Ojensin käteni

Eilen kävin elämäni ensimmäistä kertaa luovuttamassa verta. Olin Hanna-ystäväni kanssa liikkeellä, joten minun kovan jännittäjän ei tarvinnut jännittää ihan niin paljon. Lisäksi olin lukenut Veripalvelun sivuilta mitä tuleman piti. Ensiksi terveydenhoitaja katsoi terveystietojani läpi ja tenttasi kovasti onko ihonsiirteeni varmasti kokonaan omaa ihoani. Vakuutettuani että iho on omaani pääsin luovuttamaan. Siinä pedillä pötkötellessäni, vasemmasta käsivarrestani yritettiin löytää verisuonta, pienen pistelyn jälkeen jouduttiin vaihtamaan kättä. Onneksi oikeasta kädestä löytyi verisuoni helpommin ja pääsin lopulta luovuttamaan. Itse luovutus kesti vain kymmenisen minuuttia ja sen jälkeen piti vielä pötkötellä ja istuskella hetki. Kokonaisuudessaan reissuun meni kuitenkin yli tunti, kun oli noita mutkia matkassa. Verenluovuttajille oli varattu juomista, pientä purtavaa, ruusut, pinssit ja ensikertalaiset sai vielä hengenpelastaja-kassin tietovihkosen kera.

Verenluovutuspäivänä pitää juoda paljon ja luovutuksen jälkeen ei saisi saunoa tai rasittaa itseään fyysisesti. No minulle ainakin tuli sen verran hutera olo että ei olisi edes tehnyt mieli. Itse asiassa olo oli heikko vielä tänään aamupäivälläkin. Lisäksi aivotoiminta on ollut jotenkin hidasta ja nurinkurista. Vaikka eihän sitä välttämättä voi verenluovutuksen piikkiin laittaa. Kuitenkin luulen, että minusta tuli nyt verenluovuttaja. Olen aikoinaan saanut itse aika paljon toisten luovuttamaa verta, joten nyt kun fyysisesti kykenen, haluan maksaa omalla verelläni takaisin.

Kuvassa ruusu jonka sain urheasta suorituksestani palkkioksi. Kukkateema näköjään jatkuu...