Kortti

Eksyin viime perjantaina etsimään elämää eräästä nimeltä mainitsemattomasta askarteluliikkeestä. Olihan siellä elämää, sain taas nauraa mahan kipeäksi liikkeen naisten kanssa. Kyseisessä askarteluliikkeessä vierailu on koukuttavaa, sillä löysin itseni myös lauantaina sieltä, askartelemasta. Minulla olikin tilauksessa kortti työkaverilleni, joka siirtyy kokopäiväiseksi koiran rapsuttajaksi, häntä itseään lainaten. Näpertelin kortin lauantaina lähes valmiiksi. Eilen niihin aikoihin, kun olisi pitänyt mennä nukkumaan, kirjoitin runoa korttiin luomisen hurmoksessa ja väkersin myös tuon kannen kyltin.

Tämän kyseisen työkaverin siirtyminen luppoelämään on minulle henkilökohtainen onnenpotku, vaikkakin olisin mielelläni työskennellyt juuri hänen kanssaan vielä pitkään. Uskomattoman viisas ihminen, sellainen jonka toimintaa ihailee monelta kantilta. Minä nyt kuitenkin saan jatkaa hänen jalan jäljissään, nykyisessä työpaikassani. Toistaiseksi paperilla on vuoden sopimus eteenpäin, mutta tulevat viikot ratkaisevat suunnitelmaani työkuvioiden suhteen siitäkin pidemmälle. Ihanaa kun tuntee koulun, lapset, työkaverit sekä talon tavat ja voi käyttää energiansa työn opetteluun, kun kaikki muu on jo tuttua. No on se työkin osittain, mutta mukana tulee myös paljon uutta.

Enää kolme työpäivää ja sitten pieni breikki! Oi aurinko!

Arvatkaa kenellä on uusi lompakko

Ihana kevät! Minun kesäni alkaa siitä kun koulut loppuu, eli kuuden päivän päästä. Juuri nyt olen hurjan väsynyt, koko lukuvuosi on ollut todella rankka ja enää ei huvittaisi mennä töihin. Toisaalta taas on paljon innostavaa raportoitavaa ja kädet ovat jo saaneet aikaan yhtä sun toista. Tänään tuli sen verran hyvät kuvatkin, että voisi harkita kuvien kanssa raportontia aikaansaannoksista. :)

Lompakko on ollut jo pitkään uusimislistalla ja tänään sen sitten tein. Käsin en jaksanut kirjoa, vaan hurauttelin koneella perhosen erilliselle kankaalle, leikkasin irti ja ompelin toiselle kankaalle. Ja loppu onkin sitten tuttua jo "Moonikoista", joita on maailmalle lähtenyt yhteensä kolme. Neljäs palveli omassa käytössä muutaman vuoden. Tämä lompakkomalli on hyväksi havaittu ja jo kolmas versio. Usean vuoden käyttökokemus muokkaa mallia aina vaan paremmaksi. Tähän versioon lisäsin pankkikorttitaskun, tukikankaalla tuetun päällisen ja "taitetikatun" pohjan, edellisen version parannus oli vuori. Tässä versiossa on mukana tuttua materiaaliakin, perhosen taustakangas ja lompakon vuori on nähty aikaisemmin jumppapatjassa. Lakanaa on vielä vähän jäljellä, onneksi, koska se on aika ihanaa!

Kevätsiivousta!

Nyt on Erityispedagogiikan perusopinnot valmiina ja hakemus seuraavaan opintorupeamaan postitettu. Kylläpä tuntuu hyvälle! Tuli sitten todistettua että erityispedagogiikan perusopinnot on mahdollista tehdä työn ohessa yhdeksässä viikossa. Se onko siinä mitään järkeä ja miten oma mieli ja ihmissuhteet voivat rupeaman jälkeen, on vähintäänkin vakavasti pohdittava ja puntaroitava. Minä kiitän läheisiäni, että ovat jaksaneet. Oman osansa teki myös Jyväskylän avoin yliopisto opettajineen. Olivat hurjan ymmärtäväisiä, nopeita tehtävien tarkistamisessa ja kaiken lisäksi aina niin ystävällisiä!

Kotona on kaaos, jota on nyt ryhdyttävä selättämään. Jotta homma sujuisi mukavammin, surauttelin muutaman siivousrätin itseäni ilahduttamaan. Materiaalina vanhoja pyyheliinoja, jotka ovat palvelleet jo ties missä. Toivon, että tämä surauttelu avasi taas oven surauttelun maailmaan paremminkin, sillä alkukesästä olisi yhdet häät, johon pitäis mekko pyöräyttää.

Nii tänään olisi ollut Kouvola-päivä ja olin jo suunnitellut kaikkea kivaa tekeväni, mutta ei. Olo on räkäinen ja puolikuntoinen, joten siivostelen kotona sen minkä jaksan ja lepään lopun aikaa. Nautin Kouvolasta sitten joku toinen päivä. :(

Kukka

Elävien kirjoissa ollaan, vaikka elämä sinänsä onkin ollut lähes tulkoon työtä ja opiskelua. Vielä on vähän erkkahommia jälellä, mutta suurin osa jo hienosti valmiina. Tänä vuonna meillä luovutaan myös pääsiäisestä opintojen vuoksi. (Minun opintojen, merimies on jo kesälomalla, kauheen rankkaa toi amk-opiskelu.) Kuvittelin että se aika olisi jo ohi, kun opinnot menevät muun edelle, mutta näköjään ei. Taidan olla ihminen jolla on aina joku prokkis menossa, häikkäämässä "normaalia" arkea. Olkoon sitten niin.

Tässä tämän ja edellisen postauksen välissä on juhlittu muutamat synttärit ja pyörähdetty Kuopiossa. Jotta polla ei ihan hajoaisi, on ollu pakko aikatauluttaa elämään vähän jotain muutakin, mutta hyvin maltillisesti että opinnot etenisivät. Viime lauantaina kävin äipän ja hänen"opiskelukavereiden" kanssa Kuopiossa rentoutusretkellä. Tutustuimme lasilinkkiin ja Ryijy elää -näyttelyyn, söimme tietysti hyvin ja kävimme Matti Mattssonin opissa. Harmittaa hirveästi että Matin kotisivut ovat vasta tekeillä, niin en voi linkittää tähän, joten tyydyn kertomaan jotakin oleellista. Matti on koruseppä joka loihtii toisille turhista tavaroista mitä kiinnostavimpia ja hienompia koruja ja muita esineitä. Hän tuntui myös hyvin mukavalle ja sympaattiselle ihmiselle.

Olimme siis Matin korupajalla opissa. Teimme kuutisen tuntia koruja ja muita väkerryksiä, mitä kukin halusi. Koko porukkamme oli hirveän innostunut metallintyöstötekniikoista ja Matin oivaltavan yksinkertaisista työtavoista. Siellä syntyi taulua kakkuvuoasta, piparkakkumuotista ja haarukasta, naulakoita ja yrttikylttejä vanhoista ruokailuvälineistä, kello kattilankannesta ja vaikka mitä muuta aina tuhkakupista rintakoruihin. Itse tein vanhempieni palkintolusikoista yllä olevan kukkariipuksen. Tein myös muuta, mutta elättelen toiveita että saan ne yhdistettyä johonkin muuhun myöhemmin, niin esittelen loput sitten kun niiden aika on. Reissu oli kerrassaan mainio, oikein hyvä rentoutus ja nollaus tiukkaan opiskelutahtiini. Pieni kiitos vielä isällenikin, joka mahdollisti kotiin paluun melkein yöllä, että pääsin taas aamulla opiskelemaan.

Nyt toivottelen hyvää Pääsiäistä niille, jotka kyseistä juhlaa juhlistavat ja mukavia kevätpäiviä kaikille! Itse vetäydyn vielä hetkeksi kaikille yhteisen ja monikulttuurisen koulun pariin. Tsempitystä otetaan vastaan.

Kirjapinon takaa hei!

Tässä on tullut vähän sählättyä ja sitten olen ottanut itseäni niskasta kiinni (lievän painostuksen jälkeen) ja ruvennut opiskelemaan. Johan tässä ehdittiin ollakin pelkkiä työssä käyviä ihmisiä, joten nyt joutaa taas opiskelemaan. No oikeesti ei joutais, mutta karsitaan vapaa-ajasta. Projektina on siis tällä hetkellä erityispedagogiikan perusopinnot avoimessa yliopistossa ja tarkoitus olis saada ne tosi nopeesti valmiiksi. Niin nopeesti että hetkeen en tee mitään muuta kuin käyn töissä ja opiskelen. Tai no ettei pää hajoais, niin välillä fysioterapiaa, lenkkeilyä ja satunnaisia ystävien tapaamisia. (Kotityötkin olen ulkoistanut, kiitos äiti!)

En tiedä onko minulla jaksamista tai innostusta kirjoittaa oppimistani asioista tulevaisuudessa, mutta pikkasen voisin tähän nyt jotain raportoida. Ensimmäinen oppimistehtävä jonka tein, käsitteli kommunikoinnin häiriöitä ja luin muun muassa kuulohäiriöisistä lapsista ja nuorista. Sydämeni sai sykkyrälle ajatus, että vanhemmat rakentavat lapselle elämäntarinaa sekä tämän käsitystä itsestään. Kai tämä on opittu jo kasvatustiedettä opiskellessa, mutta ei kaikkea voi muistaa. :) Tämä koskee niin kuulohäiriöisiä kuin muitakin lapsia, mutta erityisesti niitä lapsia joille minäkuvan ja oman elämäntarinan hahmottaminen itse on vaikeaa.

Eli tarina, jonka ihminen kertoo itsestään on vanhemman pohjustama. Vanhempi tallentaa lapsen tunteita tämän elämänvaiheista, rakentaa niistä jatkumoa ja kertoo lapselle. Samalla tavalla myös minäkuvan muodostumiselle on tärkeää vanhemman viestit. Vanhempi tulkitsee lapsen persoonaa ja viestittää kuvaa lapsesta tälle itselleen. Jos vanhempi on omien vaikeuksiensa vuoksi estynyt tai muuten kyvytön rakentamaan ehyttä kuvaa lapsen elämästä tai todellisuutta vastaavaa kuvaa lapsen persoonasta, voi lapsen minäkuva tai elämäntarina jäädä kokonaan muodostumatta. Voi voi kun tuntuu pahalle tuo ajatus.

(Kuva on otettu kännykällä ja sen siirtämiseksi koneelle on taisteltu kauan. Pitäs varmaan ladata kameran patterin.)