Pieniä tarinoita arjesta, maustettu käsitöillä, hörhöilyllä, onnella ja joskus ajatuksillakin.

perjantai 7. joulukuuta 2007

Tästä se nyt lähtee

Pitkään mietin alanko kirjoittaa omaa blogia ja viimein päädyin positiiviseen ratkaisuun. Halusin kerätä jonnekin ylös linkkejä, joita käytän paljon. Halusin myös samaan paikkaan mahdollisuuden kirjoittaa ajatuksiani ja mahdollisuuden kuvitelluille lukijoille kommentoida sepostuksiani. Ja vieläpä halusin kaiken tämän kohtuullisen pienellä vaivalla. Siispä tässä ollaan. Kyhäsin blogin jotenkin kasaan tänään ja jatkan muokkaamista myöhemmin. Eli elkee hättäelkö.

Blogin nimi tarkoittaa myös kotoani löytyvää mainiota istuinta vuosien takaa, säkkituolia. Nimensä tuo ihanan rentouttava, ruskea, kasa sai ystävältäni Lauralta, jokunen kuukausi sitten. Mielestäni nimi on hyvin kuvaava, blogin nimenä se viittaa siis omituisia asioita arvostavaan elämäntyyliini sekä hiukan myös kirjoitusteni tasoon. Vaikka ei sillä, karhut ovat arvokkaita eläimiä, mutta en minä niiden jätöksiä sentään hirveästi arvosta.

Elämäni on siinä vaiheessa että gradu on työn alla. Aihepiiri sivuaa kestävää kehitystä ja ekologisia ja eettisiä valintoja. Viimeisen kuukauden aikana olen jumiutunut lukemaan kulutusta ja ekologisempaa elämää käsitteleviä blogeja. Kummasti sitä on taas havahtunut pohtimaan omaakin elämää kyseisiltä kanteilta. Varmaan näistä pohdinnoistani tulen tulevaisuudessa tännekin kirjoittelemaan.

Ei kommentteja: