Pieniä tarinoita arjesta, maustettu käsitöillä, hörhöilyllä, onnella ja joskus ajatuksillakin.

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Vuosi blogielämää takana

Kyllä se vaan on niin että vuosi on nyt täynnä. Tähän vuoteen on mahtunut monenlaista, iloa ja surua, onnea ja ahdinkoa, mutta olotila on kokonaisuudessaan parempi kuin vuosi sitten. Enää ei lähtö Savonlinnaan edes hetkeksi ole ajankohtainen vaan saan olla vihdoin ihan kunnolla kotona. Olen päässyt jo palkkatyön makuun, vaan ikistressi kesken olevasta gradusta kuitenkin roikkuu mukana. Perheeseen on tullut auto, jatkamaan luotettavammin ja laadukkaammin kasarimyrkkypilvikoneen työtä ja olemme saaneet uuden kummilapsenkin. 

Blogin pitämisen aloitin ajatuksella, että raportoin ekologisempaan arkeen liittyviä oivalluksiani. Paljon on mukaan tullut myös käsitöitä, koska ovat minulle niin rakkaita. Ja oikeastaan raportoin elämäni asioista, olipa ekologista tai ei, mutta koitan silti pitää alkuperäisen ajatuksen edes jotenkin muistissa. Tulevaisuudessa jatkan samaan malliin, raportoin elämästäni, en kaikkea, en edes paljoa, vain pieniä murusia ja joskus totean toimintani olevan ekologista tai sitten en.  Ja toivon tietysti että joku jaksaa höpöjäni lukeakin. 

Kuvassa tällähetkellä kotoamme löytyvät karhuveljekset. Ovat sisäsiistejä ja kakoista ei näemmä ole tietoakaan.

4 kommenttia:

Pikku pikku kirjoitti...

Onnee yksvuotiaalle! Sun blogi on ollut kiva tuttavuus, jatka samaan malliin. =)

Anonyymi kirjoitti...

no mie ainakii lueskelen vaik en läheskään aina mitää kommentoikkaan! :)

Anonyymi kirjoitti...

nii siis laura täällä huutelee :)

Ouppa kirjoitti...

Kiitos Relli ja Laura konmenteista! Jatkan kyllä kirjoittelua...kunhan työnteolta taas joudan.