Sinne katosi jo melkien koko loma. Jotain on tullut tehtyäkin, mutta enimmäkseen olen keskittynyt rentoutumiseen. Sellaisten asioiden tekemiseen joiden parissa voin hyvin. Olen vähän nikkaroinut, tavannut ystäviä ja vanhempiani ja ollut vaan. Tänäänkin oli taas kyllä yksi sellainen lomalta tuntuva päivä. Heräsin yhdeltätoista. Kiiruhdin kaupaungille etsimään paitaa huomisiin ristiäisiin. Hiki hatussa suhasin siellä ja löytyihän se paitakin. Sitten hurautin Lauralle haravoimaan, huhkin muutaman tunnin sydämeni ilosta haravan varressa ja hurautin takaisin kotiin. Myöhemmin illalla Laura tuli vielä meille (eihän sitä nyt voi koko päivää samassa paikassa olla, vaikka saman ihmisen kanssa olisikin). Teimme "hamppareita" itse, syöpöttelimme ja pelailimme äksälaatikolla.
Tänään valmistui myös pienen pienet tossut huomenna ristittävälle vietäväksi. Tein ne Ravelryn kautta löytyneellä enkunkielisellä ohjeella. Ohje oli aika helppo, mutta se oli minun ihan ensimmäinen enkunkielinen, joten hetki sen tavaamiseen meni. Tossut kaipaisivat jotakin piristys-koristusta, mutta nyt ei oikein luovuus ja jaksaminen enää kuki, joten ovat nyt tuollaiset vähän tylsät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti