Hiukan hyötyompelua

Yritin piristää ankeaa viikonloppua ompelemalla. Se mitä ensin tein jäi kesken, kun siitä tuli hölmö. Jotain kivaa ja jotain hyödyllistä sain kuitenkin tänäänkin aikaiseksi. Korjasin yhden kitarasankarin housut, mikä oli piristävää. Hän kun oli tässä paikalla itsekin ja kertoili hurjia tarinoita elämästään samalla kun housuja surauttelin kuosiin. Arvostan todella paljon huiken- televaisen nuoren miehen asennoitumista vaatehuoltoon. Hän tuo vaatteitaan kor- jattavaksi silloin kun ne ovat vielä korjattavissa. Kun vaatteet korjataan ajoissa, ne pysyvät siisteinä ja käyttökelpoisina, eivätkä huuda vastaantulijoille, että meidät on korjattu ja parsittu kasaan. Ai niin, ilman minua hänellä ei kuulemma pysyisi housut jalassa. Olen kyllä kuullut juttuja että ei minun mahtini taida kuitenkaan olla ihan tarpeeksi voimakas.

Itselleni tein kestointiimihygieniatarvikeille :) kuljetuspussin joka näkyy yllä olevassa kuvassa. Tummempi puoli on tavallista puuvillakangasta ja siellä kuljetan puhtaita kestoja. Turkoosi puoli taas on kosteussulkua ja sen sisään pujotan likaiset kestot. Koristeet olen virkannut jo joskus vuonna miekka ja kirves, ne ovat vain olleet kaapissa odottamassa sopivaa kohdetta. Vaaleansininen on collegeneulosta ja vaaleat koukerot olen tikannut kankaaseen ihan ompelukoneen suoralla tikillä.

Lauantain ostoksia

Nyt voisin esitellä lauantaisia ostoksia. Kävin Kouvolan Fidassa ja vietin siellä useamman tunnin tonkien ja penkoen. Löysin farkut ja collegehupparin, ja nuo kuvassa olevat saviruukut, emalikattilan ja sydänliinan. Farkut on Blendin farkut, epämuodikkaasti leveät ja suorat lahkeet ja takataskut roikkuu melkein reisissä, mutta ne on nätit ja sopii mulle, joten ostin. Huppari on R-collectionin, aivan ihana, perushuppari. Väri muistuttaa punaisia viinirypäleitä. Perus arkivaatteita.

Kuvan sydänliina piti ostaa ihan Lauran kiusaksi ja koska se sattuu olemaan aika saman tyylinen kuin mun pienempi sydänliina, joka näkyy muffinikuvassa. Saviruukut taas tulee täysin tarpeeseen, ikkunalaudan yrteille, joskus tulevaisuudessa. :) Ja sitten tuo ihana emalikattila. Olen useista blogeista lukenut, kun ihmiset on vähän hulluna emaliastioihin. Minä en ole, mutta kun tuo kattila tuli kirpparilla vastaan, käteni tekivät automaattiliikkeen ja kahmaisivat kattilan kainalooni. Se on niin kauniin värinen ja kerrassaan suloinen. Kattila pääsee varmaankin noitten saviruukkujen seuraksi keittiönikkunalle, jotakin tärkeää virkaa toimittamaan. Lisäksi mukaan tarttui vähän pientä ja tarpeellista, kuten helmilankaa.

Tänään tein retken kirpparille, palkinnoksi eilen valmistuneesta käsityötieteen syventävän kirjal- lisuuden esseestä. Kirpparilta löytyi vaikka mitä, mutta palaan niihin myöhemmin. Toteutin nimittäin matkalla mallikuvauksen itsestäni, minkä Vilijonkka keksi ja "kaikki " tekivät perässä. Myös minä halusin mallikuvailla, mutta ilmat on olleet niin ankeat, että ei ole oikein ollut mahdollisuutta kuvata ulkona. Eihän nyt kotona voi mitään mallikuvia ottaa.

Aluksi olin menossa johonkin puistoon tai metsään, mutta sitten keksinkin paremman paikan. Autotien sillan alla, paikallisten taiteilijoiden teosten edessä. Ei ole yhtään minun juttuni, mutta sepä tekeekin kuvista niin kivoja. Tässä oleva kuva on ehkä toinen neljästä räpsäisystä. Ja niin hyvä lavastaja minä olen, että en edes tajunnut mennessäni tuohon paikkaan istumaan, että taustalla lukee rauha. Että olihan siellä se minunkin juttuni.

Iloiset patalaput, ankea kuva

Totesin sunnuntaina muffineja leipoessa, että meillä on ihan kamalat patalaput. Ekkuli on varmaan ollut tätä mieltä aina, mutta enpähän ole tullut kuunnelleeksi. Tartuin toimeen ja tein uudet. Vanhat pesen ja jemmaan, mietin että jos ne värjäisi jollain oikein tummalla värillä häviäisi ehkä ikitahrat ja kamalat kuviot ja niitä voisi taas käyttää. Nyt kuitenkin halusin jotain erilaista ja sympaattista. Vanhat olin ommellut kankaasta ja kantannut vinokantilla. Väri joku kumma vaalea violetti ja jotain kamalia kuviakin niissä oli. Kaiken lisäksi tein ne aikoinaan ihan jotain muuta ihmistä ajatellen, mutta jostain syystä ne kuitenkin päätyivät meille käyttöön. Käsityövarastoistani löytyi vanha ja virunut punavalkoraidallinen trikoopaita, jonka leikkasin kuteeksi ja neuloin uudet kivemmat lappuset. Avokkikin oli onnellinen kun sai varmistuksen että hänen mielestään aivan kamala raitapaita ei enää eksyisi päälleni.

Yritin siis tasoittaa hiukan itsekästä suhtautumistani vanhoihin kamaliin patalappuihin, antamalla niille vielä armonaikaa ja tekemällä uudet kierrätysmateriaalista. Vaikka eihän se kovin ekologista ole, korvata nyt täysin toimivat, aivan kamalat, patalaput "uusilla".

Kuvassa siis uudet patalaput vahtipaikallaan täällä blogissa jo hiukan huomiota saaneessa keittiössämme. Laput roikkuvat pannunalusessa, jonka olen omin kätösin tehnyt, veikkaisin että ensimmäisinä kouluvuosinani. Niin ja pahoittelen että kuva on ankea, oli pakko ottaa nyt illalla kun sain laput valmiiksi, että saan heti tänne laput esittelyyn. Viime talven oivalluksen jälkeen, olen pyrkinyt kuvailemaan ulkona ja kirkkaalla ilmalla niin paljon kuin mahdollista. Jos kyseisellä tekniikalla saisi edes vähän kompensoitua puuttuvia kuvaustaitoja.

Rimpsessa

Jostain syystä olen poistanut käytöstä turkoosin vohvelipyyhkeen, jonka toisessa päässä oli virkattu oranssi pitsi ja toisessa virkattu kellertävä pitsi. Keksinpä sitten tässä menneenä päivänä, että reunapitsistä tulee hyvä hiuspanta. Irrotin oranssin pitsin, joka oli onneksi vain siksakoitu ompelukoneella pyyhkeen reunaan. Leikkasin hiukan lyhyemmän pätkän pitsiä kuin pään ympärykseni on ja kanttasin pitsin päät punaisella vinokantilla. Kantattujen päiden väliin ompelin oranssia kuminauhaa. Ja tadaa, tässä pantani valmiina. Edestäpäin näyttää ihan kruunulle, (mitä en ollut etukäteen tajunnut) kun siinä on vain toisessa reunassa tuo "röyhelö". Että mie oon nyt sitten self-made-rimpsessa.