Pieniä tarinoita arjesta, maustettu käsitöillä, hörhöilyllä, onnella ja joskus ajatuksillakin.

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Pöllö mikä pöllö

Vapaa-ajan puute on ollut täällä huomattava, vaikka toisin voisi luulla. Stressi painaa kun gradu ei etene kun ei ole voimia sitä edistää. Joten oli tehtävä jotain mistä saa onnistumisen tunteen ja mielialan nostetta, sillä edessä on kaksi tiukkaa gradupäivää (toivottavasti) ja energiat olisi hyvä olla hommaan kohdillaan. Muutama nappi joita olin muovaillut pääsi nyt käyttöön. Tuunasin toisen neulepaidoista jotka tarttuivat matkaan kirpputorilta viikon alussa. Paita on puuvilla/polyakryyli-sekoite ja ihanan pehmeä (ja maksoi 2 euroa). Ylempi kuva on siitä mistä lähdettiin liikkeelle ja alempi kuva lopputuloksesta.

Lähtokohta oli jo selvästi jonkun tuunaama. Niskasta sisäpuolelta oli leikattu Twice-merkki irti ja siirretty etureunaan päällipuolelle (pieni punainen läikkä kuvassa). Merkin yläpuolelta oli tursittu umpeen neuletakin alkuperäiset napinlävet. Ilmeisesti takki on ollut kietaisumalli ja siinä on ollut neulenyörivyö, joka tuon aikaisemman tuunauksen yhteydessä oli poistettu ja pätkitty napeille silmuiksi. Eli neuletakkiin oli tehty silmunapitus. Napeista en tiedä olivatko alkuperäiset vai eivät, mutta ainakin niiden paikkaa oli muutettu. Nii ja etureunan ja pääntien ympäri oli ilmeisesti kulkenut nurjalla puolella jonkun näköinen kiristysnauha, joka esti reunan liekotamista. Nauha oli osittain poistettu ja siksi pääntien osalta etureunaa yläkuvassa vähän lerpattaa.

Oman tuunauksen aloitin rapsimalla irti sekä Twice-merkin jämät niskasta että itse merkki edestä. Sitten irrotin napit ja purin neuleen omien napinläpien tursinnat. Ompelin napinlävet uudelleen umpeen jäljittelemällä silmukoita. Poistin ylimmäisen napin silmun ja siitä puretun langan pujottelin neuletakin pääntielle kiristämään ja estämään liekotusta. Kiinnitin omatekemät napit neuleeseen ja ompelin vasempaan etureunaan keltaisesta lakanakankaasta vahvikkeen joka pitää reunan suorassa ryhdikkäästi. Ja sitten kun sovittelin aikaansaannostani, tajusin että neuletakista puuttuu pöllö. Niinpä tein takkiin vielä pöllön silmukoita jäljittelemällä, käyttäen lankana kaikkia jämälankoja laadusta ja raaka-aineista välittämättä.

Nyt neuletakkini sopii tosi hyvin työvaatteeksi, olen varmasti hyvin viisas opettaja, kun minulla on pöllö henkisenä tukena.

10 kommenttia:

Pikku pikku kirjoitti...

Vautsi vau, tuosta tuli tosi hieno! Mummokerhokaverin kanssa yhteen ääneen ihasteltiin, se on great!

Ouppa kirjoitti...

Jee. Täällähän on taas mun uskollinen kommentoijani käynyt. Kiitos Relli! Niin tehän voitte tänä talvena mummokerhossa jättää Gilmoren tytöt vähemmälle ja paneutua Karhun kakan kummallisuuksiin... Joo ei taida olla ihan yhtä viihdyttävää.

Tiivi kirjoitti...

Jee :) Ja napit olivatkin noin isot, ei siitä edellisestä kuvasta käsittänytkään. Hiano pöllö!

Pikku pikku kirjoitti...

Haha, Karhun kakka on kyllä osoittautunut varsin viihdyttäväksi tuttavuudeksi, en aio lähtee kulumallakaan! =D

Meinattiin ens talven mummokerhoteemaksi ottaa elokuvaklassikot, ko nyt ei oo mitään sunnuntaisarjaa mitä seurailla. Eka leffaki talven pimeisiin iltoihin on jo päätetty, Tuulen viemää.

Ouppa kirjoitti...

Kiitos Tiivi! Niin tossa neuleessakin kun oli noin isot noi silmukat niin ei antanut kuva napeista ihan oikean kokoista käsitystä. Eli nappien halkaisija on neljä senttiä. Nappien pyöreä muoto on viimeistelty vessapaperirullan hylsyllä, vink vink.

Relli, ei hullumpi valinta noi elokuvaklassikot. Avokki naureskelee mulle säännöllisin väliajoin kun en ole nähnyt edes oman lapsuutemme aikaisia klassikoiksi nousseita elokuvia. no useinmiten mulla on aukko sivistyksessä jonkun Terminaattodin tai Rambon kohdalla, mitä en ole kokenyt vielä ainakaan ihan hirveästi elämää haittaavaksi. :D

Romulus kirjoitti...

Tosi hyvä tuli! Pöllö kruunaa koko jutun :)

Anonyymi kirjoitti...

Siis aivan ihana, en voi
muuta sanoa :)
Terv.PorvariMaalaistollo
pitääkö vielä tarkentaa? :)

Ouppa kirjoitti...

Romulus, kiitos. Olen ihan samaa mieltä, että pöllö kyllä kuuluu tuohon ihan olennaisesti.

Ja kappas, jossain Anjalankosken pelloilla eli maallakin toimii nettinappula. :) Kiva kun kävit ja kiitos kehuista. Kohta ollaankin sitten molemmat krav maga leskiä.

Anonyymi kirjoitti...

Hauska! Lopputulos on paaljon hienompi kuin lähtökohta. :)

Ouppa kirjoitti...

Desthea, kiitos!