Sohvafilosofin höpinöitä

Tykkään monista vanhoista asioista, mikä tuskin yllättää blogin lukijoita. Äsken nautiskelin 23 vuotta vanhasta leffasta. Jotkut ovat käyneet kesän aikana ihailemassa Sarah Jessica Parkeria leffateatterissa, minä tyydyin sohvailemaan. Kyseessä oli siis Girls Just Want to Have Fun -leffa, jossa Parker sekä kanssanäyttelijänsä Helen Hant ja varsinkin Shannen Doherty olivat vielä aika nuoria. Olihan tuo elokuva tämän päivän vinkkelistä katsottuna aika lapsellinen, mutta se sai silti aikaan ajatustulvan. Leffan tai minkään muunkaan taidemuodon ei tarvitse aina olla hyvä, upea tai laadukas aiheuttaakseen ajatuksia. Tässä elokuvassa oli kunnon perinteinen draaman kaari, eli vaikeuksien kautta voittoon ja kaikki tutut hahmot olivat myös mukana. Päähenkilö muuttui tarinan aikana rinnallaan muuttumaton ja kannustava hyvä ystävä sekä vastassaan muutama pahis.

Mutta voi ah niitä vaatteita ja kampauksia. Nykypäivän muka kasarit vaatteet on ihan tylsiä, semmosia massaerilaisia. Tuossa leffassa oli kiva semmonen tee-se-itse -henki, mikä on minusta paljon arvokkaampaa kuin kaupasta ostetut, valmiiksi tuunatut, revityt ja kulutetut rievut. Luovuuden pitäisi saada kukkia ja sille pitäisi olle enemmän tilaa. Onkohan se niin että nykyisin halutaan olla erilaisia, yksilöllisiä, mutta pelätään niin paljon yli ampumista että ollaan massaerilaisia, mikä ei loppupeleissä ole erilaisuutta ollenkaan. Elokuvassa Helen Hantin hahmolla oli joku pillerihatun tyyppinen keltainen kotsa päässä, mitä koristi aika aidon näköinen sammakko. Joo, aika karmea ilmestys, mutta olipahan erilainen. Muuten kautta linjan roolihahmon tyyli oli mielestäni raikas, rempseä ja nätti, kyllä se aina yhdet sammakot kestää. Miksi ulkonäkö otetaan niin vakavasti, miksei välillä voisi olla sammakkohattuja? Jaa-a, taidan aloittaa peilistä vastausten hakemisen.

Koska tykkään kasarihengestä niin paljon, pistän tähän kuvan itsestäni viime vuoden kasaribileistä. Eläköön luovuus ja tee-se-itse -henki.

Koolailua

Nyt on kadonnut tämän neidin ekoiluhöpötykset jonnekkin. Taas tulee raporttia ihan muista puuhista. Vietän viikonloppua porukoilla ja äipän kanssa tuossa iltapuhteina vähän koolailtiin, eli värjättiin lankoja KoolAid -juomajauheella. Aloitimme koolailun jo kesemmällä kaatamalla värinestettä lankojen päälle ja mikroon, mutta tänään keksimme paremman ratkaisun.

Ilu keittelee omat lankansa kattilassa, mutta me halusimme pienentää hajuhaittoja ja mikrotamme omamme. Sovelsimme kuitenkin kattilaideaa siihen, että sekoitimme KoolAidit isompaan määrään vettä ja upotimme langat väriveteen ja sitten mikrotimme. Tuli aivan ihania värejä.

Kuvassa on siis kaunokaiset aikaansaannoksemme. Laitan tähän pienen pienellä myös muistiin tarkemmin lankojen määrät ja värien menekit, niin voin itsekin myöhemmin palata aiheeseen. Sinivihreä lanka on valkoista Nallea noin 125g värjättynä väreillä Berry Blue (3 pussia) ja Lemon Lime (2 pussia). Samasta Nallesta myös keltainen 25g vyyhti väreillä Lemonade-Mango ja keltavihreä 50g väreillä Berry Blue-Lemon Lime ja Lemonade-Mango. Keltaiseen ja keltavihreään meni sinivihreän langan vihreän väriliemien jämät sekä 2 pussia Lemonadea ja yksi pussi Mangoa. Punasävuiset langat on valkoista Seiskaveikkaa. Lankaa on 150g ja ne on värjätty kahdella sekoituksella jotka ovat Orange-Strawberry ja Grape-Strawberry. Noihin meni yhteensä neljä pussia, kaksi toiseen sekoitukseen ja kaksi toiseen. Orange-Strawberry liemen jämällä järjäsimme vielä yhden pienen vyyhdin seiskaveikkaa, josta saa aikaisemmin värjätystä langasta neulottuihin sukanvarsiin terät.

Kävin askarteluillassa

Takana taas pari sijaisuuspäivää. Näppiksen edessä aika rättipoikki oleva Ouppa. Tänään Hanna-ystäväni tuosta naapurista (näitä Hanna nimisiä on aika monta, joten pitää aina vähän tarkentaa kenestä kirjoittaa) raahasi minut Sinooperin askartelu-iltaan. Tapahtuma oli tarkoitettu työssään askarteleville, joten ehkä hiukan minullekin. :D Ainakin tulevaisuudessa. Siellä oli viisi touhupöytää jossa pääsi itse vähän touhuilemaan ja oli kyllä aika rentouttavaa kun kaikki oli siinä valmiina. Menit vain pöytään, teit pienen käsityöhomman ja siirryit toiseen pöytään. Joku muu järjesti ensin kaiken valmiiksi ja lopuksi korjasi jäljet. Olisipa kotonakin yhtä helppoa. Äiti varmaan tosin toteaisi tähän että ethän sinä niitä jälkiä korjaa muutenkaan. No en korjaakaan, mutta ikävästi ne sitten kuitenkin on tiellä, kun ei niitä kukaan muukaan korjaa.

Kuva esittelee askarteluillan satoa. Pienet punaiset dynamiittipötköt ovat mehiläisvahakynttilöitä. Pyöritelty mehiläisvahalevystä. Sairaan helppoa ja nopeaa. Avaimenperä on siis muovinen kuori, johon itse leikataan paperista sisus. Meillä oli siellä pöytä täynnä Tilda-askartelupapereita. En ole Tilda-ihminen, mutta tuo ruskea kuvio oli herkullinen. Pohjalla kuvassa on painamani kangaskuvio. Ihan niin kuin ei olis tuota kankaanpainantaakin tullu opiskeltua, mutta niin vaan piti päästä tekemään. Leimasin siis piirrettiin ihan itse jollekin levylle, jonka nimeä en enää muista. Ja en mä semmosta oo aikasemmin kokeillu, että ihan uutta asiaa. Ja levyä voin helposti hankkia sieltä Sinooperista, kun selvisi sitten että yksi entinen työkaveri onkin siellä tätänykyä töissä.

Ei ollut tarkoitus mitenkään mainostaa Sinooperia. Mielestäni askarrella voi ihan hyvin ilman viimeisen päälle askartelijoita varten pussitettuja kuviopaperipakettejakin. Toisaalta Sinooperista ja muista askartelun erikoiskaupoista löytyy paljon myös askartelijalle tarpeellisia spesiaalivälineitä sekä paljon uusia ideoita. En kyllä käy kyseisissä liikkeissä kovin usein. Oli kuitenkin kiva käydä tänään.

Huomiota ja onnellisuutta

Voi hitsi. Eilen oli ihan täydellinen päivä. Olin itse palkkatöissä yhdessä Kouvolalaisessa alakoulussa luokan- open sijaisena. Lapsukaiset oli aika höpsyköitä ja päivä kului rattoisasti. Tulin kotiin, Ekkuli siivosi eteisen kaappia ja minä sain vain löhötä sohvalla tutustuen uuteen Suuri Käsityö -lehteen. Ja sitten illalla kun tulin lueskelemaan blogeja, tänne oli vielä ilmaantunut suloinen huomionosoitus Tiiviltä. Kiitos!

Koska tuo söpöläinen tunnustus tekee ihmismielen niin iloiseksi, pistän sen toki kiertämään. Tiiville samainen huomionosoitus takaisin ja lisäksi minun sydäntä lämmittää myös Annikan, Tiukusen, Rellin ja Sannan blogit.

Pientä omavaraisuutta

Eilen sen sitten toteutin. Hiippailin aamuvilakoilla talomme takapihalle ja lähimetsikköön. Kaivoin pakasterasiaan hiekkakentän reunasta hiekkaa ja noukin peppu pystyssä toiseen rasiaa pikkukiviä. Ja piiloilin koiranulkoiluttajia. Tulin kotiin ja sekoitin hiekan kukkamultaan, ongin ämpäristä vuorokauden lionneet saviruukut ja aloin istutuspuuhiin. Kaupasta olin napannut mukaan persiljan, basilikan ja jäävuorisalaatin. Kaivoin ne pois muoviruukuista ja istutin saviruukkuihin. Pikkukivet menivät ruukkujen pohjalle "salaojitukseksi". Olin siis oikein ottanut selvää mitkä yrtit ja muut hyötykasvit voisivat aurinkoisella ikkunallamme viihtyä ja kuinka tämä istutusprosessi tehdään. Hyödyllistä infoa löysin ainakin Yrttitarhan ohjeesta ja Marttojen sivuilta hakusanalla yrttejä.

Saa nyt nähdä miten noiden käy, eihän nyt ole mikään istutusaika, tiedetään kyllä. Lisäksi viherpeukaloni on todellinen nysä ja kasvanut ihan keskelle kämmentä. On kuitenkin erittäin mukava fiilis napsia kyökin ikkunalaudalta tavaraa suoraan leivän päälle ja ruokaan, kun niitä nyt toistaiseksi on siinä tarjolla vielä kaupan tädin kasvattamana. Unelmahan tietysti olisi, että saisin nuo hyvin kasvamaan ja säästyisin yrttien ostolta. Onhan se vähän hupsua että rehuja kasvatetaan isoissa lasisissa kopeissa ympäri vuoden, vähän niin kun kertakäyttömeiningillä.

Kuvassa parhaimman näköinen yksilö, eli persilja tähystyspaikallaan. Ja kuten kuvasta näkyy, paikka on hyvin aurinkoinen, ainakin tänään.