Yliopistolla on Gaala-juhla ja minä olen yksin täällä opiskelijakomerossani. Miksi se nyt niin surettaa, olenhan jättänyt juhlan väliin aikaisemminkin? Olen viimeisen viikon laskenut matematiikan tehtäviä kuin raivopäinen, koska välikoe lähestyy ja ennen sitä joudun olemaan viikon pois opintojen parista. Tuota viikkoa yritän nyt etukäteen kuroa umpeen, että selviytyisin siitä välikokeesta edes jotenkin. (Matematiikan opiskeluni on tuskaista pinnistelyä, mutta sitkeällä työnteolla olen tähän asti selviytynyt. Eikä peruskoulun matikanopen pätevyydestä puutu enää kuin muutama kurssi, jotka ovat siis jo meneillään.) Siinä höyrytessä tuo Gaala-juhla pääsi aivan lipsahtamaan ohi. Olin siis ajatellut että kaikelta laskemiselta en nyt ehdi Gaalailemaan, kunnes tänään iltapäivällä suruissani tajusin että aikaa olisikin ollut. Siinä katsellessani kauniita kampauksia ja meikkejä ihmisillä, tiesin kuitenkin myös että nyt on jo myöhäistä. Olisi vaan ollut niin virkistävää pukea joku kiva mekko päälle, laittaa ihan joku juhlakampaus ja vähän meikata. Jos mitään juhlaa ei olisi, olisi tämä ihan tavallinen tiistai-ilta, tekisin kouluhommia, kuuntelisin Naurispajaa, katselisin Yle Areenalta jotakin, surffaisin muuten vaan netissä tai pyörisin foorumeilla. Nyt täytyy vaan keksiä jotakin piristävää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti