Pieniä tarinoita arjesta, maustettu käsitöillä, hörhöilyllä, onnella ja joskus ajatuksillakin.

lauantai 28. helmikuuta 2009

Etanapostihaaste Maaliskuulle

Olisiko kivaa saada ihan oikea kirje? Minusta ainakin olisi. Siksi olen päättänyt alkaa ainakin Maaliskuun ajaksi postitusaktivistiksi ja lähettää tärkeille ihmisilleni kirjeitä. Haluan tuottaa muille hyvää mieltä ja eihän sitä koskaan tiedä jos saisin jokun innostumaan kirjoittamaan minulle takaisin. 

Tätä tempausta olen jo vähän valmistellut askartelemalla kirjekuoria ja hankkimalla postimerkkejä. Kirjekuorien askartelu aikakausilehdistä on ihanan palkitsevaa ja samalla jännittävää kun aloittaessaan ei koskaan tiedä millainen lopputulos on. Tai ainakaan minä en tiedä. Ja postimerkkien ostaminen vasta hauskaa onkin. Kaikista vaihtoehdoista saa valita mieleisensä ja kappalehinta on aina sama. Ja kun ne postimerkit kuitenkin tulee käytettyä. 

Jos mielessäsi kävi edes pienen pienen hetken että kirjeen kirjoittaminen voisi olla mukavaa, haastan Sinut blogini lukija lähettämään ainakin yhden kirjeen Maaliskuun aikana. Jokainen toteuttakoon kirjeensä vapaalla tyylillä, mutta etanapostina se on lähetettävä. Osallistumisensa voi todentaa kommentoimalla täällä blogissa, tai kirjoitamalla kirjeilystä omassa blogissa, niin ja minullekin voi kirjeen lähettää. Lisäksi etanapostihaastetta saa pistää eteenpäin, yllätetään mahdollisimman moni ihminen kivalla kirjeellä ja tuodaan kevääseen lisää puhtia.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on yksi ystävä jonka kanssa tutustuimme aikoinaan yli 10v sitten kirjeenvaihdon kautta. Nyt hän on yksi läheisimmistä ystävistäni ja kun myös asumme lähekkäin niin kirjeet ovat vaihtuneet IRL kohtaamisiin. Vielä välillä silti kirjeitä tulee läheteltyä puolin ja toisin. Ehkä olisikin taas aika :)

Ouppa kirjoitti...

Oi mikä tarina Kataliina! Todistaa hyvin että kirjeillä voi saada aikaiseksi suuria asioita. Eli ei muuta kuin kirjoittamaan...