Pieniä tarinoita arjesta, maustettu käsitöillä, hörhöilyllä, onnella ja joskus ajatuksillakin.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Tallinna

Anteeksi jos joku yritti lukea tätä päivitystä juuri julkaisun jälkeen, kuvat ja tekstit heittelehtivät sinne tänne, kun en ollut oikein samalla aaltopituudella Bloggerin kanssa...

Kotiin palasin jo torstai-iltana, mutta kotiutuminen ottaa oman aikansa. Joten nyt vasta pieni matkaraportti Tallinnasta. Olimme reissussa siis samalla kokoonpanolla kuin viime vuonnakin.

Tällä kertaa yövyimme hotellissa Tallinnassa kaksi yötä ja siirryimme Suomenlahden yli pikavauhdilla. Reissuun mahtui matkustusta jalan tietysti, henkilöjunalla, intercityllä, metrolla (koska minä sekosin satamissa), taksilla, katamaraanilla, johtobussilla (Tallinnassa), ratikalla, pendolinolla ja vielä matkan viimeisin etäppi isin henkilöauton kyydissä.

Tallinnassa jätimme vanhan kaupungin tällä kertaa vähemmälle ja tutustuimme urakalla Tallinnan eläintarhaan ja sen lähellä olevaan Rocca al Maren ostoskeskukseen.
Ja Tallinnan keskustassa muutamaan muuhun ostoskeskukseen. Söimme myös hyvin ja kävimme "drinksuilla" Radissons SAS:n loungella kerroksessa 24. Oli hieno paikka ja mainiot näköalat. Ylin kuva on sieltä napattu.

Eläintarha oli tosi iso. Paahustimme siellä neljä tuntia ja emme edes käyneet ihan jokaista otusta ihmettelemässä. Omia suosikkejani eläintarhassa oli pieni ja suloinen pampi (joo en varmaan edes katsonut mikä eläin se oikeasti on, mitä väliä sillä on, minusta pampi on ihan hyvä eläinrotu). Melkein kaappasin otuksen kainaloon, kun oli niin valloittava. Jostain kumman syystä muutkin pikkuiset olivat aika söpösiä, kuten apinan poikaset ja piikkisian porsaat. Ai ja juu, liskoista tykkään myös, alimmassa kuvassa oleva yksilö oli mielestäni hyvin herttainen, eikä se ollut edes ihan pieni.

Matkaan mahtui monenlaista, mutta kun väsymys on nukuttu pois ja jalat lepuutettu, voi todeta että hauskaa oli. Nyt on taas monta kokemusta rikkaampi ja osaa suunnitella seuraavan reissun taas paremmin...

Ei kommentteja: