Ihan vähän vaan kuiskailen täällä. Paljon on elämässä meneillään, useammankin suurehkon ratkaisun kanssa painiskelen ja siihen päälle haastavat työkuviot ja lähestyvä Joulu. Stressi ei ole suuri, mutta aika on kortilla. Pohdin jo hiljentyväni kokonaan tällä suunnalla, mutta toisaalta en raaski. On ihanaa palailla aikojen jälkeen lukemaan blogia taaksepäin. Olen kuitenkin tallentanut tänne monia sellaisia ajatuksia, jotka ovat jo päässeet mielestä pois lipsumaan.
Nyt olisi vielä kuusi päivää töitä ja sitten alan Jouluilla. Joulun odotus tänä vuonna on vielä vapaampaa kuin aikaisemmin, teen juuri sen mikä huvittaa ja loppu jää tekemättä. Muutamia lahjoja olen jo hankkinut ja muutamia tehnyt. Kortit odottaa osoitteita ja merkkejä, tiistai-iltana sitten. :) Hannalle väsäilen kalenteria pikkuhiljaa ja eilen meillä oli kaveriporukan pikkujoulut. Pikkujouluja varten siivoiltiin merimiehen kanssa niin ahkerasti, että joulusiivous voidaan kuitata sillä. Jos vähän imuria vilauttelee kerran tai pari vielä ennen joulua, niin hyvin pärjätään.
Lupaan postailla jotakin joulujuttuja, kunhan saan ensin tämän työrupeaman pakettiin. Työsopimus loppuu 18.12., uusi on kyllä luvattu, mutta vielä sitä ei ole kirjoitettu, joten toistaiseksi nautin ajatuksesta, että edessä voi olla vaikka pidempikin vapaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti