Sininen

Oli aika kun olin teini ja olin sitä mieltä että ainoa oikea sisustusväri on sininen. Hamstrasin sinisiä kankaita ja sinisiä tavaroita. Kaikki sai olla yksinkertaisesti sinistä. No sellaisen absoluutisuus aiheuttaa ähkyä. Vieläkään en oikein pidä sinisestä sisustusvärinä. 

Kävi kuitenkin niin että minusta riippumattomista syistä meille eksyi sininen sohva (nimeltänsä Sinikka). Ja sitten turkoosin sininen pieni kirjoituspöytä, josta tulikin minun ompelupöytä. Kun nämä kaksi ovat elohuoneessamme yhtä aikaa, ei voi kun antaa periksi ja todeta että kai sitä sinistä voi taas vähän olla. Ja onhan se helpompaa kuin tapella vastaan kun on jo valmiiksi sinisiä huopia ja tyynyjä ja lamppuja ja tauluja ja...

Niinpä repsahdin lopulta ihan täysin. Kaivoin esiin vanhoja sinisiä sisustusjuttuja ja kankaita. Ja kaiken kukkuraksi ompelin elohuoneen tuoliini sinisen päällisen. (Valitettavasti kuva on huono, en jaksanut värjötellä parvekkeella pidempään.) Päällinen on tietysti vain epämääräisistä tilkuista kasattu. Isommat siniset kankaat säästän parempaa tarkoitusta varten, niinkuin sellainen joskus tulisi... 

Elohuone

Asunnossa jossa on kaksi huonetta ja keittiö, on meillä ainakin keittiön lisäksi makuuhuone ja sitten se toinen huone. Minusta olohuone on vähän hassu sana. Siitä tulee jotenkin flegmaattinen olo. Huone johon raahaudutaan ja pysytään stabiilisti paikoillaan. Meidän olohuone voisi olla mielummin nimeltään elohuone. Se kuulostaa energiselle ja toiminnalliselle. Sellaiselle kuin juuri se meidän huone on. Siellä on kaksi toimistoa, elokuvateatteri, bändikämppä, punttisali, vierashuone ja ompelimo. Ei paha vajaalta kuudeltatoista neliöltä.

Ystävänpäivää vietimme Ekkulin kanssa järkeistämällä elohuoneen toimintoja (ja hävittämällä eräälle lukijalle hyvin rakkaan sohvan nimeltä Hiace). Yhden sohvan poistamisella ja muutaman huonekalun siirtämisellä huoneesta tuli ihanan avara ja toimiva. Niin kiva kun nyt muiden hylkäämistä lastulevyhuonekaluista kasaamalla voi tulla.

Jaan kanssanne nyt pienen palan elohuonettamme. Näkymä on minun toimistostani päin napsaistu. Kuvassa näkyy vähän ompelimon reunaa ja hienosti etualalla poseeraa istuin jonka mukaan blogi on nimetty.

Etanapostista

Taas on sellainen aika että postiluukku rallattaa. Tai siis rallatti pari mennyttä päivää. Minä tykkään etanapostista, kirjeistä ja postikorteista. Kirjeet ovat kivoja, koska niistä voi lukea toisen ajatuksia ja kuulumisia. Itse tehdyt kortit taas ovat taideteoksia ja samalla tavalla kuin kirjeissä, niistä tulee olo että tämän lähettäjä on todella ajatellut minua pidempään kuin vain ohikiitävän hetken ja nähnyt vuokseni vaivaa. Ja sitten on vielä ostetut postikortit. Vaikka olenkin näpertämisen vankkumaton kannattaja, ostokorteillakin on oma paikkansa arvomaailmassani. Joskus joku kuvataiteilija tai ihan vaan kortintekijä on osannut tehdä niin hyvän kortin että se sopii jollekin ihmiselle kuin nenä päähän. Silloin on enemmän kuin riemastuttavaa voida ostaa kortti ja pistää se sille tärkeälle ihmiselle kenestä kortti muistuttaa. 

Tänä vuonna lähettämäni ystävänpäiväkortit oli osaksi itse tehty ja osaksi ostettu ja kaikkien sattumusten takia osa ystävistä sai tekstiviestin etanapostin sijasta. Mutta en minä niitä itse postittamiani ehtinyt kaikessa hässäkässä kuvaamaan ollenkaan. Joten tällä kertaa saattekin ihailla niita kuutta korttia jotka postin setä toi meille Ekkulin kanssa.

Ja sitten vielä lopuksi toivotan myös kaikille karhun kakan lukijoille 

Oikein Hyvää Ystävänpäivää! 

Viikonloppureissunen

Vietimme viikonlopun Tampereella Ekkulin ja kahden nettikaverin kanssa. Oli hurjan hupaisaa. Pääsin kirpparille ja Finlaysonin tehtaanmyymälään ja näin ihanan ihania taloloita. Kirpparilta tarttui mukaan pari aarretta ja Finlaysonilta hirviä. Haluan jakaa hirvi-ihanuudet kanssanne, sillä minä olin haaveillut niistä kaaaaauan ja nyt kun sain omat hirvet olen aika innoissani. Pojat jo vähän kyllästyi kuuntelemaan mun hirvi-intoilua, joten toivon että joku lukijoista pystyisi jakamaan innostukseni.... Nii joo, toinen ehkä hiukan miehisempi, mutta myöskin mukava puoli reissua oli se kun syötiin American Dinerissa oikein kahtena päivänä, käytiin hohtokeilaamassa ja pelattiin Rock Band 2:sta. Minä sain olla bändin basisti, koska olen kuulemma porukan aivot. Ja sehän sopi kun noin nätisti asia ilmaistiin.

Koukussa ja puikossa varsinkin

Taistelin jonkun aikaa ihan hyvin vastaan tarvetta liittyä neulojien ja muitten lankatyöihmisten yhteisöön Ravelryyn, mutta... Vastaan tuli heikko hetki ja siellä ollaan. Eli minä joka en ole mikään varsinainen lankatyöihminen, luokittelen todella enemmän itseni ompeluihmiseksi, olen ihan koukussa. Niin ihania malleja ja ideoita ja kuvia ja voi vaikka mitä. Ihan vähän innostaa itsekin näpertää sitä ja tätä kun muutkin tekee... Mietin tuossa juuri että olisi ihana neuloa jotain oranssia. En vaan ole keksinyt vielä mitään oranssia mille olisi tarvetta. Mutta kyllä se tästä. Nii ja ne vanhatkin jutut jotka on "jonossa" vois jossain vaiheessa tehä valmiiks.