Pieniä tarinoita arjesta, maustettu käsitöillä, hörhöilyllä, onnella ja joskus ajatuksillakin.

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Sitä tavallista, mutta niin mukavaa




Juhannus vietettiin taas kaupungissa, perusaskareiden parissa. Jo totuttuun tapaan eräs isomman kaupungin herra tuli meille tänne maalle juhlimaan. Grillailtiin, pelailtiin, huidottiin hyttysiä, seikkailtiin lähimetsässä, miespuoliset myös saunoi ja nesteytti itseänsä. Minä kärsin pienimuotoisista flunssaoireista.

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Rippijuhlissa





Eräs neiti pääsi ripille viime sunnuntaina. Samaiselle neidille tein ammattikoulun päättötyönä aikoinaan prinsessamekon. Silloin tyttö oli viisi ja mekko vaaleanpunainen. Viime sunnuntaina neiti juhli sievästi mustavalkoisessa pallohelmaisessa mekossa. Nuori nainen, ei enää mikään pikku tyttö.

Juhlat oli hauskat ja rennot, kirkossa oli hienoja maalauksia ja tilaisuus oli kaunis. Ilmakin suosi. Oikein hauska pyhä.

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Naps naps vaan







Tänään oli taas sen aika. Hiustenleikkuu. En tykkää siitä paljon, koska haluisin pitää hiukset pitkinä. Viivytin ja viivytin menoa, vaan nyt oli hyvä syy kun viikonloppuna juhlitaan. Lisäksi leikkuuttamisessa on ollut sekin ongelma, että en ole löytänyt sitä omaa paikkaa operaatiolle. Vaan nyt vaikuttaa lupaavalle.

Kouvolan kauppahallissa on Parturi, johon ei ole ajanvarausta. Täydellistä. Olen liian aikaansaamaton tämänkin asian suhteen, että saisin varattua aikaa johonkin viikon tai parin päähän hiusten leikkuulle. Kauppahallissa on myös oma kursailematon tunnelmansa. Ja kaiken lisäksi Parturissa palvelu on ystävällistä ja rentoa, eikä kukkarokaan kärsinyt.

torstai 17. kesäkuuta 2010

Elämä (myös blogissa) jatkuu


Nyt on aika puistella kuukausien pölyt pois ja jatkaa elämäni tarinan raportointia. 12.4.2010 minusta tuli viimein kasvatustieteen maisteri. Ei kovin suuri harppaus ihmiskunnalle, mutta saavutus minulle. Arkitunnetasolla ei tunnu miltään juuri, mutta jollain korkeammalla tai syvemmällä tunnetasolla tuntuu ihan mielettömältä. Se on nyt historiaa, monen vuoden opiskelu. Tervetuloa (toivottavasti) monen kymmenen vuoden työskentely.

Ensimmäisen valmistujaislahjan sain jo helmikuussa opiskeluaikaiselta kämppikseltäni ja rakkaalta ystävältäni Marilta. Nyt voin viimein purkaa lahjan paketistaan. Luulen että sukkien jarruaine pääsee ensimmäisenä käyttöön.