Keväällä opettelin elämään yksin, sillä Ekkuli oli poissa kotoa kuusi viikkoa ensimmäisellä meriharjoittelureissullaan. Yksin olo oli rankkaa, sillä olin juuri vapautunut opiskelun täysipäiväisesti aivoja kuormittaneesta tilasta. Yllättäen olinkin yksin itseni kanssa, jota en enää tunnistanut samaksi tyttöseksi, joka silloin seitsemän vuotta sitten lähti opiskelemaan. Ihan kuin olisin pistänyt itseni ihmisenä ja persoonana jonnekin hyllylle odottelemaan opiskelun ajaksi. Sen kummemmin asiaa päättämättä on alitajunnassa käynnistynyt tutkiskeluprosessi, kuka minä olen ja millainen haluaisin olla.Nyt hyödynnän ruhtinaallista lomaani lukemalla, kuulostelemalla, etsimällä ja pohdiskelemalla. No en siis kokoaikaa, oravatkin syö välillä siemeniä, mutta nautin siitä että minulla on mahdollisuus tehdä tällaistakin. Tänään hain voimaa ja hyvää oloa Kymijoen rantapuistosta. Rannalla oli varjossa viileämpää kuin kotona, sillä joelta tuuli mukavasti. Ympärillä oli vettä ja paljon vihreää. Istuskelin monta tuntia rannassa välillä penkillä ja välillä puiston kivetyksellä, luin, otin valokuvia, puhuin puhelimessa ja olin vaan. Sen verran olen jo selvillä itsestäni, että tämä retki todella antoi puhtia ja positiivista latausta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti