat vähän yllätti. Lahdessa kirpputorihinnat ovat huomattavasti korkeampia kuin Kouvolassa, vaikka toisaalta kyllä teimme Kontista aika paljon enemmän löytäjä kuin yleensä Kouvolan kirppareilta. Mukaan tarttui viereisen kuvan koko vaatejono, sekä Luhdalta iso kasa vetoketjuja. Vähän kyllä iski suloviléniys, piti ostaa kun halvalla sai, mutta kyllä ne ostokset nyt suurinpiirtein tuli kuitenkin tarpeeseen. Ja vetoketjujakaan ei tartte ostaa muutamaan hetkeen. :D

Jotta voin luokitella tämän postauksen arjen oivallukseksi, täytyy vähän puolustella reissun ekologisuutta. Ostimme laadukkaita tuotteita, jotka kestävät käytössä pidempaan. Se on ekologista, koska pitkäkestoiset tuotteet vähentävät jätteenmäärää, sekä päästöjä ja energian kulutusta, kun tuotteen tilalle ei tarvitse niin pian ostaa uusia tuotteita. Jätteen määrää tavallaan vähensimme myös ostamalla käytettyjä vaatteita, tosin ne olisi ehkä ostanut joku muukin, jos me emme olisi niitä ostaneet. Ekologista oli myös se, että kun epäekologisesti ajoimme omalla autolla vähän kauemmas kotoa, ostimme kerralla enemmän ja myös vähän kauaskatseisemmin, ettei tarvitse sitten heti ensiviikolla tehdä samaa reissua uudelleen. Ja kai se Lanupuistossa nautiskelukin oli vähän ekologista, koska puistossaoloaikana emme tarvinneet sähköä, polttoainetta emmekä muitakaan ympäristöä kuormittavia juttuja. Jos vertaa esimerkiksi siihen, että olisimme voineet mennä samaksi aikaa vaikka elokuviin. Tuli kyllä vähän pintapuolisesti nyt raapaistua nämä perustelut.

Sohvafilosofin höpinöitä

Tykkään monista vanhoista asioista, mikä tuskin yllättää blogin lukijoita. Äsken nautiskelin 23 vuotta vanhasta leffasta. Jotkut ovat käyneet kesän aikana ihailemassa Sarah Jessica Parkeria leffateatterissa, minä tyydyin sohvailemaan. Kyseessä oli siis Girls Just Want to Have Fun -leffa, jossa Parker sekä kanssanäyttelijänsä Helen Hant ja varsinkin Shannen Doherty olivat vielä aika nuoria. Olihan tuo elokuva tämän päivän vinkkelistä katsottuna aika lapsellinen, mutta se sai silti aikaan ajatustulvan. Leffan tai minkään muunkaan taidemuodon ei tarvitse aina olla hyvä, upea tai laadukas aiheuttaakseen ajatuksia. Tässä elokuvassa oli kunnon perinteinen draaman kaari, eli vaikeuksien kautta voittoon ja kaikki tutut hahmot olivat myös mukana. Päähenkilö muuttui tarinan aikana rinnallaan muuttumaton ja kannustava hyvä ystävä sekä vastassaan muutama pahis.

Mutta voi ah niitä vaatteita ja kampauksia. Nykypäivän muka kasarit vaatteet on ihan tylsiä, semmosia massaerilaisia. Tuossa leffassa oli kiva semmonen tee-se-itse -henki, mikä on minusta paljon arvokkaampaa kuin kaupasta ostetut, valmiiksi tuunatut, revityt ja kulutetut rievut. Luovuuden pitäisi saada kukkia ja sille pitäisi olle enemmän tilaa. Onkohan se niin että nykyisin halutaan olla erilaisia, yksilöllisiä, mutta pelätään niin paljon yli ampumista että ollaan massaerilaisia, mikä ei loppupeleissä ole erilaisuutta ollenkaan. Elokuvassa Helen Hantin hahmolla oli joku pillerihatun tyyppinen keltainen kotsa päässä, mitä koristi aika aidon näköinen sammakko. Joo, aika karmea ilmestys, mutta olipahan erilainen. Muuten kautta linjan roolihahmon tyyli oli mielestäni raikas, rempseä ja nätti, kyllä se aina yhdet sammakot kestää. Miksi ulkonäkö otetaan niin vakavasti, miksei välillä voisi olla sammakkohattuja? Jaa-a, taidan aloittaa peilistä vastausten hakemisen.

Koska tykkään kasarihengestä niin paljon, pistän tähän kuvan itsestäni viime vuoden kasaribileistä. Eläköön luovuus ja tee-se-itse -henki.