Pieniä tarinoita arjesta, maustettu käsitöillä, hörhöilyllä, onnella ja joskus ajatuksillakin.

keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Myyrä hiirelle kaveriksi

Eilen vietimme hauskan päivän Hanna-ystäväni kanssa neulahuovuttaen. En ollutkaan aikaisemmin huovuttanut piparkakkumuotin avulla ja sehän oli helppoa kuin heinänteko. Tai itseasiassa paljon helpompaa kuin heinänteko, sillä viimeeksi kun olin tekemässä heinää se oli minusta ihan tyhmää ja jotenkin rasittavaa. Olin ehkä kahdeksan tai kymmenen vanha. No minähän en tunnetusti osaa lopettaa kun kerran vauhtiin pääsen  ja niinpä jatkoin tänään huovuttelua. Sain aikaiseksi oikein useita huovutelmia, joista nyt tahdon esitellä huovutusurani mestariteoksen Hämmästynyt Myyrä -hiirimatto. 

Kuvioon otin mallia Myyrä kaupungissa -kirjasta, jonka ostin käytettynä jokunen aika sitten. Kuvio on tehty naulahuovuttamalla ja sen jälkeen koko matto märkähuovutettu. Minä en tiedä huovuttamisesta paljoa mitään, mutta markahuovutin mattoa rullattuna kuplamuoviin ja hirvittävät nopeasti se huopui.

Näihin näkymiin päättyy Karhun kakan vuosi 2008. Flunssaisena ja räkäisenä toivottelen lukijoilleni runsaalla onnella varustettua vuotta 2009 ja lepään kovaa, jotta jaksan naputella tänne luettavaa tulevankin vuoden puolella.

3 kommenttia:

Pikku pikku kirjoitti...

Ihanaa&onnellista uutta vuotta!

Oi kun tuli ihana Myyrä, ja aivan näkönen! Tuo on ollu yks lemppari lapsena, mummolassa on varmaan vieläki tallessa nuita Myyrä-kirjoja, ne on ihania!

Anonyymi kirjoitti...

Hieno! Eikö vain huovutus olekin mukavaa. =)

Ouppa kirjoitti...

Relli, ihanalle ja onnelliselle vaikuttaa alkanut vuosi. Ollaan Ekkulin kanssa molemmat kuumeessa ja flunssassa ja katsottu vain leffoja koko päivä, niin ja mä oon tietty neulonu välillä, ettei kävis tylsäks. :D Ja kiitos taasen kannustuksesta. Olen kyllä toooosi tyytyväinen itsekin ja hiukan yllättynytkin että noin hyvin onnistu. Tuo Myyrä on kyllä hahmona aika herttainen, mä tykkään kanssa.

Kiitos myös Jenkku, kiva kun kävit. Joo musta on yhä enemmän tulossa huovuttaja, kun vaan pääsen kokemattomuuden aiheuttamasta hämmennyksestä eroon ja uskallan ryhtyä toimeen.