Opiskelijan elämä

Tein viikon töitä. Olin yhden Kouvolan yläkoulun käsityönopettajan viransijaisena. Tein siis juuri niitä töitä mihin olen opiskelemassa, kaiken lisäksi pääsin pitämään ysiluokalle kaksi matikan tuntia, mitä myös opiskelen. Toivottelin oppilaille perjantaina hyvää lomaa ja moni vastasi takaisin samoja toivotuksia. Heitä vähän nauratti kun kerroin, että itseasiassa minun lomani loppuu juuri (siis ihan omaa lomaa, ei taukoa yliopiston opetuksessa), sillä palaan maanantai-aamuna Savonlinnaan ja jatkan opintoja, tekemällä ensitöikseni yhden matikan kurssin välikokeen. Sellaista se on olla opiskelija. Mutta oli ihan mukavaa vaihtelua opiskelulle tehdä työtä (johon opiskelee) pitkiä päiviä ja tulla kotiin ja vain maata sohvalla tai lorvia kaupungilla. Nyt se ihanuus on kuitenkin ohi ja paluu arkeen edessä. Tosin kyllä se vähän mieltä lämmittää, että ehkä jo kuun vaihteessa saan palkan viikon "lomailustani" ja pääsiäisen aikaan olisi sitten tiedossa ihan oikeaa lomaakin, jolloin niitä tienattuja rahoja voisi johonkin kuluttaa (jos eivät ole tililtä sitä ennen kadonneet.)

Hörhöilyä

Perjantaina ilmoitin tv-maksuhallinnolle, että meillä ei ole digi-boxia, eli tv-luvan maksu loppuu helmikuun loppuun. Huoh. (Rahatkin digi-boxiin olisi olemassa, mutta emme sitä silti varmaankaan hanki. Täytyy miettiä niille rahoille jokin muu asiallinen käyttötarkoitus. Jos olisivat minun rahoja, eikä yhteisiä saattaisin hyvinkin sijoittaa ne leffoihin tai hyviin sarjoihin, silloinhan rahat menisivät tavallaan samaan asiaan, katsoisimme niillä rahoilla niitä asioita mistä pidämme. Uusintoja sieltä töllöstäkin tulee. :) ) Ja vielä toinen asia, soitin myös Kss-energialle ja muutin sähkösopimuksemme hyödyntämään vihreää sähköä. Asiakaspalvelijatäti laski, että säästöä tulee vuodessa jopa euron verran uudella sopimuksella. (Kilpailuttamalla olis varmaan saanu enemmänkin säästöä, mutta siihen projektiin en jaksanu vielä ainakaan tarttua. Kuitenkin tuo vihreän sähkön käyttö itsessään on jo hyvä ympäristöteko, eikä siitä tosiaan tule itselle kuluja, muuta kun se puhelinlasku tietty joka varmasti kuittaantuu ensimmäisen vuoden sähkölaskussa. :) )

Minjan blogista bongasin jo aikoja sitten ekohaasteen, jossa kerrottiin päivittäisistä ekoteoista. (Jatkakoon kuka haluaa...) Ja kun nyt vauhtiin pääsin niin jospa listaisin tähän jatkoksi muut jokapäiväiset ekotekoni.

eli vihreän sähkön ja hyvin vähäisen television käytön lisäksi meillä
- lajitellaan jätteet
- mietitään jo kaupassa valintoja siten että tuottaisimme mahd. vähän kaatopaikkajätettä
- kaupassa ostokset pakataan kangaskasseihin, ja reppuun
- itse käytän kestositeitä, ja -nenäliinoja
- pesuaineet vaihdettu kutakuinkin kokonaan luonnollisiin, myrkyttömiin vaihtoehtoihin
- valitsemme usein luomun, jos sellainen on tarjolla
- itse olen vähentänyt lihan syöntiä ja maitotuotteiden käyttöä reilusti
- valot sammuu jo automaattisesti sieltä missä ei olla (tässä avokki on kouluttanut minua)
- muiden vanhojen tavaroiden käyttö ja omien eliniän jatkaminen korjaamalla
- itse käytän julkisia, jos en voi kävellä tai pyöräillä, kun se on mahdollista

ja niitä ei niin hyviä juttuja
- energiansäästölamput on edelleen kaupassa
- ihana kasari-ihme automme on aikamoinen myrkkypilvikone
- mulla on varmaan ihan liikaa tavaraa (jos ei olisi sellaisia varastoja esim. käsityötarvikkeita, voisimme asua pienemmässä asunnossa)
- laturit ja muut jäävät vähän liian usein kiinni seinään vaikka eivät ole käytössä

Mikä (ystävän)päivä

Olipa mainio päivä! Etukäteen ahdisti, kun tiesin että päivästä on tulossa pitkä ja rankka. Olin jo kiukutellut sitä että joudun matkustamaan tosi myöhäisellä junalla Savonlinnasta kotiin Kouvolaan, koska matikan luento loppui vasta puoli kuudelta. Aamulla kuitenkin ensimmäisellä luennolla minulle tarjoutui yllättävä mahdollisuus saada autokyyti Mikkeliin, niin että ehdin aikaisempaan junaan. Uhrauksena 20 minuuttia matematiikan luennon lopusta. Ei paha. Ja matkaseura oli hyvää, joten matka sujui siivillä. Junalipunkin olin ehtinyt ostaa etukäteen netistä, että ei tarvinnut kuin kivuta junaan. Sitten juna saapui Kouvolaan, valmistauduin junan ovelle, että pääsen niin pian ulos kuin mahdollista. Junan pysähdyttyä pinkaisin juoksuun(!!!) ja kipitin paikallisbussipysäkille. Aikataulujen mukaan bussi lähtee tasan samaan aikaan kuin juna tulee, eli useasti olen perävaloille vilkutellut. Ei kuitenkaan tänään. Tänään pysäkillä oli paljon ihmisiä, mistä päättelin että bussi ei ollut vielä edes tullut. Ja niin pääsin bussilla kotiin! Näin tämä päivä yllätti minut yltiöpositiivisesti.

Bussiin sattui vielä yksi mallasjuoman piristämä nuorimies, joka iloisesti toivotteli hyvää ystävänpäivää kaikille bussiin tulijoille. Hän halusi minua jututtaa ihastuttuaan ensin kirjavaan, jätelangoista neulottuun pipooni. Kerroin hänelle että suomalaiseen bussikulttuuriin ei kuulu olla iloinen, jututtaa muita ihmisiä ja ottaa katsekontaksia. Kommenttini huvitti häntä kuten oli tarkoituskin. Koska en suostunut useasta pyynnöstä huolimatta neulomaan hänelle kirjavaa pipoa, sovimme että hän ottaa langat ja puikot mukaan ensikerralla ja minä opetan hänet itse neulomaan piponsa. Siis pienen alkuvaivautumisen jälkeen tämä kotimatkani viimeinen taivalkin sujui ihan hupaisissa merkeissä. Tällaisen Ystävänpäivän iltana mietityttää, miksi ihmisten kohtaaminen, siis aidosti läsnäoleminen riippumatta siitä kuka se toinen ihminen on, on niin vaikeaa. Ja mistä kaikesta jäämme paitsi, kun suljemme vain suumme ja tuijotamme tyhjyyteen?

Sytämeikästä Ystävänpäivee kaekille

Aamu valkeni täällä Savonlinnassa tuulisena. Ja lopulta ihan aurinkoisena. Toissapäivänä sain postitettua viisi ystiskorttia ja yhden kirjeen, kaksinkertainen lähetysmäärä Jouluun nähden. Kortteihin sain idean Liivian lapsen tauluista, taidetta vahaliiduilla pakkauspahville. Vahaliitujen ekologisuudesta en tiedä mitään, olen vain sydänjuuriani myöten rakastunut niiden jälkeen. Ja mikäpäs sopisi tähän päivään paremmin kuin sydäntä lämmittävät askartelut. (Siis ainakin minun sydäntäni.)

Hyvää Ystävänpäivää myös kaikille Karhu kakan kurkistelijoille!

Tyhmä loskainen päivä

Yliopistolla on Gaala-juhla ja minä olen yksin täällä opiskelijakomerossani. Miksi se nyt niin surettaa, olenhan jättänyt juhlan väliin aikaisemminkin? Olen viimeisen viikon laskenut matematiikan tehtäviä kuin raivopäinen, koska välikoe lähestyy ja ennen sitä joudun olemaan viikon pois opintojen parista. Tuota viikkoa yritän nyt etukäteen kuroa umpeen, että selviytyisin siitä välikokeesta edes jotenkin. (Matematiikan opiskeluni on tuskaista pinnistelyä, mutta sitkeällä työnteolla olen tähän asti selviytynyt. Eikä peruskoulun matikanopen pätevyydestä puutu enää kuin muutama kurssi, jotka ovat siis jo meneillään.) Siinä höyrytessä tuo Gaala-juhla pääsi aivan lipsahtamaan ohi. Olin siis ajatellut että kaikelta laskemiselta en nyt ehdi Gaalailemaan, kunnes tänään iltapäivällä suruissani tajusin että aikaa olisikin ollut. Siinä katsellessani kauniita kampauksia ja meikkejä ihmisillä, tiesin kuitenkin myös että nyt on jo myöhäistä. Olisi vaan ollut niin virkistävää pukea joku kiva mekko päälle, laittaa ihan joku juhlakampaus ja vähän meikata. Jos mitään juhlaa ei olisi, olisi tämä ihan tavallinen tiistai-ilta, tekisin kouluhommia, kuuntelisin Naurispajaa, katselisin Yle Areenalta jotakin, surffaisin muuten vaan netissä tai pyörisin foorumeilla. Nyt täytyy vaan keksiä jotakin piristävää...

Kaatopaikkajäte HAASTE helmikuulle

Eli haastan kaikki karhun kakan lukijat tarkkailemaan omaa osto-, kulutus- ja jätteentuottokäyttäytymistään ja niiden yhteyttä helmikuun ajan, seuraamalla kaatopaikalle lähtevien roskapussien määrää. Haasteen saa ottaa vastaan ken tahtoo ja mielelläni kuulisin sitten tuloksista kun kuukausi on ohi. Niin ja jos oikein innostuu, niin haasteen saa pistää eteenpäinkin omassa blogissaan. Kyse ei ole kilpailusta. Jätemääräänhän vaikuttaa tietysti kulutus- ja elintottumukset, joille voi alkavan kuun aikana halutessaan tehdä jotain. Lisäksi vaikuttaa talouden henkilömäärä, jolle taas ei tarvitse jätteentuottamisen vähentämisen takia tehdä mitään. Oma jätteentuottamiseni Savonlinnassa on tosi vähäistä, Kouvolassa taas ei niin vähäistä. Joten Kouvolassa voisi vielä yrittää parantaa tilannetta.

Uusi-vanha paita

Toissa päivänä toteutin yhden pitkään kypsytellyn projektin. Kasasin kahdesta trikoopaidastani yhden hiukan käyttökelpoisemman. Molemmat paidat olivat jotenkin lyhyitä ja leveitä tämän hetken pukeutumismieltymyksiini nähden. Lisäksi lyhythihaisen paidan "hihansuut" oli vain huoliteltu saumurilla eikä niitä oltu mitenkään käännetty. Minusta on käsittämätöntä että käsityöihmisenä olen edes voinut ostaa sellaista vaatetta. Nuo "hihat" nimittäin menivät muutaman käytön jälkeen aivan kamalan näköisiksi. (Ei sillä, kaapista löytyy toinenkin lyhythihainen paita, jossa on omituiset risareunat, ja itseasiassa yksi hupparikin. Mutta selitän tätä mieltymykselläni kaikkeen vähän vanhaan... Risat reunat ovat kulutetun näköiset. Mutta miksi, oi miksi, minun pitää ostaa uusia vaatteita kulutetun näköisenä, jos vanhojakin on tarjolla. No ehkä en enää sorru.)

Paidasta tuli siis tälläinen. Siinä on kokopitkät hihat, tehty pikkupaidan etukappaleen helmasta. Lantiolla resori, joka on askarreltu kokonaisuudessaan pikkupaidan takakappaleesta. Lantiolla on myös tasku, jossa on pikkupaidan rinnuksissa ollut lehmä-printti. Tasku on kantattu osaksi pikkupaidan pääntiellä olleella trikoonauhalla. Tuon tummemman paidan venepääntie oli rasittavan leveä ja levitti leveitä hartioitani entisestään, joten pienensin sitä etukappaleelle tulevalla pääntiekaitaleella. Sen leikkasin muistaakseni pikkupaidan etukappaleen yläreunasta, printtikuvion sivuilta. Sitten hurautin vielä paidan sivuilta vielä vähän leveyttä pois, ja siinäpä se nyt komeilee. :D (Kuvassa on muuten myös nuo aikaisemmin tuunaamani pillifarkut, jotka tosin eivät ole ihan ihan pillit.)