Pieniä tarinoita arjesta, maustettu käsitöillä, hörhöilyllä, onnella ja joskus ajatuksillakin.

lauantai 8. joulukuuta 2007

Uutuudenviehätys

Pakkohan mun on tänne kirjottaa, vaikka yritin kovasti että kerta päivässä saa riittää. Käy vielä niinkin että en jaksa kirjoittaa viikkoihin, joten miksipä en kirjoittaisi nyt enemmän, kun asiaa tuntuu olevan. Toimikoon blogi sitten vähän muistikirjana omien ajatusketjujen rakentumiselle. Kuten olen jo kertonut lyhyesti, gradu on tekeillä ja liittyy käsitöiden ekologisiin ja eettisiin näkökulmiin. Mitään uutta en kuitenkaan tule varsinaisesti ekologisista ja eettisistä käsitöistä julkaisemaan, mutta ehkä edesautan jotenkin näiden asioiden käsittelyä tulevaisuudessa. Gradusta kerron lisää joskus myöhemmin. Mutta siis jostain on aloitettava matka tiedostavampaan kuluttamiseen ja kohti ekologisesti, eettisesti ja kulttuurillisesti kestävämpiä elämänratkaisuja.

Kulutusjuhla-blogista se alkoi. Sitä olen nyt lueskellut muutaman viikon ja pikkuhiljaa mielenkiintoisia sivuja vain löytyy lisää ja lisää. Joulukalenteria perinteisessä muodossa minulla ei ole, vaikka avokin kanssa vuosia sitten ompelimme käsin sievät pussit pieneen tavarakalenteriin, mutta ei sitten jaksettu tänäkään vuonna sitä kasata. Ei haittaa enää, Kulutusjuhlan kautta löysin Annamaijan joulukalenteriin ja se on paljon parempi, ja hauskempi, vaihtoehto kuin itse kasattu tavarakalenteri, vaikka sisältäisikin tarpeellista tavaraa.

Nyt olen jo unohtanut mistä kautta löysin itseni kuuntelemasta Naurispajaa, mutta olen iloinen että niin kävi. Naurispajan podcastien kuuntelu on mukavaa vaihtelua lukemiselle, sitä paitsi helpottaa elämä kuulla jonkun muun jo pidemmälle pohdittuja ajatuksia tästä tämän hetken elämäni aihepinon päällimmäisestä. Itseasiassa epäilen myös lievittäväni luentovieroitusoireita tuolla kuuntelulla. Ei ole ollut noita luentoja tänä syksynä kovin paljoa.

Joululahjat tilasin jo Mina von Münchausenin lahjaidealistasta poimituista WWF Suomen verkkokaupasta ja Suomen Luonnonsuojeluliiton luontokaupasta. Tänään löysin sitten Naurispajan kautta eettinenkuluttaja.netiin ja sieltä taas löysin eettisiä ja ekologisia sekä kivan näköisiä ja laadukkaita vaatteita myyvän Karma Shopin. Voi olla että seuraavan kerran kun tarvitsee(?) itselle jotain vaatetta hankkia, niin tuolta voisi käydä kurkistamassa. Kerrassaan upeaa että tällainen yritys on olemassa, Suomessa.

Ei kommentteja: