Eräs ajanjakso elämässäni on nyt päättynyt. Viime syksynä alkanut laaja-alaisen erityisopettajan sijaisuus loppui ja eilisestä asti olen ollut "työtön". Olen siis toistaiseksi kotona. Tosin seuraava työrupeama on nyt viimein paperilla, aloitan hiihtoloman jälkeen oppilaanohjaajan sijaisuuden, jota kestääkin vuoden loppuun.
Ei minulla kuitenkaan tekemisen puuteta ole täällä kotonakaan. Ensiviikolla menen Savonlinnaan esittelemään gradua ja loppuviikosta on tämän opiskelurupeaman viimeinen tentti, matikkaa jee. Eli nyt väännetään kaksi viikkoa gradua esittelykuntoon ja matikkaa niin että pääsen tentin läpi. Sitten vietän työssäkäyvän opettajan tapaan hiihtoloman ja sen jälkeen aloitan uudet työt.
Juhlistin viime lauantaina tätä uutta elämänvaihetta viettämällä aikaa Sinooperissa. Siellä oli kyseisen yrityksen 30-vuotispäivien kunniaksi laskiaispullakahvit ja askartelupaja. Pullahan se minut sinne veti, mutta askartelupajassa sitten kuitenkin viihdyin. Käytin tilaisuuden hyväksi ja askartelin ystäville ystävänpäivälahjoiksi avaimenperiä oikein urakalla. Avaimenperien toisella puolella oli omistajien nimet, joten kuvasin nyt vain pelkät kuvapuolet ja nekin turhan epätarkasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti