Joulun muistelua

Tämä joulunaika meni näin. Tein gradua kovasti paljon marraskuusta asti ja lopulta olin ilmeisesti niin stressaantunut ja tiukilla tuon projektin kanssa että sairastuin flunssaan. Sitä herkkua kestikin sitten reilusti yli viikon, siis sellaista kuntoa että en juuri sohvalta noussut. Jäi jouluhössötykset aika vähiin ja gradu kanssa. Onneksi koti oli laitettu joulukuntoon jo marraskuussa olleita kaveriporukan pikkujouluja varten joten kotona oli sentään tunnelmaa. Alla olevan lasipullon ja jouluvalot ostin Lahdesta kirpparilta ja nerokkaasti yhdistin itse. :)

Jossain kumman välissä onnistuin tekemään joulukortit. Meille muutti tulostin-skanneri-hässäkkä myös marraskuussa ja tällä kertaa käytin sitä korttien tekoon. Tosin lähti meiltä tänäkin vuonna myös ostokortteja kun en millään jaksa askarrella kaikkia kortteja itse. Minulla on vähän näissä jouluhommissa periaate että sen teen mikä tuntuu kivalle ja loput saa jäädä tekemättä. Ja joulukorttejakin huvitti askarrella jokunen kappale. Ai juu, sekin piti sanoa että kuvat ovat yhä vaan huonompia, koska mun valokuvaajan taito ei ole muuttunut miksikään ja tähän mun läppäriin vaihdettiin uusi käyttis ja nyt mulla ei ole painttia kummempaa kuvankäsittelyohjelmaa.

Ekkulin vanhemmille tein sytykeruusuja kananmunakennoista ja kynttilän jämistä. Ja juu, ei ne olleet tuon kauniimpia, mutta paloivat kuulemma hyvin.

Ison kasan aikuisia lahjoin vanhasta kaulahuivista ja collegepaidasta tehdyilla kasseilla joissa oli lämpötyynyt. Tyynyt taas ompelin Viipurista tuodusta pellavasta ja täytin ohran jyvillä. Niin tervehdyin juuri sopivasti että ehdimme vielä piipahtaa Viipurissa Ekkulin kanssa 21.12. Estimme tällä tempauksella joulustressin, koska näin minulle jäi oikestaan vain yksi päivä aikaa valmistella joulua, se 22.12.

Pikkuiset aasit meni paketissa Ekkulin sisarusten lapsille. Niitä ompelin jo pitkin pimeneviä iltoja, joten ne olivat valmiina (no ilman silmiä) kun pakettienteon aika tuli. (Kummilapset saivat tänä vuonna ostolahjat ihan käytännön sanelemista syistä.)

23.12 Lähdimme Ekkulin kanssa liikkeelle jo aamupäivästä. Kävimme viimehetken ostoksilla ja suuntasimme auton nokan Verlaa kohti. Meillä oli sieltä vuokrattu mökki jossa vietimme joulua vanhempieni kanssa. Mökki oli aika sopivan kokoinen: tupa, keittokomero, kaksi makkaria, pieni saunaosasto ja vessa. Siellä oli sähköt ja juokseva vesi, mutta takkaa sai lämmittää, ja puukiuas. Hyvin siellä joulu meni ja mukavaa että tänä jouluna ei juuri tullut ajettua autolla, sillä Verla on huomattavasti lähempänä sekä meidän omaa kotia kuin Ekkulin vanhempiakin, johon menimme Tapaninpäivänä, kuin minun vanhempieni koti. Alla olevassa kuvassa Ekkuli tekee lumitöitä mökin pihalla. Mökin tuvassa oli kiva moniosainen ikkuna, jonka yhdestä osasta avautui alla oleva näkymä joelle.

Mökillä tunnelmaa teki kyllä paljon myös lumi. Sitä oli ihanan paljon tänä vuonna ja kerrostaloasuja ihan mielellään kolaili pihalle liikkumatilaa.

Mikähän lie joulutonttu se siellä kurkistelee...

Taas ihan mukava joulu, vaikka jäikin vähän nysäksi, kun en oikein ehtinyt panostaa. Kirjoitin kuitenkin joulukirjaa ahkerasti aina kun jaksoin ja ehkä ensi vuonna runsaammin.

Ai mitä pukki toi, no piikkimaton, kuten varmaan miljoonalle muullekin tänä jouluna, olin sitä toivonutkin ja kyllä tykkään. Sain myös akvarellivärikynät, itsetehdyn saippuan ja kynttilän, sukat, Rudolf Koivun julisteesta tehdyn taulun ja pienen Marimekon pyyhkeen joka sopii täydellisesti meidän keittiöön juuri nyt. Yhteiseksi saimme Ekkulin kanssa tämän joulun muumimukit, Pentikin (en tiedä mitä sarjaa) mukit ja pyyhkeet, suklaata ja kahvia.

Nyt jatkan gradun puurtamista, kun vielä on vapaapäiviä jäljellä. Maanantaina sitten reippaasti töihin pitkän tauon jälkeen. Gradu pitäisi jättää esitarkastukseen 15.1, joten tulevat viikot ovat taas kovaa paahtamista.

Joulu, Joulu, Joulu

Pitkän blogihiljaisuuden jälkeen tämä karkaa vähin äänin Joulunviettoon metsän keskelle. Toivotan kaikille lukijoille Mitä Parhainta Joulua ja palaan joskus ensi viikolla raportoimaan kuulumisia.

Pieniä, suuria ihmeitä

Nyt on ollut hyviä päiviä. Tänään sain ruusun Ekkulilta vuosipäivän kunniaksi. Osasipa tuo yllättää. Vietimme hurjan hauskaa juhlapäivää ihan kotosalla hömpsötellen. Päivemmällä ehdin käydä töissäkin ja tehdä gradua, tehokas ja onnellinen minä.

Gradu on nyt edennyt siihen pisteeseen että sivuja on jo 70, teoria valmis, tutkimuksen toteutusosa valmis, tutkimustulokset ja päätelmät melkein valmiit, luotettavuuden tarkastelu, pohdinta ja johdanto puuttuu. Tarkoitus oli mennä esittelemään gradu tammikuussa, mutta silloin ei ole gradusemmoja. Ensimmäinen mahdollinen aika on vasta maaliskuussa, joten silloin sitten. Eli huomio ne joita minun valmistuminen kiinnostaa, valmistujaiset eivät ole maaliskuussa miten olin suunnitellut, vaan vasta huhtikuussa!

Minulla on ihania ystäviä. Yksi lähettää postikortteja mielettömillä elämänviisauksilla piristämään ja tsempittämään.On mennyt etanapostirakkauteni perille. Toinen oikolukee ja kommentoi gradun retaletta ihan vain huvikseen ja auttaakseen minua. Ihan uskomaton aarre. Ja kolmas postitti minulle joulukalenterin, kun surkuttelin kiireisyyttäni ja joulukalenterin puutostilaa, joka on vakava tila. Ihania olette kaikki! Kiitos tuestanne! Olisin halunnut postata näistä erikseen, mutta tämä kortilla oleva aika...

Ja sitten vielä palattuani töihin kahden viikon graduloman jälkeen, yksi opettaja tiedusteli graduni vointia ja kysyi tarvitsenko kieliopin tarkastajaa gradulle. Häneltä puuttuu tarkistettava päättötyö jostain äidinkielen kurssisuorituksesta. No jaa, mitenhän olisi, antaisinko graduni tarkistettavaksi. Kuten varmaan kaikki blogin lukijat ovat huomanneet, minun oikeinkirjoitus ei ole mitään maailman huippua, joten, TODELLAKIN annan gradun kielioppitarkastukseen. Taas kerran elämässäni tapahtuu asioita joiden uskon vain kuuluvan mennä juuri näin.

Tuolin tuunaus

Mitä tehdään vanhalle tuolille, joka toimii tarkoituksessaan, mutta on kulunut ja ruma sekä kirpparilta ostetulle neuletakille, joka on nyppyinen ja keinokuituinen, mutta ihanan värinen? Ne yhdistetään! Tästä lähdettiin liikkeelle:

Tuoli majailee meidän eteisessä, vessan ja keittiön oven väliin jäävässä kulmassa. Se on ihan täydellisen kokoinen siihen ja jotenkin asettunut paikoilleen. Meille se on kulkeutunut kummityttömme (4v) kotoa aikoinaan. Tuoli itse on vanha Martelan tuoli. Pohjassa luki vuosiluku 1985. Sopii hienosti meidän 1979 rakennettuun asuntoomme, joka on alkuperäiskunnossa. Se huomaa erimerkiksi tuosta ihanasta koiranoksennusmuovimatosta, mitä on kaikissa asunnon huoneissa (paitsi vessassa ja kylppärissä). Tuolin alla lattialla on myös joku kumma tahra, täytyy vielä testata jos se siitä jollain vähän hälventyisi.

Neuletakki on akryylia, nyppyyntynyt sieltä täältä ja hihassa joku musta läikkä. Makso vissiin vajaan euron aikoinaan ja mukaan lähti tosiaan ihan vaan tuon värin takia. Joskus mietin että teen siitä itselleni semmosen kesävaatteen, mikä vähän lämmittää jos ei pelkällä t-paidalla tarkene, mutta sitten tuo akryyli ei oikein inspiroinut...

Vaan tulihan se inspiraatio sieltä viimein! Tässä pari kuvaa lopputuloksesta.

Tykkään!

Piparkakun voimalla

Viime viikolla laittelin kotia joulukuntoon. Tällä viikolla olen odotellut Joulua syömällä pipareita. Piparit ovat mielestäni paras jouluruoka, mistään muusta suuhunpantavasta Joulunaikaan en niin välitä, no ainakaan niin paljon. Yritän taas tietoisesti tänäkin Jouluna vältellä pipareita minkä jaksan, mutta nyt vähän repsahti.

Kytrötän nyt pari viikkoa kotona koneen ääressä hyvin tiiviisti. Tavoitteena saada gradun tutkimustulokset kirjattua ja tehdä niistä jokunen päätelmäkin. Ihan kivaa hommaa se on, mutta maistuu niin paperille aina välillä että pipari silloin tällöin jouduttaa hommaa kovasti. (Niin tässä teille selitys mistä se akateeminen turvotus tulee...)

Päivän kuva liittyykin hienosti koko postauksen asiaan. Se on siis yksi keittiön joulukoristeista ja jostain syystä minulle kovin mieleinen. ;)

Sur sur surauteltu

Tällä viikolla olen tehnyt kovasti töitä, koska ensi viikolla olen kotona tekemässä gradua. Olen myös käynyt Lahdessa Jenni-ystävää tapaamassa ja samalla vähän jouluostoksilla. Perjantai-iltana vietimme kaveriporukan pikkujoulunt meillä. Kotikin on siis jo aika hyvällä joulumallilla. On ollut touhukas viikko ja siitä toipumiseen olen tarvinnut paljon aikaa ompelukoneen ääressä.

Eilen tein muutaman kauppakassin jo aikoja sitten kirpparilta mukaan terttuneesta kankaanpalasta. Tästä lähtien ei pitäisi ostaa muovikasseja edes yllärikauppareissuilla työpäivän jälkeen, sillä nuo kassit muuttavat jemmailemaan autoon (siihen pieneen jolla minä ajan).

Emalinalle

Viime viikolla tein pitkästä aikaa retken Kylähullu-kirppikselle Laura-ystäväni kanssa. Mukaan tarttuin Ekkulille farkut, biojätekori, peltinen Joululautanen ja pieni emalimuki. Tällä kertaa kuvaan pääsi vain tuo viimeeksi mainittu. Kahvipurkki on jo vanha tuttu, mutta tuo nallen kuvalla varustettu emalinen kahvimitan säilytysmuki on se uusi suloinen tulokas.

Metsäterapiaa

Minulla on uusi vanha harrastus. Ulkoilutin tässä sauvoja yksi päivä purkkarilla ja tunsin olevani väärässä paikassa. Purkkarilla on nimittäin jo ladut, ei tosin koneen tekemät, mutta ei se himohiihtäjiä haittaa. Siellä suihkii suksimaakareita ihan solkenaan, joten suksettoman sauvojan on parempi pysyä poissa. Tämä on minulle aina haikeaa aikaa vuodesta, koska rakastan metsää ja jos en voi kävellä purkkarilla en pääse metsään. Kunnes tajusin ihan äskettäin että koiraihmiset metsäilevät talvellakin. Pakkohan koirien on päästä ulos. Joten minäpä otin asiakseni opetella lähimetsän koirapolut ja samoilla niitä pitkin illan hämärissä. Toivottavasti koirat ja koiraihmiset eivät pahastu että käytän heidän polkujaan. Itse ajattelen sen niin että onpahan helpompi kulkuiset polut kun useampi jalkapari niitä tallustaa.

Mummon taskut

En muista olenko koskaan kirjoittanut mitään edesmenneestä mummostani. Nyt kuitenkin kirjoitan. Mummo oli ihana ihminen. Semmoinen pienen maatilan emäntä, tomera ja puuhakas, niinkuin tietysti piti ollakin viime vuosisadan maalaisyhteiskunnassa. (Eihän tomeruudesta ja puuhakkuudesta haittaa ole nykypäivänäkään...) Kaikkien tiukkojen aikojen ja raskaan maatilatyön jälkeenkin, mummo oli positivinen, aurinkoinen ja herttainen.

Mummo teki myös käsitöitä; neuloi, virkkasi ja leikkasi matonkuteita. Niinpä käsityöllä on minulle henkilökohtainen merkitys ja vahva side positiiviseen asenteeseen, sydämellisyyteen ja onnellisuuteen myös. Kotona minä eniten käsitöitä opin tekemään, mutta sain myös tehdä käsitöitä mummon kanssa kun mummo vielä niihin pystyi. Minulla oli monet monet mummon tekemät villasukat ja lapaset. Edelleen tallessa on ainakin yhdet lapaset joista en luovu koskaan, pitääkseni kiinni mummosta. Käsityötiedettä opiskellessani aina kun kävin mummon luona mummo halusi kuulla mitä käsitöitä olin tehnyt ja mitä olin koulussa käsitöistä oppinut. Silloin hän ei enää itse pystynyt kokonaisia töitä tekemään, mutta iloitsi minun kertomuksista. Lisäksi langat, puikot ja koukut olivat osa hänen elämäänsä ihan loppuun asti. Vanhuuden höperöittämän mummon onnellisuuteen tuntui olellisesti vaikuttavan se että sai pitää lankakerää kädessä ja olla tekevinään jotakin.

Joku aika sitten äippä toi minulle "mummon aarteita". Tämä on jotakin niin meidän mummoa. Matonkuteita leikatessaan hän oli leikannut vetoketjulliset taskut talteen ja tallettanut niihin sitten kaikkea pientä, joka jonkun muun käsittelyssä olisi jo joutanut hävitettäväksi. Nuo taskut ovat nyt osa minun ompelupöydän kaaosta. Niillä ei ole paikkaa vaan ne seilaavat pitkin poikin ja joka kerta kun ne osuvat käteeni nousee suunpielet korviin ja juttelen mummolle muutaman sanan.

Datsunit kaulaan

Äitillä oli semmoinen akvaarion oloinen punainen Fiat kun olin pieni. Siellä oli puuhelmistä tehty istuimen päällinen. En minä sitä silloin ymmärtänyt, enkä taida ymmärtää vieläkään, mutta joku ymmärsi. Fiat on ollut historiaa jo kauan, mutta talteen jäi se puuhelmistä tehty istuimen päällinen. Mikä lie mielen häiriö iskenyt ihmiseen, mutta pyysin saada tuon helmiviritelmän itselleni. Iloisena äiti siitä luopui.

Jonkun aikaa marinoin helmihässäkkää kaapissa odottaen inspiraatiota ja aikaa. Lopulta se tuli. Purin kasan helmiä ja pujottelin ne sitten isännän vanhan työtakin helmasta löytyneeseen pyöreään kuminauhaan. Materiaalia uusiin helminauhoihin ja muihin puuhelmivirityksiin on nyt sitten tässä taloudessa ihan vain pikkasen. En edes viitsinyt purkaa vielä kaikkia, kun ovat helpompia säilyttää kun pysyvät kiinni toisissaan.

Nii joo, nimitän syntyneitä helmiä Datsun-helmiksi, koska Datsunit edustaa minulle automaailmassa juuri tuota puuhelmi-istuinpäällisten kulta-aikaa...

Ja farkkukassissa asustaa....

nuotiokahvipannu.

Ei tuo mikään alkuperäisesti hommaa varten suunniteltu ole, mutta hyvin se toimii tarkituksessaan kun sitä on vähän fiksailtu. Lähtökohtana oli aikoinaan retkikeittimen (ehkä, äippä, oliko?) pannu. Ensimmäisen metsäreissun yhteydessä siitä taittui kahva, että kestäisi kepin nokassa paremmin. Seuraavalla reissulla tajusimme että kannen muovinen kahva/nuppi ei ehkä kestä enää kauaa (tosi jännä) ja kanteen vuoltiin uusi nuppi. Viimeisin uudistus on kahvan kiinnitys. Kahvan ja sen kiinnitysniitin välissä oli myös muovia, nyt siellä on kunnon pultti, prikkoja ja mutteri. Kiva tommonen huoletta tuunattava vekotin.

Voihan öhkö möhkö

Tänään olen tehnyt gradua, hyvin verkkaisesti ja aina välillä kaikkea muuta myös säätäen. Sain kuitenkin ihan hyvin hommaa eteenpäin ja nyt minulla on kohtuullisen selkeä käsitys siitä mitä olen tekemässä ja gradu-tiedosto näyttääkin aika hyvälle. Olen mielestäni ähkinyt homman parissa ihan kamalan kauan ja lukenut toooosi paljon jne. Olen siis iloinen kun homma tuntuu jo olevan voiton puolella. Tutkimusmenetelmäosuutta pitää hiukan vielä viilata ja teoriaosaan tehdä vähän pientä täydennystä, sitten ei olekaan kuin aineiston analysointi (kunhan se valmistuu) ja tutkimustulosten kirjoitaminen, sit ne perus pohdinnat ja johdannot lopuks ja työ on kasassa.

Mutta sitten tulee se epävarmuutta ja ahdistusta aiheuttava iso mutta. Sivumäärä on tällä hetkellä 53 ilman lähteitä ja liitteitä. Jotenkin tuntuu että tekstiä on tosi vähän. :( Täytyy kyllä myöntää että en mä ihan tarkaan tiedä mikä se suotava sivumäärä on, mutta olen koko ajan ajatellu ettäainakin 80, mielummin 100. Enkä kyllä usko että tuohon vielä 30 sivua tulis kirjotettua. Tietty liitteitä tulee aika tosi paljon ja lähteitäkin on neljä sivua, mutta silti...

Arvaa minkä kassi?

Tein tuossa muutama päivä sitten tämmösen. Se on ihan tiettyä esinettä varten tehty. Tuo kyseinen esine on pyörinyt ompelupöydän lähesyydessä useamman kuukauden odotellen tämän kassinnyssäkän valmistumista. Kassiin käytin materiaalina jotakin vanhaa farkun lahjetta joka asusti tilkkulaatikossani. Kassin muotoilin salaperäisen esineen päälle ja hurauttelin hyvin luovasti ilman mittoja ja malleja kasaan.

Nyt sitten saa käyttää mielikuvitusta ja arvata mille esineelle kassi on tehty. Kerron oikean vastauksen vaikka viikonloppuna.

Ihana loma tänäänkin

Sinne katosi jo melkien koko loma. Jotain on tullut tehtyäkin, mutta enimmäkseen olen keskittynyt rentoutumiseen. Sellaisten asioiden tekemiseen joiden parissa voin hyvin. Olen vähän nikkaroinut, tavannut ystäviä ja vanhempiani ja ollut vaan. Tänäänkin oli taas kyllä yksi sellainen lomalta tuntuva päivä. Heräsin yhdeltätoista. Kiiruhdin kaupaungille etsimään paitaa huomisiin ristiäisiin. Hiki hatussa suhasin siellä ja löytyihän se paitakin. Sitten hurautin Lauralle haravoimaan, huhkin muutaman tunnin sydämeni ilosta haravan varressa ja hurautin takaisin kotiin. Myöhemmin illalla Laura tuli vielä meille (eihän sitä nyt voi koko päivää samassa paikassa olla, vaikka saman ihmisen kanssa olisikin). Teimme "hamppareita" itse, syöpöttelimme ja pelailimme äksälaatikolla.

Tänään valmistui myös pienen pienet tossut huomenna ristittävälle vietäväksi. Tein ne Ravelryn kautta löytyneellä enkunkielisellä ohjeella. Ohje oli aika helppo, mutta se oli minun ihan ensimmäinen enkunkielinen, joten hetki sen tavaamiseen meni. Tossut kaipaisivat jotakin piristys-koristusta, mutta nyt ei oikein luovuus ja jaksaminen enää kuki, joten ovat nyt tuollaiset vähän tylsät.

Kukkia

Kun sitten palasimme Tampereelta kotiin, ikkunassa odotti yllätys. Kaktus oli ryhtynyt kukkimispuuhiin. Minä kun hoidin kyseistä kasvia varsin lahjakkaasti koko kesän parvekkeella, muistamatta juurikaan edes kastella sitä. Siellä se nautti päivittäiset paahdeannoksensa ennen puolta päivää, kunnes aurinko kääntyi nurkan taakse. Nyt tuo rupesi sitten kiittelemään hyvästä hoidosta. :) Minä en muuten tiedä kaktuksen lajiketta, mikä lie joulu- vai juhannuskaktus. Joka tietää saa kertoa miullekin, Nalletäti ehkä, tai jopa äippä? Olisko syyslomakaktus hyvä? Minä kun olen biologiassa sillä tasolla että huonekasvit ovat joko roipakkeita, kaktuksia tai joitain muita vähän erikoisempia. Paitsi että kun aloin asiaa miettimään niin huomasin että kyllähän minä tiedänkin aika monen meilläkin asuvan kasvin nimen. Semmoinen viherpeukalo minä olen.

Loman käynnistys Tampereella

Täällä nautitaan syyslomasta koko perheen voimin. Aloitimme Ekkulin kanssa lomailun karauttamalla heti perjantaina Tampereelle kyläilemään ja tapaamaan samoja kavereita kuin helmikuussakin. Taas tuli pyörähdettyä Finlaysonilla ja American Dinerissa. Vähän tuli käveltyäkin ja ihmeteltyä niin kauniita maisemia kuin kesyjä oraviakin. Lauantai-iltaa vietimme isäntämme bändin bändikämpällä, soitellen äksälaatikolla rokkia. Oli kyllä tooosi hauskaa. :)

Lahjetta pitkin kiivenneen oravan ihmettelyn ja rokin soittelun lisäksi tältä reissulta mieleen jää ehdottomasti omenat. Vierailimme isäntämme vanhemmilla ja voi ihmettä, minä sain sieltä mukaan kaksi omenahillopurkkia ja ison purnukan kuivattuja omenalastuja. Itse olen siis tavannut tämän kaverimme ihastuttavan äidin kerran aikaisemmin. Kylläpä oli mukava vierailu. :)

Kuva on vähän ankea; hämärä, salama ja valokuvaustaidoton kuvaaja ovat huono yhdistelmä. Koittakaa kestää.

Harmaa syksy

Vielä ennen kuun vaihtumista ehdin pienen päivityksen väsätä. Suuria ajatuksia ei ole jakaa, eikä suuria tekojakaan, vain pientä arkea. Tämä syksy on jotenkin harmaa, syksyn väriloisto ei nyt pääse maailmaani läpi, vaan pimeys, koleus ja harmaus ovat vaan vahvasti läsnä. Kaikki on ihan hyvin, mutta stressi on edelleen valtava jossain alitajunnassa. Siksi en ole jaksanut kirjoittaa tänne, en tehdä käsitöitä, en ulkoilla ihmettelemässä syksyn värejä... Tämän kuitenkin tiedostettuani olen nyt vähän jo pakottanut itseni aktivoitumaan.

Olen taas kaivanut neulepuikot esiin, selannut Ravelryä hartaudella ja vähän näperrellyt. Mihinkään suureen ei riitä energia. Tänään kävin Sinooperin Idea-illassa ihmettelemässä. Suuria ideoita ei sieltäkään mukaan tarttunut, mutta helmiä kuitenkin, nimittäin puuhelmiä. Minun työpukeutumiseeni kuuluu olennaisena osana puuhelmet ja nyt tunnen suunnatonta tarvetta saada useammat helmet töissä käytettäväksi. Nappasin siis Sinooperista matkaan viininpunaisia isoja puuhelmiä ja kotiin päästyäni värkkäsin niistä jo olemassa olevien pikkuhelmien kanssa kaulanauhan.

Täällä ollaan...

Elämässä on nyt vähän tapahtunut ja blogin päivitys on jäänyt taas jalkoihin. Itse aloitin useamman kuukauden pituisen sijaisuuden jo heti silloin kun koulut alkoi. Olen ihan uponnut koulumaailmaan ja tykkään työstäni sekä koulusta jossa työskentelen. Tänään lupauduin pitämään tekstiilityön tuunauskurssin koululla joskus kevätlukukaudella... Teen neljä päivää töitä ja keskiviikoisin teen gradua kotona. Tämä järjestely on ainakin tähän asti toiminut. Vaikka työpäivät on pitkiä ja gradupäivinäkin saan hyvin kulutettua koko päivän opintojen parissa, jaksan ainakin toistaiseksi ihan hyvin. Työ ja gradu antavat niin erilaista ajateltavaa että on oikeastaan piristävää vaihtaa välillä puuhailun kohdetta.

Perheen toinen osapuoli taas lopetti duunarihommat ja lähti opiskelemaan. Tuolla se nyt naputtaa selän takana esitelmää. On ollut hassua sopeutua taas kahden opiskelijan arkeen, vaikkakin omat opintoni ovatkin jo loppusuoralla. Lähinnähän tuo opiskelun aloitus vaikuttaa meidän tuloihin ja siihen että nyt meillä on enemmän yhteistä aikaa kotona. Tosin tuo toinen opiskelija tuntuu käyttävän sitä aikaansa vähän noihin opintoihinkin... No ollaanpahan ainakin samassa huoneistossa. Ai ja juu, on meillä nyt sitten toinen autokin koulumatkoja varten. Juu kyllä mun sisäinen hörhöni kapinoi, mutta näillä mennään. Täytyy nyt miettiä eri vaihtoehtoja, minähän siis TARVITSEN tuon pikku Zipittimen työmatkoja varten ja olen niin kiintynyt siihen että en tahtoisi luopuakaan.

Haasteellinen

Haasteen sain Magialta jo aikaa sitten, mutta nyt vasta siihen tartun koska on jotenkin ollut vaikeaa istua alas ja todella pukea sanoiksi sitä mikä on tärkeää ja mikä ei. Tästä on siis kysymys.

Säännöt: listaa haluamasi määrä asioita, joita rakastat ja joista et pidä. Haasta tämän jälkeen haluamasi määrä henkilöitä tekemään sama. Linkitä sekä haastamasi että sinut haastanut henkilö(t) postaukseen.

Rakastan:

No tietysti rakastan Ekkulia, äippää ja iskää. Minun elämässäni on paljon tärkeitä ihmisiä, ystäviäni ja kummilapsia, joita kaikkia rakastan. Rakastan ihmisten kanssa juttelua (ja kyllä myös itsestäni ja ajatuksistani puhumista, vaikka välillä en pidäkkään itsestäni tämän ominaisuuden liiallisien esiintymien takia.) En ehkä ihan rakasta, mutta olen hyvin mieltynyt erääseen Kissaan ja toiseen nimeltä Elvis. Sitten pidän myös kovasti meidän Zipi zippelsoni -autosta ja sillä ajamisesta. Ei se pyöräilykään typerämpää hommaa ole...

Omalla kummallisella tavallani rakastan myös tätä kotia jossa asun. Suuren osan siitä tekee Ekkuli jonka kanssa täällä asun, mutta on tässä asunnossakin omat puolensa. Rakastan sitä että ruskeiden lattioiden, tapettien, ovenkarmien, peilien, kaapinovien... kanssa sopii hyvin yhteen kaikki lämpimät värin. Olen oppinut pitämään tästä ränsistyneestä ja kulahtaneesta asunnon kunnosta, siinä on jotakin niin persoonallista (jonkun toisen mielestä varmaan kamalaa tai rumaa, mutta pitäkööt mielipiteensä).

Rakastan käsitöiden tekoa, laulamista ja tanssimista. Rakastan niitä aamuja kun herää ja tietää että ei ole koko päiväksi mitään ohjelmaa tiedossa ja saa tehdä ihan mitä huvittaa. Rakastan luonnossa hihhulointia, metsäilyä ja järveilyä. Rakastan myös vihreää väriä tällä hetkellä ihan eniten. Rakastan kunnon keskustelua, silloin kun kaikilla osallisilla on aiheesta paljon sanottavaa ja he silti osaavat ottaa huomioon kanssa keskustelijat ja kuunnella ja puntaroida myös muiden sanomisia.

Voisin lisätä tähän haasteeseen osion joista olen kiitollinen. Ne ovat osittain samoja asioita kuin joita rakastan, mutta erittäin kiitollinen tällä hetkellä olen siitä että minulla on ystävä joka todella kantaa huolta ja jakaa suurta taakkaani tänä syksynä. Olen myös kiitollinen että minulla on mahdollisuus tehdä juuri sitä työtä mitä nyt teen, vaikkakin se lisää tämän syksyn taakkaa...

En pidä:

Siitä en pidä että ihmiset ovat ilkeitä toisilleen. En myöskään pidä tästä piirteestä itsessäni, minä olen joskus ihan rasittavan kärkäs ja inhottava. En pidä siitä että ihmisiä tuomitaan ja kategorisoidaan, varsinkaan tutustumatta ensin. Toista ihmistä ei voi kuitenkaan koskaan tuntea läpikotaisin, joten tuomitseminen pitäisi jättää kokonaan tekemättä. Silti teen sitä itse paljon ja usein.

En pidä siivoamiseta, enkä tavaroiden laittamisesta paikoilleen, mutta pidän siitä tunteesta kun on saanut siivottua. Olen viime aikoina miettinyt paljon kahden tietyn sanan eroa, nimittäin mielihyvän ja onnellisuuden. Mielihyvä on hetkellistä, eikä välttämättä johda onnellisuuteen, kun taas onnellisuus usein syntyy teoista, jotka eivät juuri sillä hetkellä tuota mielihyvää. Minulle siivoamattomuus on yksi mielihyvään johtava teko ja siksi pidän siitä niin paljon. En halua pakottaa itseäni laittamaan tavaroita paikoilleen. Siksi siis melkein inhoan siivoamista. Kuitenkin tästä mielihyvä-onnellisuus -näkökulmasta katsottuna, tiedän että asioiden pitäisi olla toisin.

En pidä siitä että teen kamalasti kirjoitusvirheitä. Minulla on teoria siitä miksi nykyisin niitä syntyy niin paljon (tämä on siis suhteellisen uusi ilmiö, koulussa minulla ei ollut kirjoittamisen kanssa ongelmia), mutta se ei saa ongelmaa katoamaan. Se on erityisen inhottavaa kun töissä pitää kirjoitella virallisia papereita ja joudun tarkistamaan kirjoittamani moneen kertaan ja silti sinne hyvinkin onnistuu jäämään joku kirjoitusvirhe. Kuvittelen siis kirjoittavani sanan ihan oikein, mutta kirjoitettuna sanassa kirjaimet vaihtavat paikkaa minun tajuamatta. Yritän vain elää asian kanssa ja olla huolellinen, välillä se vaan on tosi tosi rankkaa ja haastavaa.

Asioita joista en pidä on tottakai paljon enemmän, mutta yksi piirteeni on se että en pidä ikävien asioiden ajattelusta (ja niiden käsittelystä). Tässä on nyt tullut listaa ihan tarpeeksi tälle päivälle ja olen taas oppinut itsestäni hiukan lisää. Joten voin lopettaa tähän.

Haastan Annikan, Tiivin, Sussun/Sulon tai molemmat, Katalaiinan ja Pilvin myös listaamaan omia rakkauksiaan ja inhokkejaan, ihan omalla vapaalla tyylillään.

Kirppareista ja hampurilaisista

Tälle kesälle vakiintunut viikonloppujen vietto teema vaan pitää kutinsa. Edelleen juhlitaan. Viime viikonloppuna oli yhden ystävän syntymäpäivät ja tänä viikonloppuna yhden ystäväpariskunnan tupaantuliaiset. Ja siinä välissä olen tehnyt gradua, oikein urakalla. (Minulla on vähän huono omatunto kun blogi ei ole päivittynyt. Ja että en ole vieläkään tarttunut Magian jo aikoja sitten laittamaan haasteeseen. Lupaan tehdä senkin pian.) Gradua varten olen etsinyt hyviä nettilinkkejä liittyen käsityöhön ja kestävään kehitykseen. Ainahan se homma karkaa käsistä ja eksyn myös muunlaisille sivuilla.

Tässä nyt muutama sivu, jotka kiinnittivät mielenkiintoni hetkeksi. Nein Kirpparikesä 09 tarjoaa mainioita perusteluja kirpparilla asioinnille ja ohjeistusta siihen kuinka reissuista saa kaiken irti ja paljon muuta. Kirppareiden listasta ei vaan löydy vielä Kouvolalaisia kirppareita ollenkaan, mutta laitoin palautetta, katsoataan mitä tapahtuu. Toinen mielenkiintoinen juttu mihin törmäsin, on video Matt Malmgrenista joka on keräillyt hampurilaisia ja ja ylläpitää museota niistä. Mielenkiintoisesta yököttäväksi homma muuttuu siinä, että kaveri on tosiaan jemmaillut hampurilaisia pari kymmentä vuotta ja ne ovat edelleen hampurialisen näköisiä. Katso itse The World´s First Bionic Burger ja "vaikutu" ihmisen kekseliäisyydestä. Ravinnoksi en kyllä moisia vekottimia enää kutsu.

Tallinna

Anteeksi jos joku yritti lukea tätä päivitystä juuri julkaisun jälkeen, kuvat ja tekstit heittelehtivät sinne tänne, kun en ollut oikein samalla aaltopituudella Bloggerin kanssa...

Kotiin palasin jo torstai-iltana, mutta kotiutuminen ottaa oman aikansa. Joten nyt vasta pieni matkaraportti Tallinnasta. Olimme reissussa siis samalla kokoonpanolla kuin viime vuonnakin.

Tällä kertaa yövyimme hotellissa Tallinnassa kaksi yötä ja siirryimme Suomenlahden yli pikavauhdilla. Reissuun mahtui matkustusta jalan tietysti, henkilöjunalla, intercityllä, metrolla (koska minä sekosin satamissa), taksilla, katamaraanilla, johtobussilla (Tallinnassa), ratikalla, pendolinolla ja vielä matkan viimeisin etäppi isin henkilöauton kyydissä.

Tallinnassa jätimme vanhan kaupungin tällä kertaa vähemmälle ja tutustuimme urakalla Tallinnan eläintarhaan ja sen lähellä olevaan Rocca al Maren ostoskeskukseen.

Ja Tallinnan keskustassa muutamaan muuhun ostoskeskukseen. Söimme myös hyvin ja kävimme "drinksuilla" Radissons SAS:n loungella kerroksessa 24. Oli hieno paikka ja mainiot näköalat. Ylin kuva on sieltä napattu.

Eläintarha oli tosi iso. Paahustimme siellä neljä tuntia ja emme edes käyneet ihan jokaista otusta ihmettelemässä. Omia suosikkejani eläintarhassa oli pieni ja suloinen pampi (joo en varmaan edes katsonut mikä eläin se oikeasti on, mitä väliä sillä on, minusta pampi on ihan hyvä eläinrotu). Melkein kaappasin otuksen kainaloon, kun oli niin valloittava. Jostain kumman syystä muutkin pikkuiset olivat aika söpösiä, kuten apinan poikaset ja piikkisian porsaat. Ai ja juu, liskoista tykkään myös, alimmassa kuvassa oleva yksilö oli mielestäni hyvin herttainen, eikä se ollut edes ihan pieni.

Matkaan mahtui monenlaista, mutta kun väsymys on nukuttu pois ja jalat lepuutettu, voi todeta että hauskaa oli. Nyt on taas monta kokemusta rikkaampi ja osaa suunnitella seuraavan reissun taas paremmin...

Onni on aikaa

Niin meni taas viikko. Puuhailin gradun parissa, tapasin ystävää, tein löytöjä kirpparilta ja nautin muutenkin ajasta kun ei ollut enää "pakko saada tämä valmiiksi ihan just" -hommia. Helpottuneen olotilan kunniaksi parvekkeellakin puhkesi kukat ja värit hehkumaan. (Kuvat ovat siis ihan omin kätösin kasvattamistani kukista, tosin herneet ovat Hannan idättämiä.) Kuluneella viikolla tein suuren päätöksen myös liittyen ensisyksyn ajankäyttöön, mikä toisaalta vähän hirvittää, mutta toisaalta luo helpotusta kun tietää taas jonkun verran eteenpäin miten elämä etenee.

Nyt pakkaan taas repun ja painun hetkeksi matkoihini. Lähdemme tyttöjen kanssa Tallinnaan.

Viikonlopun juhlista selvitty

Häät oli kauniit ja oikein hauskat juhlat. Ilmakin oli mitä mainioin. Ja tänään olleet ristiäiset oli pienet ja sievät, kuten tyttö joka ristittiinkin. Nyt varmaan hetkeksi hellittää mekkojen, lahjojen ja korttien askartelukiireet.

Tällaisessa mekkosessa minä eilen siis juhlin. Kuva on aika kökkö laadultaan, mutta mekon perusidea tulee kyllä tuostakin esiin.

Tässä mekon tekniset tiedot siltä varalta että joku on kiinnostunut. Kankaat ovat kahta vihreää taftia ja tuo vaalea on ohutta puuvillakangata, varmaankin verhokangasta. (Ei ole eka kerta kun tämä tyttö pukeutuu sisustuskankaisiin, eikä viimeinenkään, niissä on puolensa...) Helmassa on kaksi kerrosta, puuvillainen ja taftinen. Molemmat kerrokset on leikattu täysvinoon ja jos toisen sivusauman avaa on helma 180 astetta. Yläosassa on vain yksi kerros, puuvillakangasta, joka on myös leikattu täysvinoon ja sen jatkona on tafti kaitale kaksinkerroin. Helman ja yläosan yhdyssaumaa peittää taftista tehty vyö, mikä on ommeltu sivusaumoihin kiinni, sitä ei siis solmita sen kummemmin. Melkein kainalosta lähtee taftiset olkaimet, jotka menevät selän puolella ristiin ja päätyvät taas melkein kainaloon. Mekossa on sivussa piilovetoketju. Mekon tein hyvin pitkälti muotoilemalla, eli mitään kaavoja mekkoon en käyttänyt. Oman vartalon tuntee sen verran hyvin että siitä vaan, pukee palasia päälle ja katsoo mihin tehdään sauma ja mihin muotolaskos...

Oli ihana projekti, mutta onneksi ei ihan heti tartte tehdä uutta.

Aikamoinen viikko

Koko viikon olen valmistellut viikonloppua. Meidät on nimittäin kutsuttu lauantain häiden lisäksi sunnuntaina ristiäisiin. Tänä kesänä on kyllä juhlia piisannut. Takana kolmet valmistujaiset, yhdet vauvakutsut, yhdet rippijuhlat ja ihan pian takana siis häät ja ristiäisetkin. Onneksi kaikkiin juhliin ei ole tarvinnut näin paljon valmistautua, suurin osa on menty samoilla ostovaatteilla. Eilen tuli vielä kutsu Lokakuussa oleviin häihin, joten ihan hyvä että mekko on nyt tehty, eipähän tarvitse sitten panikoida sen takia.

Eilen kävin vielä kaiken muun hässäköinnin seassa luovuttamassa verta. Tällä kertaa kaikki meni oikein sujuvasti, ei ollut yhtään heikko tai sekava olo jälkeenpäin ja verisuonikin löytyi ihan hienosti. Tästä tulee ehdottomasti tapa. Olin liikkeellä taas Hanna-ystäväni kanssa ja koska olimme niin reippaita, pääsimme vielä jälkeenpäin jäätelölle. Kiitos vaan! Minä kun satun olemaan ihminen jolle sana jäätelö toimii aina hyvänä perusteluna, kannustimena ja palkintona.

Mekko valmistui siis tänään, kello kolme iltapäivällä. Hienosti ajoissa. Kuva tulee sitten vasta kaiken muun oheistarvikkeen kera, eli juhlien jälkeen. Pientä esimakua kuitenkin juhlatunnelmasta, tässä juuri pikkutunneilla valmistunut veska. Mekko on ihan uusista ostokankaista (tosin alennuksesta) mutta laukku on kirpparilta napatusta virkatusta pöytäliinasta ja vanhoista muovisista helmistä väännetty.

Helmiaskartelua

Lapsuuden ystävän häihin valmistautuminen jatkuu. Eilen ostimme isälle ja Ekkulille paidat ja kravaatit ja kaikille muuta pientä juhlatarvetta. Värjäsin äidin ja omat hiukset sekä lyhensin isän paidan hihat. Se mitä emme kaupasta löytäneet, oli äidille koru. Löysimme kyllä yhden joka olisi ollut melkein, mutta ei kuitenkaan ihan. Joten päädyimme ostamaan helmiä ja minun osaksi jäi pujotella helminauha. Tänä aamuna joutessani (luetaan välttelen mekkoa ja gradua) pujottelin yhden version helminauhasta, siinä kaikki helmet ei ole ihan sitä mitä suunnittelimme, mutta kokeilin tuollaista. Ja täytyy myöntää, niin yksinkertaista hommaa kun tuo helmien teko onkin, niin se addiktoi tämmöisen näpertelijän. (Kuvasta ei tullut kovin tarkka ja taustakangaskin on rypyssä, mutta koittakaa kestää.)

Äipälle tunika

Vietin eilisen illan ja tämän päivän äippiksen kanssa puuhaillen. Meidät on kutsuttu lapsuudenystäväni häihin, jotka ovat reilun viikon päästä. Niitä varten nyt siis vähän ahertelimme. (Äippis on meistä se joka osaa aloittaa valmistutumisen niin ettei ehkä ehdi tulla paniikki, minä olen se enemmän viimetippainen. Joten tilanne on se että minun päällepantavani on vielä suunnitteluasteella ja kankaina, kun taas) äippiksen tunika on nyt sitten kasassa. Kaavat teimme itse, vaikka alun perin purimmekin yhden äippiksen vanhan vaatteen. Siitä nyt ei kuitenkaan jäänyt jäljelle kuin leikkaussaumojen paikat.

Oli kyllä miettimistä ja pyörittelemistä, hihankin kaavan väänsin suoraan kankaasta sovitusversioon kiinni. Ja sitten tuota kangastakin oli rajallisesti, joten leikkuussuunnitelman tekokin oli aika haastavaa (tosin tunnustettakoon että pidän juuri sellaisesta pyörittelystä). Niin ja kankaasta sen verran että tuon olen ostanut itselleni ihan joitakin vuosia sitten ja äippis on sitä himoinnut siitä asti. Nyt viimein raaskin luopua kankaasta, kun en kerta ole siitä vielä mitään saanut tehtyä ja toinen sitä niin halusi. Vaan eipä harmita, on se niin äippiksen värinen ja näköinen.

Kuvia saa taas vähän suuremmaksi klikkaamalla...

Puola, osa 3

Vietimme Krakovassa keskiviikon koluten Wawelin linnan alla olevan lohikäärmeen luolan, (ei löytynyt lohikäärmettä) juutalaisten kaupunginosan ja ghetton johon juutalaisten aikoinaan ympättiin. Torstaina marssimme juna-asemalle ja lähdimme takaisin Varsovaan. Juna matka olikin sitten taas jännä. Tällä kertaa osuimme oikeaan junaan, ihan helposti jopa, mutta kesken junamatkan ulkona puhkesi ukonilma. (Kun lähdimme Krakovasta aurinko siis paistoi pilvettömältä taivaalta.) En tiedä miten hyvin puolalaiset junat on tehty kestämään ukkosta, mutta meidän junamme ainakin hiljensi vauhtia ja mateli noin tunnin ykkosen ja sateen läpi. Ihan vähän pelotti. Oikein tarkkaan kun tihrustaa kuvasta näkee miten kovaa siellä satoi.

Saapuessamme Varsovaan, aurinko paistoi jälleen eikä sateesta ollut tietoakaan. Loppureissun vietimme Varsovassa rennoissa merkeissä. Kiertelimme kaupungilla ja katsomassa nähtävyyksiä, kuten ison isoa ostoskeskus Arkadiaa. :) Sen pihalla oli hauska suihkulähde, joka ikään kuin soitti musiikkia, vesisuihkut pulpahtelivat hauskan rytmikkäästi. Ja kaikki lapset ja lapsen mieliset juoksentelivat itsensä läpimäriksi vesisuihkujen seassa. Löysimme samanlaisen suihkulähteen toisestakin paikasta kaupungilta ja siellä oli ihan sama meno.

Lauantaina sitten lensimme takaisin kotiin. Joku matkaopas taisi sanoakin että Puolasta kannattaa hankkia matkamuistoiksi muistoja ja niihin me tosiaan keskityttiin.

Puola, osa 2

Junailu Krakovaan ei ollut meille ihan niin helppoa kuin voisi luulla. Puolassa on useampi junayhtiö ja lippu pitää olla juuri kyseisen yhtiön junaan. Lisäksi ainakin Varsovan isoimmalla juna-asemalla on numeroitu sekä laiturit että raiteet. Tuli siis hienosti testattua että väärän junayhtiön lipulla ei pääse Krakovaan, vaikka juna sinne menisikin. Sillä pääsee seuraavalla paikallisliikenteen pysäkille, mistä voi hypätä takaisin Varsovan keskustaan vievään paikallisjunaan, jos löytää sen ja yrittää uudelleen. Kyllä me lopulta selvittii Krakovaan, vähän vain myöhemmin kuin oli tarkoitus. Krakovassa yövyimme hostellissa jonka paras osa oli kohtuullinen aamupala ja alla näkyvä kyltti.

Ensimmäisen Krakovapäivän vietimme ei niin hilpeissä merkeissä Auschwitzissa ja Birkenaussa. Ilmat oli koko reissun ajan tosi kauniit, aurinko paistoin lähes pilvettömältä taivaalta. Kuitenkin Auschwitziin mentäessä, siellä oli joku kummallinen sumu, mikä vielä lisäsi ankeuden ja ahdistuksen tuntua. Olimme mukana opastetulla kierroksella ja opas puhui englanniksi, mikä oli minulle varmasti ihan hyvä asia. Ymmärsin oleellisen, mutta en kuitenkaan kaikkea.

Auschwitzin ja Birkenaun jälkeen pötkelsimme Krakovan vanhaan kaupunkiin ihmettelemään. Siellä ei juuri pääse autolla liikkumaan, joten siellä on paljon hevosia kärryineen, riksoja ja golfkärryjä. Kaikki tietysti turisteja varten. Me olimme aika väsyneitä päivän jälkeen ja suunnatessamme jalkoja jo kohti hostellia, ohitimme riksan jossa luki "eko taxi". Voiko tällainen matkustaja vastustaa kiusausta, ja vielä väsyneenä? Meidän hostellimme oli siis vanhan kaupungin ulkopuolella, mutta kuski oli sen verran hullu että lähti meidät sinne kuskaamaan. Oli kyllä mukava kevennys päivään suharoida muutenkin vähän sekavan liikenteen seassa riksalla. Kuski mukamas tyyttäili autoilijoille ja teki ison auton peruutusäänetkin kun asetteli riksaa hostellin oven eteen.

Puola, osa 1

Karkasimme Ekkulin kanssa viikko sitten Puolaan pienelle seikkailulle. Lensimme Varsovaan ja yövyimme siellä. Maanantaina junailimme itsemme Krakovaan ja elelimme siellä kolmen yön yli. Sitten junailimme takaisin Varsovaan ja seikkailimme vielä Varsovassa muutaman vuorokauden. Eilen lensimme takaisin kotoiseen maahan. Alla Varsovan vanhan kaupungin katukuvaa.

Matkaoppaat sanoo ettei vanhassa kaupungissa kannata viettää aikaa, siellä ei ole mitään ihmeellistä ja hintatasokin on korkea. Meidän ensimmäinen hostelli oli vanhassa kaupungissa ja oli oikein mukavaa olla siellä. Kävelimme sunnuntai-iltana Kuninkaantietä joka kulkee vanhan kaupungin läpi hostellille ja siellä oli jos vaikka minkä moista tapahtumaa. Yöksi vanha kaupunki kuitenkin hiljeni ja nukuimme hyvin, ikkuna auki kadulle. Meidän huoneen ikkunat on alla olevassa kuvassa tuossa seinässä olevassa "ulokkeessa". Puolan hintataso on myös sen verran alhaisempi kuin Suomen, että ei ne turistihinnatkaan hirveästi haitanneet. Ja voihan sitä maisemasta ja ympäristötä nauttia, käyttämättä rahaakin.

Puolan hintataso oli sen verran alhaisempi kuin Suomen, että ei ne turistihinnatkaan hirveästi haitanneet kun ei me muuta osteltu kuin syömistä ja juomista.

Pakenen lomalle

Ennen aamun lehteä
olen tänään hereillä
Auringossa huone väreilee
Laukku on jo valmiina
pakkasin sen illalla
Enkä kerro kellekään et meen.
Ne ei ehkä tajuiskaan
Sanois tuskin kannattaa...

Katri Ylanderin Maailman ihanin sopii tähän päivään kuin nenä päähän, vaikka aurinko paistaakin pilvien takana. Ja kappaleen toinen säkeistö:

Kuinka monta kertaa mä
oon jo ollut lähdössä
Etsinyt ne paikat, joihin vois
Mutta karttapallosta
ei vain löydy kaikkea
Enkä kerro miksi tahdon pois
Tai mä ehkä kuiskaan sen
Koloon puun ja pakenen

Eli siis pakenen hetkeksi, mutta tulen kyllä takaisinkin. :)

Painokala

Juhannuksesta toivuttuani tein pienen käsityömatkan vanhemmilleni. Maanantai-ilta kului rattoisasti yhden salaisuusprojektin parissa ja koska siitä en nyt vielä voi kertoa mitään, kerron tämän päivän puuhista. Olin nimittäin kuullut välikäden kautta että isin hyllyssä on useampi t-paita joista puuttuu kuva. Tänään korjasin ongelmaa hiukan ja tein yhteen paitaan kuvan. Kalamiehelle kalapaita. Muutama töherrys siihen tuli mukaan, mutta se kuuluu kai vähän asiaankin. Ihan tyytyväinen tuo omistaja tuntui kuitenkin olevan...

Rokkihippi toivottaa hyvää Juhannusta

Meillä asuu xboxin rokkibändin rummut, kitara ja mikki. Eilen ostin Guitar Hero Metallican ja toisen kitaran siinä samassa. Taka-ajatuksena tässä hankinnassa oli että saan vanhemman kitaran itselleni, eli pääsen koristelemaan sitä. Nimittäin kun peli ja oheislaitteet hankittiin, joku piilotti minulta kitaran koristelutarrat... No kun sitten myöhemmin selvisi että sellaisia on, ne eivät olleetkaan mitään kivoja. Yllättäin keksin että mainostarraa voi käyttää tähänkin hommaan, kuten eteisen kaapin oviinkin. Talouden toinen jäsen ei vain oikein innostunut asiasta, joten teimme sopimuksen. Siitä asti olen odottanut että taloon tulee toinen kitara ja pääsen koristelemaan vanhemman omaan käyttööni. Ja nyt se sitten tapahtui ja tuollainen siitä tuli.

Täällä on jo siis bänditouhut kovassa vauhdissa ja minäkin vetäydyn kitarani varteen, joten toivotan lukijoilleni mukavaa Juhannusta!

Valmistautumista

Tuntuu että jokainen nurkka ja jokainen tyhjä kolo on täyttynyt kevään aikana epämääräisellä roinalla ja villakoirilla. Nyt viimein sain puhtia tarttua toimeen ja tehdä asialle jotain. Syy miksi nyt juuri siivoan on Juhannus. Meille on muodostunut perinteeksi ahtautua nettikavereiden kanssa meidän kerrostalokaksioon ja viettää kaupunkijuhannusta. (Viime kesänä teimme poikkauksen joka vahvisti sääntöä.) Siinä on jotakin perin huvittavaa ja kiehtovaa että ihmiset matkustaa isoista kaupungeista tänne meidän pikkucityyn ja änkeytyy tähän pieneen asuntoon. Saatamme käydä kaupungilla, saatamme käydä jossain paistamassa makkaraa, saatamme käydä jossain saunomassa, mitään ei ole lyöty lukkoon ja se tekee koko hommasta niin mukavaa. Tärkeintä kuitenkin on se että olemme yhdessä, näitä ihmisiä kun tapaa niin harvoin.

Tänä Juhannuksena tosin vieraita ei ole kuin yksi, mutta ei se mitään, laatu korvaakin määrän.

Sain aarteita

Joskus sitä osuu kohdalle huomaavaisia ja ajattelevaisia ihmisiä. Yksi tälläinen viimeaikainen tapahtuma oli se kun puhuimme Hanna-ystäväni äidin kanssa rikki ja huoltoon menneestä ompelukoneestani. Kokeneena ompelijana Hannan äiti oli pistänyt mieleen että minun ompelukoneeni on vanha Husqvarna ja mitäs sitten kävikään. Eräänä päivänä Hannan kanssa jutellessani sain kuulla että hänen äitinsä oli jemmannut minulle jostakin "varaosia" ompelukoneeseeni. Ihmeellistä!

Tässä niitä nyt on. Aikoinaan kun koneen sain, siinä mukana oli yksi puola ja tavallinen paininjalka. Itse ostin siihen myöhemmin muutaman puolan lisää ja kaksi vetoketjupaininjalkaa. (Kaksi siksi että hukkaan ne hyvin pätevästi ja silloin todennäköisyys on paljon suurenpi että löydän edes toisen kun sitä tarvitsen.) Mutta nyt minulla on siis monen monta puolaa, vaikka kuinka monta erilaista paininjalkaa, kapea kaksoisneula, varapuolakotelo, omat ruuvimeisselit (luulen että ne jotka minun ompelulaatikossa on ovat äidin) ja pari muuta jännää osaa. Itseasiassa tuon harmaan muovisen "haarukan" käyttötarkoitusta en edes tiedä. Tietääkö joku muu? Niin nuo osat ovat vähän uudemmasta koneesta kuin mitä omani on, sellaisesta Husqvarnasta johon laitetaan erilaisia kiekkoja koruompeleiden valitsemista varten. Kiekoissa lukee päällä "system colormatic" ja niitä on kuusi, merkitty kirjaimilla a-f. Jos jollain on sellainen kone ja kiekkoja hukassa niin täältä saa kun hihkaisee. Minun koneeseeni käy vähän pienemmät kiekot joten pistetään hyvä kiertämään.

Pikkaisen pitsiä

Mitä tehdään lasten (isolla) t-paidalla, vanhalla pitsiliinalla ja pätkällä käytettyä kuminauhaa. Tuunausoperaatio jossa tavallinen t-paita muuttuu vähän tyttömäisemmäksi. Leikkasin paidan pääntien suuremmaksi ja ompelin siihen suoran ompeleen pitämään pääntietä kasassa. Ompelin olkapäille ja hihaan keskelle kuminauhat. Myös selässä on kaksi päällekkäistä kuminauhaa viemässä turhaa väljyyttä pois. Eteen ompelin pitsiliinan ja pienet "muotolaskokset". Tarvikkeet maksoivat alle kolme euroa (paita mukaan lukien) ja työhön meni ehkä tunti, kaikkine suunnitteluineen. Suurimman osan ajasta varasti pitsiliinan ompelu, kiinnitin sen koneella, laiska kun olen. 

Elämästä tietokoneen (ja ompelukoneen ja pyykkikoneen ja tiskikoneen) seurana

Nyt on päästy vauhtiin graduloman kanssa. Gradulomahan tarkoittaa siis sitä että ei tule töitä sotkemaan gradukuvioita, vaan saan siis rauhassa panostaa taas gradun etenemiseen. No luova ajatustyö vaatii tuumaustaukoja ja tieteellisen tekstin lukeminen sekä kirjoittaminen taas vaatii energian kasausta ja sopivan mielentilan. Joten ehdin hienosti tekemään kotitöitä, käsitöitä ja muita väkerryksiä. Graduloman iso miinus on siinä että kohtuu sosiaaliselle ihmiselle on vähän työlästä olla neljän seinän sisällä päivätolkulla. Kaikki sosiaalinen kanssakäyminen on itsestä kiinni ja niin paljon kun pidänkin olla ihmisten kanssa, olen todella huono tekemään aloitteita. Joten, mökkihöperyys tervetuloa! No ei vaan, on minulla monta ihanaa ystävää jotka tarjoavat tuuletustaukoja tähän arkeen.

Eilen tapasin yhtä ystävää kaupungilla ja siitä jatkoin Sinooperiin hätistelemään toista ystävää. Sinooperiin päädyttyäni tajusin tarvitseväni jotakin näperrettävää (kun kotonahan ei tarpeita juurikaan ole...mutta kun siellä Sinooperissa on vaikka mitä ihanaa...). Sain kuitenkin juuri ja juuri pidettyä itseni kurissa ja mukaan tarttui vain korusiimaa. (Sitten kiersin kirpputorin kautta kotiin ja ostin vähän nappeja, mutta sitähän ei kai ehkä lasketa, eihän.) Siinä graduinspistä kehitellessä väkersin sitten uuden rannekorun. Tähän ajatuksen sain aikoinaan Riikka-Amandalta. Nii ja muuten, epäuskoisille tiedoksi, gradukin eteni eilen.

Yötouhuiluja

Niin meni toukokuu. Muutamat työt tuli tehtyä, ei paljon muuta. Perjantaina juhlittiin yhden kaverin valmistujaisia ja lauantaina toivuttiin. Sunnuntaina muonitin vanhempani parvekkeella (koska sisällä on kuulemma liian kuuma, vaivaiset 29 astetta). Heidän lähtiessään uhkasin tehdä eteisen kaapinoville jotain ja niin sitten teinkin. Oviin muutti pöllö ja kuu, sekä ihanaiset puuhelmivetimet. Pöllön idea on muhinut mielessä siitä asti kun näin Katalaiinan kaapinovet ja ovenkahvoihin/vetimiin/johonkin semmosiin idea on matkittu Sussulta. Ei siis kovinkaan omaperäistä, mutta omin käsin kuitenkin.

Taas on puuhattu

Tänään oli taas ihan huippupäivä! Teimme retken kaupunkiin Hanna-ystäväni kanssa. Piipahdimme parilla kirppiksellä, jätskibaarissa ja muutamassa muussa kaupassa. Haalimme kasaan sisustusostoksia ja vähän muutakin. Reissun jälkeen laittelimme Hannan ja kumppaneiden parveketta kesäkuntoon ja siitä tuli ihana. 

Kun sitten marssin kotiin, en voinut olla puuhaamatta omallakin partsilla. Sain onneksi Ekkulinkin mukaan touhuamaan ja parveke sai amppelitelineet ja bambuverhon jo paikoilleen. Amppelitelineet on kivat, toisessa on orava ja toisessa pöllö. Kasveja tulee vielä lisää kunhan kasvavat suuremmiksi.