Monta sanaa pienestä puuhasta

Taas piiiitkä pitkä aika ilman päivittelyä. Vaan nytpä olen täällä. Pieni tiivistelmä kuluneesta viikosta ensin. Olin koko viikon yhden kuudennenluokan opettajan sijaisena. Kuudesluokkalaiset on aika höppänöitä, eivät vielä isoja, mutta eivät enää ihan pieniäkään. Viikko oli hauska, mutta aika rankka myös. Torstai-iltana oli kansalaisopiston kevätjuhla, missä pääsin esiintymään tanssiryhmämme kanssa. Voi kauhia kun oli jännää ja ihan huippufiilikset esityksen jälkeen. Siitä onkin jokunen vuosi kun olen aikaisemmin lavalla esiintynyt... Ja sitten kun työt loppuivat perjantaina puolilta päivin, iski flunssa saman tien. Ihmettelinkin jo torstaina kun oli niiiin kuuma, että mikä juttu tämä on, mutta taisin olla jo silloin kipeä, en vain malttanut tajuta sitä kun oli niin paljon muuta meneillään. Viikonloppu on siis mennyt pieniä puuhaillen, nenää sarvikuonolla huuhdellen ja leväten. 

Aamut on sairastajan kulta-aikaa. Yön levänneenä jaksaa hetken jotakin puuhata ja minä pyöräytin äsken parvekkeen pöydälle liinan. Meidän parvekkeen kalusteet on ihan samaa sarjaa kuin kaikki muutkin kalusteet, jostain meille kulkeutuneita. En mitenkään rakasta noita muovikalusteita, mutta kerta toimivat ja ovat olemassa niin mitäs sitä uusia hankkimaan. Mennään niillä mitä on. Siksipä olen ajatellut että kalusteista saa mukavammat kun niitä vähän verhoilee ja näin kipeänä oli mukavaa aloittaa tuosta pikkuhommasta, pöytäliinasta. Liina on tehty kangaskaupan palakorista napatusta verhokapasta. Liinan reunaan hyödynsin suoraan verhokapan aaltoilevaksi vinokantatun reunan, paitsi seinää vasten tulevalle sivulle sitä ei riittänyt. Eihän sitä kukaan kurki sieltä seinän vierestä ja vaikka kurkkisikin niin mitäpäs siitä. (Hauskasti tulee varjo tuohon pöydälle ulkoilmailua opettelevasta ahkeraliisasta, nimittäin valo heijastuu meidän puhtaiden olkkarin ikkunoiden kautta sinne kukan taakse.)