Eilen

Mitä tehdään vanhasta vahakankaasta ja tyylikkäästä 90-luvun kansitakista? Mäenlaskuvekotin. Tässä siis lähtökohdat, alla tarina siitä kannattiko.

Lauantai-iltana surauttelin kasaan the Vekottimen. En sitten ehtinyt ottaa vekottimesta kuvaa ennen sen ensi laskua, mikä myös heti tuhosi luomusta hiukan. Alla kuva tilanteesta ensimmäisen laskun jälkeen. Vekotin on melkein kasassa. Onneksi eräät ei liiku minnekkään ilman jesaria. Ilmeisesti vahakangasta ei ole suunniteltu kestämään pakkasessa, se nimittäin jatkoi repeilyä sieltä ja täältä. Kuitenkin jokainen lasku jonka vekotin minulle ja muille rohkeille tarjosi, oli aika vauhdikas..

Vekottimen malli oli kyllä ihan toimiva, oli mukavaa istua pehmeällä tyynyllä, jalat suorana. Ohjata sitä ei pystynyt juurikaan, mutta osa hauskuutta tulikin juuri siitä kun ei yhtään tiennyt mihin päätyi. Toinen osa hauskuutta oli se että vekotin tuppasi kääntymään aina selkä menosuuntaan päin, ja kun vauhtiakin riitti, niin kyllä joutui vähän kirkumaan ja nauramaan hysteerisenä.

Vekottimen menestys jatkui samaa rataa. Palasia karisi matkan varrelle, mutta ei se menoa haitannut. Mäen päälle kiivettiin yhä uudelleen ja uudelleen ja aina mietittiin, miten vekotin nyt mytystellään, että sillä vielä pääsee alas.

Onneksi en ole kaveriporukan ainut tee-se-itse -henkinen. Kun vekottimesta alkoi aika jättää, päätimme Janin kanssa yhdistää voimamme ja korjata Janin rikkinaisen pulkan vahakankaan riekaleilla. Tätä viritelmääkin testattiin ja kyllä sillä mäen alas pääsi muutaman kerran. :)

Hennalla ja Matilla oli mukana myös oikea, ehjä pulkka ja liukuri, joten ei kokonaiskuva ollut ihan niin surkea kuin the Vekottimen kohtalo. Lopuksi vielä laskin monta liukua vekottimesta jääneellä tyynyllä, jonka sulloin muovipussiin. Se olikin yllättävän toimiva ratkaisu. Kokonaisuudessaan oli hupaisa iltapäivä ulkona, ja sen päätteeksi söimme vielä ystävänpäivälounaan kaikessa rauhassa.

Kiitos valokuvista kuuluu Ekkulille, joka urhoollisesti jaksoi kuvata kummia tilanteita.