Viime kuun alussahan kirjoitin seuraavani kaatopaikkajätteideni lisääntymistä helmikuun ajan. Nyt alkaisi olemaan jo korkea aika pistää syntyneet kaatopaikkajätteet pakettiin. Viime torstaina Savonlinnasta lähtiessäni kuskasin pussillisen kaatopaikkajätettä roskiin. Tämä pussi oli tuotettu kahden kuukauden opiskeluni aikana, eli kutistettuna yhtäjaksoiseksi ajaksi kyse on noin kuukaudesta. Mutta mutta, eihän tuo ole koko totuus. Kouvolan suunnalla jätettä syntyy paljon enemmän ja olen minäkin sitä ollut tekemässä. Eli uskallan väittää henkilökohtaisen jätemääräni olevan kuluneelta kuukaudelta ainakin kaksi roskapussillista kaatopaikkajätettä. Minusta tuo kaksi pussia ei ole kovin paha, mutta vielä siitä voisi vähän tinkiä. Ja muovien kierrätystä Suomessa voisi parantaa, suututtaa heittää esimerkiksi paksusta muovista tehtyjä lihapaketteja suoraan kaatopaikalle. Tässä helmikuussa tosin jätemäärääni vähensi asumisenaloitus, jolloin olen osan noista ärsyttävistä muovipakkauksista pessyt ja hyödyntänyt säilytysastioina sun muina. Mutta näin siis helmikuussa. Kunhan taas asumisolosuhteet muuttuvat, uusin tämän seurannan kyllä ihan mielenkiinnosta. Mitenhän muissa talouksissa, pitikö kukaan silmällä kaatopaikalle kuskattujen roskapussien määrää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti